Kuvaus
Maankäyttö ja kaupunkirakenne -yksikkö lähettää otsikossa mainitun 16. päivänä lokakuuta 2024 päivätyn ranta-asemakaavaehdotuksen kaupunkikehityslautakunnan käsiteltäväksi.
Kaavaehdotuksen on laatinut Karttaako Oy maaomistajan aloitteesta.
Kaava-alue sijaitsee Mikkelin Ristiinan eteläosassa ja siihen kuuluu alueita useiden pienten lampien ja vesistöjen rannoilta. Suunnittelu-alueen pinta-ala on yhteensä noin 364 hehtaaria, kun koko tilan pinta-ala on lähes 4500 ha. Suunnittelualue muodostuu UPM-Kymmene Oyj:n omistuksessa olevan tilan Honkataipale 491-530-9-5 osa-alueista.
Kaavatyön tavoitteena on laatia Ristiinan eteläosassa sijaitsevalle lampialueelle ranta asemakaava. Lampialueella sijaitsevat UPM-Kymmene Oyj:n omistamat kiinteistöt muodostavat laajan kokonaisuuden, jonka alueelta muodostuu rantarakennusoikeutta huomattava määrä, eikä aluetta ole yleiskaavoitettu. Kaupunki ei ole myöskään yleiskaavoittamassa aluetta, joten maanomistaja on MRL 74§:n mukaisesti käyttämässä oikeuttaan ranta-asemakaavan laatimiseen omistamallaan ranta-alueella. Lampialueen läpi kulkevan Etelä-Savon maakuntakaavan Mäntyharjun kanavan varauksen ja alueen huomattavien luontoarvojen johdosta kaavoituksella tutkitaan mahdollisuutta siirtää rakennusoikeutta osittain toisaalle.
Kaavamuutos on tullut vireille 12.6.2024 päivätyllä kirjeellä, jonka liitteenä on ollut osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) sekä kaavaluonnos olivat nähtävillä 12.6. ‐ 12.8.2024.
Aineistosta on pyydetty lausunnot Etelä-Savon maakuntaliitolta, Etelä-Savon ELY-keskukselta, Etelä-Savon pelastuslaitokselta, Riihisaari – Savonlinnan museolta, Maakuntaliitolta, Väylävirastolta, Hönkä ry:ltä, osakaskunnalta, kaupungin rakennusvalvonnasta ja Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta. Määräaikaan mennessä OAS:sta ja kaavaluonnoksesta saatiin neljä lausuntoa ja kuusi mielipidettä.
Etelä-Savon pelastuslaitos
Etelä-Savon pelastuslaitoksella ei ollut huomautettavaa kaavoituksesta.
VASTINE: Merkitään tiedoksi.
Etelä-Savon ELY-keskus
Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen mukaan kaavaa varten tehdyt luontoselvitykset vaikuttavat kaavan laajuuteen nähden riittäviltä. Esille tulleet luonto- ja maisema-arvot on huomioitu tähän mennessä rakennuspaikkojen sijoittelussa pääosin erittäin hyvin, ja useita lampia on jätetty rakentamisen ulkopuolelle. Luontoselvityksen löydösten perusteella on myös poistettu rakennuspaikka Haapajärviltä. Vuonna 2024 tehtäviä selvityksiä ei ole ollut tämän lausunnon kirjoittamisen aikaan vielä nähtävillä, joten ELY-keskus ei voi arvioida niiden huomioimista rakennuspaikkojen sijoittelussa.
VASTINE: Kaikki luontoselvityksen suositukset (raportin kohta 5) on otettu huomioon kaavaratkaisussa joko rakennuspaikkojen sijoittelussa ja/tai erillisillä kaavamerkinnöillä. Kesällä 2024 täydennetyn luontoselvityksen suositusten perusteella kaavaehdotukseen on tehty mm. seuraavat tarkennukset:
- Hanhijärvi F alue on liito-oravan välittömässä läheisyydessä, ja suunnitellun rakennuspaikan kasvillisuus huomioiden liito-oravat käyttänevät myös tätä aluetta. Kohteen edustalla Honkalahden pohjukka on suojainen, sudenkorentojen suosima alue, jolla tavattiin myös lummelampikorentoja. Huomioiden kohteen ympäristössä tavatut lintu- ja luontodirektiivien suojaamat lajit, on suositeltavaa, ettei kohteelle osoiteta rakentamista. Mikäli lahden pohjukassa sijaitsevaa veneenlaskupaikkaa halutaan kehittää, on toimenpiteissä suositeltavaa huomioida lummelampikorennon esiintyminen alueella.
VASTINE: Merkitään luontoarvot alueelle asianmukaisilla merkinnöillä. Korttelin 20 A yksi tontti siirretään pois kyseiseltä alueelta venevalkaman sekä alueelta kesällä 2024 luontoselvityksessä todettujen arvojen takia. Siirron kohteena on korttelin 12 läntinen osa Suuri Varpasella, jolla ei ole merkittäviä luontoarvoja. Merkitään tiedoksi venevalkaman osalta.
- Pienen Matkuslammen suunnitelluilla rakennuspaikoilla esiintyy luontodirektiivin suojaamaa kirjoverkkoperhosta, jonka lisääntymis- ja levähdyspaikkojen heikentäminen on kiellettyä. Mikäli alueelle osoitetaan rakentamista, on kaikessa toiminnassa huomioitava kirjoverkkoperhosen elinolosuhteiden säilyttäminen mm. turvaamalla sen ravintokasvien esiintyminen alueella.
VASTINE: Korttelin kaavamääräykseen lisätään merkintä /s ja tekstiä edellä mainituista suosituksista.
- Vuoden 2022 selvityksissä todettiin yksi kasvillisuudeltaan potentiaalinen liito-oravalle (VU, dir.) soveltuva alue Alemman Honkalammen (3.14) luoteiskulmalta, jossa kasvaa nuorta ja varttuvaa haapaa varttuneiden ja osin järeiden kuusten seassa, mutta kevään 2024 kartoituksessa alueella ei löydetty merkkejä liito-oravan esiintymisestä.
VASTINE: Poistetaan kyseinen alue kaavaehdotuksesta Hanhijärven luoteisosasta, suosituksissa viitataan virheellisesti Alempaan Honkalampeen.
Etelä-Savon ELY-keskuksen mukaan lummelampikorennon huomioimista Alimmaisella Honkalammella ja mahdollisten lisääntymis- ja levähdyspaikkojen turvaamista on syytä tarkastella kaavassa tarkemmin ja vähintään määritellä tarkemmin ne rakentamisen reunaehdot, joihin kaavaselostuksessa viitataan.
VASTINE: Lummelampikorennot on kokonaisuudessaan huomioitu kaavaratkaisussa jo kattavasti. Alimmaiselta Honkalammelta on löydetty vain yksi yksilö luontoselvityksien yhteydessä selkeästi esitettyjen rakentamisalueiden ulkopuolelta.
Kaavan luontokohteiden merkintää ja kaavamääräyksiä on tarpeen täsmentää. Sen sijaan, että kaikki luontokohteet ovat samalla luo-merkinnällä, on vähintään eriteltävä erilleen kohteet, joissa on todettu esiintyvän luontodirektiivin lajistoa, ja muut luontokohteet (esim. luo-1 direktiivilajit ja luo-2 muut luontokohteet). Direktiivilajien osalta luonnonsuojelulain (9/2023) 78 § mukainen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen heikentämis- ja hävittämiskielto tulee käydä ilmi selkeästi kaavamääräyksestä. Samoin mahdolliset liito-oravakohteet, jotka on tunnistettu selvityksessä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikaksi, pitää erotella erilleen kohteista, jotka ovat vain potentiaalisia liito-oravan elinympäristöjä, jos jälkimmäisiä halutaan kaavaan merkitä. Todetuilla liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikoilla on luonnonsuojelulain tuoma suoja, joka tulee käydä myös ilmi kaavamääräyksestä. Niille voi halutessaan osoittaa oman merkintänsä (esim. lii, tai luo-3), ja kaavamääräyksensä (esim. "Alueella on todettu luonnonsuojelulain 78 §:n tarkoittamia liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Alueen puustoa tulee säilyttää ja hoitaa niin, että liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat ja niitä suojaava puusto säilyy. Myös liito-oravan liikkumisen kannalta riittävä puusto tulee säilyttää."), jolloin ne ovat kaavasta selkeästi nähtävillä metsänhoitoa ja muita toimenpiteitä suunniteltaessa.
VASTINE: Täydennetään kaavamääräyksiä lausunnon mukaisesti liito-oravan osalta (yksi osa-alue Hanhijärven Honkalahdella, merkintä lii). Muiden luo-kohteiden osalta erittely olisi vähintäänkin haastavaa ja kaavateknisesti hyvin ”sotkuista”, koska laajemmalla luo-alueella saattaa esimerkiksi olla vain yksittäisiä lummelampikorennon havaintoja. Lisätään kaavamääräykseen viittaus luontoraporttiin, josta löytyy riittävä ohjeistus alueen toimenpiteisiin jatkossa.
Yleisesti luo-kohteiden kaavamääräyksessä ei tule käyttää ilmausta "on pyrittävä säilyttämään", vaan ilmaistava kohteiden säilyttämisvelvollisuus tiukemmin esimerkiksi muodossa "Kohteen arvoja ei saa heikentää". Samoin MY-alueen kaavamääräyksessä velvollisuus maisema- ja luontoarvojen säilyttämiseen tulee ilmaista määräyksen omaisesti, ei ehdotuksenomaisesti.
VASTINE: Korjataan myös näitä ilmaisuja kaavamääräyksissä kohti lausunnon ehdottamaa muotoa.
Väylävirasto
Kaava-alueella ei sijaitse Väyläviraston ylläpitämiä rautateitä tai vesiväyliä tai niihin liittyviä kiinteitä merenkulun turvalaitteita. Väylävirastolla ei ole huomautettavaa.
VASTINE: Merkitään tiedoksi.
Riihisaari - Savonlinnan museo
Honkataipaleen tukinsiirtorata (1909-1984) rakennuksineen ja rakenteineen on huomioitu kaavaselostuksessa. Vanha ratapohja on yhä koko matkalta hahmotettavissa, pääosin nykyisin ajotienä. Kaavan mukainen uusi maankäyttö ei juurikaan vaikuta vanhaan ratalinjaan; vain Alimmaisen Honkajärven länsipäässä osin vanhalle ratapohjalle on osoitettu kaksi uutta rakennuspaikkaa. Säilyneet rataan liittyvät rakennelmat ja rakennusten jäännökset sijaitsevat kaavan M-alueilla tai jäävät kaavoitettavan alueen ulkopuolelle.
VASTINE: Merkitään tiedoksi.
Mielipide 1
Huomauttaja omistaa kiinteistön Alimmaisella Honkalammella. Huomauttajan kiinteistöllä on venevalkamaoikeus ja tieoikeus Hanhijärven rantaan. Huomauttaja kysyy, onko uudessa kaavassa huomioitu nämä oikeudet. Huomauttajan mukaan tontti 20 RA Hanhijärven rannassa on niin lähellä venevalkamaa, että se tulisi häiritsemään tontin omistajaa.
VASTINE: Kyseinen käyttöoikeusyksikkö lisätään kaavaehdotukseen merkinnällä lv (venevalkama). Korttelin 20 A yksi tontti siirretään pois kyseiseltä alueelta venevalkaman sekä alueelta kesällä 2024 luontoselvityksessä todettujen arvojen takia. Siirron kohteena on korttelin 12 läntinen osa Suuri Varpasella, lisätään kyseiseen kortteliin kolmas tontti.
Mielipide 2
Huomauttaja ei hyväksy Alimmaiselle Honkalammelle suunniteltuja tonttipaikkoja. Huomauttaja omistaa maa-alueen, jolla on kaksi tonttia lammen eteläpuolella. Tonttialueet sijaitsevat UPM:n maalle suunniteltuja tontteja vastapäätä. Huomauttajan mukaan lampi on todella kapea, minkä vuoksi sinne ei ole sopivaa rakentaa lammen molemmin puolin rakennuksia. Alimmaisen Honkalammen itäpäässä on nykyisin kaksi rakennettua rantatonttia, eikä huomauttajan mielestä ole soveliasta sijoittaa lammelle enää lisää tontteja.
VASTINE: UPM omistaa noin 75 % rantaviivasta Alimmaisen Honkalammen alueella (eli noin 2,5 kilometriä). Lammella on nykyisin jo kaksi muiden maanomistajien rakennettua rakennuspaikkaa ja on kohtuullista, että myös UPM:lle osoitetaan lasketun mitoituksen mukaiset rakennuspaikat kyseiselle alueelle (ks. mitoituslaskelma asiakirjoista). Alimmaisella Honkalammella tonttien sijoittelu on ollut muutenkin haastavaa, sillä yksityistie vie suuren osan pohjoisesta rantaviivasta, kun taas lammen etelärannalla on suojelualuetta (taistelukaivannot). Haitat naapureille ja vastarannalle on pyritty minimoimaan rakennuspaikkojen sijoittelulla sekä kaavamääräyksillä (vähimmäisetäisyydet rantaviivasta). Varsinainen lomarakennus sijoittuu kauemmas rinteeseen, jolloin se ei myöskään näy vastarannalle juurikaan. Tonteille jätetään myös suojapuustoa kaavamääräyksen mukaisesti: Olemassa olevaa puustoa tulee mahdollisuuksien mukaan säilyttää sekä rantaviivan ja rakennusalan välinen vyöhyke on pidettävä mahdollisimman luonnonmukaisena. Vastarannallakin kielteisiä vaikutuksia voidaan vähentää rakennusten sijoittelulla, kun rakentamisen aika joskus tulee.
Mielipide 3
Huomauttaja omistaa tilan 491-530-1-86 Pienellä Matkuslammella ja on ollut siellä kesämökkiläisenä vuodesta 1996 alkaen. Huomauttaja kuvailee laajasti alueen historiaa, luonnonoloja ja muistojaan sieltä. Huomautuksessa viitataan myös UPM:n historiaan ja liiketoimintaan sekä ihmetellään yhtiön tavoitteita saada kaavoitettua pienimpien lampienkin rantoja useiden maakuntien alueilla. Huomauttaja muistuttaa, että jokaisen yrityksen on ymmärrettävä toimintansa kokonaisvaltaiset vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen ja edistettävä sitä kaikissa toiminnoissaan päivittäisistä käytännöistä ylimmän johdon päätöksentekoon. Pienet, useimmiten osittain soistuvat metsälammet muodostavat luontoarvoltaan aivan omanlaisensa kokonaisuuden, eikä huomauttaja ymmärrä sitä, jos esim. pienten lampien luontoselvityksessä pidetään merkittävänä luontoarvona lummelampikorennon esiintymistä, mutta jos lummelampikorentoa ei esiinny, on lampi luontoarvojen näkökulmasta arvoton. Huomauttaja on myös tehnyt havaintoja mm. majavasta, kuikasta/kaakkurista, mäyrästä sekä hirvistä ja toteaa – alueella on siis selvästi luonnonarvoja, vaikkei tätä luontoselvityksessä tuoda ilmi.
VASTINE: Kaava perustuu hyvin laajoihin luonto- ja maisemaselvityksiin, joita on täydennetty kaavoituksen aikana useasti. ELY-keskus on todennut omassa lausunnossaan selvitykset riittäviksi. Kaikki luontoselvityksen suositukset (raportin kohta 5) on otettu huomioon kaavaratkaisussa joko rakennuspaikkojen sijoittelussa ja/tai erillisillä kaavamerkinnöillä. Luontoselvityksessä on kiinnitetty erityistä huomiota direktiivilajeihin sekä lain mukaan suojeltaviin lajeihin ja luonnonympäristöihin. Paikallisesti maisemallisesti merkittävät kohteet on myös otettu huomioon. Toki myös ns. tavanomaiset lampialueet ja niiden lajisto ovat omalla tavallaan arvokkaita, mutta erillisiä suojelumerkintöjä niille ei ole tarpeen kaavoituksessa osoittaa. Pienen Matkuslammen länsiosan kallio on maisemallisesti arvokasta aluetta (ma). Haitat naapureille on pyritty minimoimaan rakennuspaikkojen sijoittelulla sekä kaavamääräyksillä (vähimmäisetäisyydet rantaviivasta). Varsinainen lomarakennus sijoittuu kauemmas rinteeseen, jolloin se ei myöskään näy huomauttajan rakennuspaikalle juuri lainkaan. Tämän lisäksi nykyisen rakennuspaikan ja uusien tonttien väliin on jätetty yli 50 metriä leveä ”suojavyöhyke” (M-aluetta). Tonteille jätetään myös suojapuustoa kaavamääräyksen mukaisesti: Olemassa olevaa puustoa tulee mahdollisuuksien mukaan säilyttää sekä rantaviivan ja rakennusalan välinen vyöhyke on pidettävä mahdollisimman luonnonmukaisena.
Huomauttaja haluaa tuoda esille, että kaavoitusta laadittaessa Pientä Matkuslampea ei tule lomarakentamisen näkökulmasta käsitellä yhtenä isompana lampena vaan kahtena erillisenä lampena. Huomauttaja vaatii, että Pienen Matkuslammen pienemmälle noin 2 hehtaarin kokoiselle lammelle ei myönnetä kaavassa yhtään uutta rakennuspaikkaa. Lampi on noin 300 metriä pitkä ja leveyden keskiarvoksi tulee viidestä kohtaa mitattuna n. 50 m. Ottaen huomioon vesialueen koko ja muoto ei huomauttajan mielestä ole mitenkään kohtuullista ja hyväksyttävää lisätä suunniteltua kahta uutta rakennuspaikkaa. Huomauttaja ehdottaa näiden kahden uuden rakennuspaikan siirtoa Pieneltä Matkuslammelta Hanhijärvelle. Huomauttaja on laskenut kartalta, että Hanhijärven vesistön rannoilla on tällä hetkellä noin 65 kesämökkiä, joilla oman rannan pituus on keskimäärin 60 metriä. Näin ollen rantaviivaa on myyty yhteensä 3900 metriä lomarakentamisen käyttöön. Hanhijärven vesistön rantaviivan pituus kartalta mitattuna on n. 30 kilometriä. Huomauttaja uskoo, että Hanhijärveltä löytyy vielä 26 kilometrin rakentamattomalta rantaviivalta kaksi kappaletta lomarakennuspaikkoja, joiden oman rannan pituus on 60 m / rakennuspaikka. Lisäksi huomauttaja ehdottaa mietittäväksi jatkoa varten, että pienet alle 3 ha lammet pitäisi arvioida ensinnäkin pinta-ala ja lammen muoto, sekä muut vaikuttavat seikat huomioon ottaen siten, että voiko lammella olla yksi rakennuspaikka vai maksimissaan kaksi rakennuspaikkaa. Tai sitten lomarakentamista ei kohdennettaisi lainkaan arvioitavaan lampeen. Pienten lampien rakennuspaikkojen määrän mitoitusperiaatteena rantaviivan pituus on ongelmallinen.
VASTINE: Kaava perustuu laajoihin mitoituslaskelmiin, jotka viranomaiset ovat hyväksyneet kiistattomasti. Mitoitustaulukko löytyy kaavaselostuksen liitteistä. Rakennuspaikkojen sijoittelussa on pyritty siihen, että rasitus eri suunnittelualueen vesistöille pysyy kohtuullisena ja mahdollisimman tasapuolisena. Pienen Matkuslammen osalta kahden uuden rakennuspaikan osoittamista ei voida pitää kohtuuttomana, sillä lammelle jää vielä noin 1,5 kilometriä vapaata rantaa UPM:n omistamille alueille.
Mielipide 4
Huomauttajan näkemyksen mukaan suunnitelmassa vaarannetaan valtioneuvoston valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita. Huomauttaja katsoo, että uudisrakentaminen vaarantaisi luonnon monimuotoisuutta, arvokkaita ja suojeltavia kasvi- ja eläinlajeja sekä kuormittaisi vesistöjä. Huoli koskee erityisesti Alimmaista Honkalampea. Suunnitelma johtaisi seitsemän asumuksen rakentamiseen yhden pienen lammen rannalle. Lisäksi UPM-Kymmene Oyj suunnittelee kaavoittavansa Honganraitille mökkitontin, joka on niin lähellä Alinta Honkalampea, että myös se rasittaisi aluetta. Asukasmäärän suunniteltu kasvu, ja siten auto- ja veneliikenteen lisääntyminen, vaarantaisi ja kuormittaisi haavoittuvaista luontoympäristöä. Huomauttajan mielestä myös ennestään tiheästi rakennetun ja varsin kapean Hanhijärven rannoille on ehdotuksessa suunniteltu liioitellun paljon tontteja. Tämä vaikuttaisi sekä nykyisten mökkiläisten että eläinten elämään. Esimerkiksi Kuolimolla elää saimaannieriän viimeinen luonnonvarainen kanta. Kaiken kaikkiaan kaavaehdotus ei huomauttajan mielestä siis edistä eikä suojele luonnon monimuotoisuutta eikä huolehdi luonnonperinnönarvojen turvaamista. UPM:n tähänastinen käytös on huomauttajan mukaan ollut vastuutonta, ja yhtiö on jo ennestään harjoittanut Honkataipaleella käytännössä avohakkuita ja siten edistänyt valumavesien kulkeutumista Alimpaan Honkalampeen, Hanhijärveen ja Kuolimoon. Tämä on heikentänyt luottamusta yhtiön toimintaan alueella.
VASTINE: Kaava perustuu hyvin laajoihin luonto- ja maisemaselvityksiin, joita on täydennetty kaavoituksen aikana useasti. ELY-keskus on todennut omassa lausunnossaan selvitykset riittäviksi. Kaikki luontoselvityksen suositukset (raportin kohta 5) on otettu huomioon kaavaratkaisussa joko rakennuspaikkojen sijoittelussa ja/tai erillisillä kaavamerkinnöillä. Kaavaan jää todella laajoja täysin rakentamiselta vapaita lampialueita, jotka osoitetaan merkinnällä MY. Useista rakennuspaikoista on prosessin aikana luovuttu luontoselvityksen perusteella. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeät kohteet on kaavaluonnoksessa kaikki osoitettu luo-merkinnöillä ja maisemakohteet ma-merkinnällä. Väite siitä, että luonnon monimuotoisuutta ei olisi lainkaan otettu kaavoituksessa huomioon on perusteeton. Rakennuspaikkojen sijoittelussa on pyritty siihen, että rasitus eri suunnittelualueen vesistöille pysyy kohtuullisena ja mahdollisimman tasapuolisena.
Huomauttaja haluaa vielä ilmaista huolensa siitä, että Honganraitille suunniteltu mökkitontti on käytännössä aivan yleisen veneiden vesillelaskupaikan vieressä. Kyseinen tonttiehdotus on kaavoitettu niin, että veneet laskettaisiin todellisuudessa vesille aivan suunnitellun tontin rantaviivan edessä. Tämä järjestely olisi kiusallista sekä tuon rantatontin omistajille että veneilijöille.
VASTINE: Venepaikkarasitteet lisätään kaavaehdotukseen merkinnällä lv (venevalkama). Korttelin 20 A yksi tontti siirretään pois kyseiseltä alueelta venevalkaman sekä alueelta kesällä 2024 luontoselvityksessä todettujen arvojen takia. Siirron kohteena on korttelin 12 läntinen osa Suuri Varpasella.
Mielipide 5
Huomauttaja omistaa kiinteistöt Saarijärvellä, johon UPM esittää kahta rakennuspaikkaa tiiviisti huomauttajan kiinteistöjen rajan viereen ja kiinteistön pihapiirin aivan välittömään läheisyyteen. Läheisyyttä korostaa rantaviivan muoto, joka kaartuu suoraan em. kiinteistöjen käyttämien rantalaitureiden ja venepaikkojen eteen. Läntisen laiturin kohdalla on myös Kirkkovuorenkallion ja Vuorenpohjan yhteisesti hyödyntämä vesiautomaatti. Huomauttajan mukaan siihen nähden, miten pienen ja varsin luonnontilaisen Saarijärven rantaan tähän asti on rakennettu yhteensä kolme rakennuspaikkaa, tuntuu hankalalta, että yksi osa rakennettaisiin niin tiheäksi, kuin kaavaluonnoksessa on esitetty. Huomauttaja vastustaa kaavaa siltä osin ja aivan erityisesti koskien lähimmäksi luonnosteltua rakennuspaikkaa. Huomautuksen liitteenä on kartta alueesta.
VASTINE: Haitat naapureille pyritään minimoimaan tarkentamalla kaavaehdotukseen vielä tässä kohteessa rakennusalat, jotka rajaavat rakentamisen sijoittumista tonttien sisällä. Saarijärvelle osoitettujen tonttien rakennusalat sijoitetaan etelämmäs mahdollisimman kauas naapureista. Korttelin pohjoisosaan rantaan jää noin 45 metriä leveä alue, jolle ei saa sijoittaa rakentamista. Rakennuspaikkojen sijoittelussa on pyritty kokonaisuutena siihen, että rasitus eri suunnittelualueen vesistöille pysyy kohtuullisena ja mahdollisimman tasa-arvoisena. Saarijärvelläkin tonttien sijoittelu on ollut haastavaa, sillä saarissa ja Lehmäniemessä on runsaasti luontoarvoja sekä vielä etelämpänä rannoilla rakentamiseen soveltumattomia jyrkkiä rinteitä.
Mielipide 6
UPM on suojellut tilan 491-530-9-12 ympärillä olevan metsän. Huomauttaja on ottanut yhteyttä UPM:n ja kysynyt, onko tiedossa, että kyseinen tontti ja vinosti vastapäätä oleva tontti sekä koko ympäristö ovat kulttuurihistoriaa metsäteollisuudelle. Huomauttaja kuvailee alueen pitkää historiaa. Viimeisten 25 vuoden aikana talossa on vieraillut sadoittain ihmisiä, jotka ovat olleet töissä Honkataipaleen tukkiradalla tai ovat muuten olleet kiinnostuneita uittomuistoista. Tällä huomauttaja haluaa sanoa, että ympäristö on osa metsäteollisuuden historiaa ja nämä loput rakennukset ja tontit pitäisi säilyttää koskemattomina. Huomauttaja on sitä mieltä, että Honkalammen Hanhijärven puoleinen pää pitää jättää rauhaan ja UPM voisi vielä panostaa tukkihistoriaan niin, että rakentaisi sinne muutaman infotaulun.
VASTINE: Alueen kulttuurihistoria on tiedossa ja huomauttajan rakennuspaikka rakennuksineen tulee säilymään ennallaan. Naapuritilalla UPM on vastuussa mahdollisista infotauluista tms. alueen historiaan liittyvästä toiminnasta, jos kokee niiden toteuttamisen tulevaisuudessa aiheelliseksi.
Mutta jos UPM haluaa toteuttaa kaavan, siinä pitää huomauttajan mukaan ottaa huomioon seuraavat seikat: rannan suojakaista tontin suuntaan pitää olla vähintään 13 m ja lisäksi rakennukset tulisi rakentaa niin, että ne eivät näy tontille päin. Huomauttaja on käynyt keskustelua UPM:n edustajien kanssa ja haluaa vielä sanoa, että UPM on jättänyt tontin ympäristön jo yli 20 vuotta hakkaamatta, koska UPM:n metsänhoitajat ovat ilmoittaneet, että ympäristö on suojeltu vanhan, arvokkaan kiinteistön vuoksi. Ja tämänkin vuoksi lähelle ei pitäisi tehdä rantakaavaa.
VASTINE: Haitat naapurille pyritään minimoimaan rakennusten sijoittelulla. Kaavaehdotukseen merkitään tältä osin vielä rakennusala, joka rajaa rakentamisen sijoittumista tontin sisällä. Täten huomauttajan mainitsema vähintään 13 metrin suojaetäisyys toteutuu selvästi (rannassa noin 30 metriä). Alimmaisella Honkalammella tonttien sijoittelu on ollut haastavaa, sillä yksityistie vie suuren osan pohjoisesta rantaviivasta, kun taas lammen etelärannalla on suojelualuetta (taistelukaivannot). Haitat naapureille on pyritty minimoimaan rakennuspaikkojen sijoittelulla sekä kaavamääräyksillä (vähimmäisetäisyydet rantaviivasta). Tonteille jätetään myös suojapuustoa kaavamääräyksen mukaisesti: Olemassa olevaa puustoa tulee mahdollisuuksien mukaan säilyttää sekä rantaviivan ja rakennusalan välinen vyöhyke on pidettävä mahdollisimman luonnonmukaisena.
Huomauttaja toteaa vielä, että Hanhijärven Honkalammen puoleisella rannalla on otettava huomioon, että sekä huomauttajalla että viereisen tontin omistajalla on sinne vene- ja laiturioikeus. Siinä on myös yleinen veneenlaskupaikka. Kyseessä on rauhaton paikka, josta muutkin laskevat veneitä vesille. Veneitä säilytetään kesällä niemekkeessä. Kaikkien Honkalammen rantaan luonnosteltujen tonttien kohdalla pitää huomauttajan mielestä ottaa huomioon, että Honkalampi on rauhallinen erämaajärvi, jossa kuikat pesivät, joten siellä oleva liikenne tulee olla rauhallista, eli äänekkäät moottoriveneet ja vastaavat tulisi kieltää.
VASTINE: Venepaikkarasitteet lisätään kaavaehdotukseen merkinnällä lv (venevalkama). Korttelin 20 A yksi tontti siirretään pois kyseiseltä alueelta venevalkaman sekä kesällä 2024 luontoselvityksessä todettujen arvojen takia. Siirron kohteena on korttelin 12 läntinen osa Suuri Varpasella.
Lisäksi Honkalammen länsipäässä on läheisen tilan laituri ja venepaikka(?), joka sattuu uusien lomarakennuspaikkojen kohdalle.
VASTINE: Selvitetään vielä laituri- ja venepaikka-asiaa, alueella ei ole ilmeisesti virallista rasitetta.