Kuvaus
Kaupunginhallitus on kokouksessaan 18.11.2024 § 300 päättänyt perustaa 67 uutta virkaa työllisyysalueelle. Työllisyysalueelle on siirtymässä liikkeenluovutuksella kaksi kehittämisasiantuntijan virkaa. Henkilöstöresurssisuunnitelmassa nämä kaksi tehtävää katsottiin työsopimussuhteisiksi tehtäviksi. Myöhemmin on käynyt ilmi, että tehtävissä käytetään kuntalain 87 § mukaista julkista valtaa ja näin ollen kyseisiä tehtäviä varten on tarpeen perustaa virat. Virkanimikkeeksi esitetään kehittämisasiantuntijaa. Viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto tai soveltuva opistotason tutkinto. Virkaan sovelletaan Kunta-alan yleistä virka- ja työehtosopimusta.
Kuntalain 87 §:n mukaan virka perustetaan sellaisia tehtäviä varten, joissa käytetään julkista valtaa.
Mikkelin kaupungin hallintosäännön 55 §:n mukaan viran perustaminen ja lakkauttaminen sekä virkanimikkeen muuttaminen kuuluu kaupunginhallituksen toimivaltaan.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi
Kaupunginhallitus päättää perustaa Mikkelin seudun työllisyysalueelle kaksi (2) kehittämisasiantuntijan virkaa 1.1.2025 lukien. Virkoihin sovelletaan Kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimus KVTES sopimusta. Virkojen kelpoisuutena soveltuva korkeakoulututkinto tai soveltuva opistotasoinen tutkinto.