Kasvatus- ja opetuslautakunta, kokous 29.8.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 75 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2023, kasvatus- ja opetuslautakunta

MliDno-2024-851

Valmistelija

  • Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Kuvaus

Tarkastuslautakunta on antanut arviointikertomuksen vuodelta 2023 kesäkuun valtuustossa, jossa on päätetty, että kaupunginvaltuusto kehottaa kaupunginhallitusta antamaan valtuustolle kuntalain 121 §:n tarkoittaman lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. Arviointikertomuksessa (sivulla 7) ohjeistetaan Kuntalain 121 § viitaten, että hallitus voi pyytää alaisiltaan toimielimiltä vastineet arviointikertomuksesta ja niistä kootaan yhteenvetona kunnanhallituksen lausunto valtuustolle. Hallituksen lausunto kertoo valtuustolle, mihin toimenpiteisiin se on ryhtynyt tai aikoo ryhtyä arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen perusteella.

Kaikki lauta- ja johtokunnat käsittelevät arviointikertomuksen elokuussa. Lautakunnat ottavat omalta osaltaan kantaa siihen, edellyttääkö arviointikertomus toimenpiteitä ja miten niitä mahdollisesti ryhdytään edistämään. Selvitykset viedään kaupunginhallituksen kokoukseen syyskuussa ja edelleen kaupunginvaltuuston kokoukseen. Valmiiden, lautakuntien omalta osaltaan käsittelemien vastausten tulee olla valmiina elokuun loppuun mennessä.

Tarkastuslautakunnan tilinpäätöksestä 2023 antama arviointikertomus on luettavissa liitetiedostosta.

Tarkastuslautakunta nostaa aiheellisesti esille sen, että hankerahoituksen saamiseen tulevaisuudessa sisältyy riski. Lautakunta suosittelee, että tämä huomioidaan kokonaisvaltaisella tavalla toiminnan suunnittelussa. Kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisen toiminnan kehittämistyö tehdään lähes kokonaan hankerahoituksella ja rahoituksen omarahoitusosuus on 0-40 %. Hankerahoituksen epävarmuus huomioidaan vuosittain talousarviovalmistelussa ja kehittämistyöhön varataan määrärahaa hankerahoituksen vaihtelut huomioiden.

Tarkastuslautakunta suosittelee, että tilinpäätöksessä esitetään vuosittain kasvatus- ja opetuslautakunnan näkemys tehtyjen palveluverkkopäätösten vaikutuksista taloudelliseen tulokseen. Palveluverkkopäätösten valmistelussa arvioidaan toiminnallisten muutosten ja lapsivaikutusten arvioinnin rinnalla muutosten talousvaikutukset "täyden kalenterivuoden" arviona ja em. arviot kuuluvat osana palveluverkkopäätösten valmisteluaineistoon (lautakunnat, hallitus, valtuusto). Varhaiskasvatuksen ja opetuksen toiminnan sujuvuuden johdosta palveluverkkomuutokset pyritään ajoittamaan toimintavuoden alkuun ja pääsäätöisesti uudet yksiköt otetaan käyttöön 1.8. alkaen. Näin ollen palveluverkkopäätösten vaikutukset tilinpäätösvuoden (kalenterivuosi) taloudelliseen tulokseen saadaan viiveellä. Palveluverkkomuutosten toteutuneet taloudelliset vaikutukset voidaan jatkossa sisällyttää osaksi toiminnan taloudellisen toteuman tilinpäätösraportointia.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Kasvatus- ja opetuslautakunta toteaa tarkastuslautakunnan huomiot lautakunnan alaisesta toiminnasta vuodelta 2023.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Talouspalvelut

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.