Kaupunginhallitus, kokous 25.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 93 Kiinteistökehitys Naistinki Oy:n konsernilaina 2024

MliDno-2018-2307

Valmistelija

  • Janne Skott, vs. talousjohtaja, janne.skott@mikkeli.fi
  • Susanna Turunen, controller, susanna.turunen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginvaltuusto on 17.6.2019 § 78 hyväksynyt Mikkelin kaupungin konsernirahoitus- ja takausperiaatteet. Konserniyhtiöiden rahoituksen tavoitteena on konsernin kokonaistaloudellisesti edullisempi rahoitus. Konsernirahoituksen periaatteiden mukaisesti kaupunki varautuu talousarviossa konsernilainojen myöntämiseen. Kaupunginvaltuuston 13.11.2023 § 123 hyväksymässä vuoden 2024 talousarviossa kaupunginhallitukselle annetaan oikeus myöntää antolainoja konsernille ja liikelaitoksille yhteensä 12 miljoona euroa vuonna 2024. Kaupunginhallitus ei ole aiemmin vuonna 2024 myöntänyt antolainoja konserniyhtiöille tai liikelaitoksille. 

Kiinteistökehitys Naistinki Oy:n hallitus on kokouksessaan 27.2.2024 § 10 päättänyt  pyytää Mikkelin kaupungilta lainatarjousta Mölnlycke Health Care Oy:n kiinteistöinvestoinnin rahoittamiseksi. Investoinnin arvioitu rahoitustarve on noin 11 miljoonaa euroa, joka jakautuu vuosille 2023-2025. Vuonna 2023 Kiinteistökehitys Naistinki Oy nosti konsernilainaa yhteensä 2,5 miljoonaa eruoa. Talousarviovuosien 2024 ja 2025 arvioitu rahoitustarve on yhteensä noin 8,5 mijoonaa euroa, josta suurin osa kohdistuu vuodelle 2024. 

Kiinteistökehitys Naistinki Oy pyytää lainatarjousta vuodelle 2024 seuraavin ehdoin:

  • Lainamäärä: 8 000 000 euroa
  • Laina-aika: 20 vuotta
  • Lainan korko (vaihtoehtoisesti a tai b):
    • a) Vaihtuvakorkoinen, euribor 6 kk
    • b) Kiinteäkorkoinen
  • Lyhennys: Tasalyhenteinen, yksi (1) vapaa vuosi
  • Laina on mahdollista nostaa tarpeenmukaisissa erissä vuoden 2024 aikana.
  • Vaihtuvakorkoisen lainan takaisinmaksu on mahdollista 20 vuotta nopeammalla aikataululla.  


Konsernirahoituksen periaatteiden mukaan lainan myöntämisen edellytyksinä on, että konserniyhtiön lainat ovat Apollo-järjestelmässä, kaupungilla on käytössä yhtiön viimeisin tilinpäätös ja konserniyhtiö asettaa vakuudet lainalle. Kiinteistökehitys Naistinki Oy täyttää edellä mainitut lainan saannin edellytykset. Yhtiön lainat ovat viety Apollo-järjestelmään ja yhtiö asettaa vakuudeksi lainasummaa vastaavan määrän kiinteistöjen panttikirjoja.

Rahoitusmarkkinanäkökulmasta talouspalvelut päättää esittää 8 000 000,00 euron lainan myöntämistä Kiinteistökehitys Naistinki Oy:lle seuraavilla vaihtoehdoilla. Vaihtoehdot a) ja b) ovat keskenään vaihtoehtoisia, eli yhtiö voi hyväksyä niistä vain toisen. 

a) Vaihtuvakorkoinen laina

  • Lainan viitekorko: Euribor 6kk
  • Marginaali:*********
  • Laina-aika: 20 vuotta
  • Koron maksu: Puolivuosittain
  • Lyhennys: Tasalyhenteinen, lyhennys puolivuosittain, yksi (1) lyhennysvapaa vuosi


Euriborkoron ollessa negatiivinen, viitekoron arvona käytetään nollaa.  

Marginaali on voimassa ensimmäiset kymmenen (10) vuotta, minkä jälkeen uudelleenhinnoittelu sen hetkistä markkinatilannetta vastaavaksi.

Laina on mahdollista nostaa tarpeenmukaisissa erissä vuoden 2024 aikana.

Laina on mahdollista maksaa takaisin 20 vuoden maksusuunnitelmaa nopeammin.

b) Kiinteäkorkoinen laina

  • Lainan korko: ********* p.a
  • Laina-aika: 20 vuotta
  • Koron maksu: Puolivuosittain 
  • Lyhennys: Tasalyhenteinen, lyhennys puolivuosittain, yksi lyhennysvapaavuosi


Korko on voimassa ensimmäiset  kymmenen (10) vuotta, minkä jälkeen mahdollinen uudelleenhinnoittelu sen hetkistä markkinatilannetta vastaavaksi.

Laina on mahdollista nostaa tarpeenmukaisissa erissä.

Rahoituksen hintaa arvioidessa on tarkasteltu yhtiön taloudellista tilannetta, lainan saamista vapailta markkinoilta ilman kaupungin takausta sekä vapailta markkinoilta saadun lainan hinnoittelua kaupungin takauksella tai yhtiön omilla vakuuksilla. Lisäksi on tarkasteltu kaupungin oman varainhankinnan tilannetta markkinoilla.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää antaa Kiinteistökehitys Naistinki Oy:lle konsernilainatarjouksen edellä esitetyillä ehdoilla. Mikäli Kiinteistökehitys Naistinki Oy hyväksyy lainatarjouksen, kaupunginhallitus päättää myöntää konsernilainan yhtiölle tarjouksessa esitetyin ehdoin. Lainan myöntämisen edellytyksen on, että yhtiö asettaa riittävät vakuudet lainalle. Tarjous on voimassa 23.4.2024 asti.

Kaupunginhallitus oikeuttaa talouspalvelut valmistelemaan mahdolliset konsernilainaan liittyvät sopimukset Kiinteistökehitys Naistinki Oy:n kanssa. Lisäksi kaupunginhallitus valtuuttaa talouspalvelut valmistelemaan mahdolliset myöhemmät muutokset lainan takaisinmaksuaikataulun lyhentämiseen liittyen.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että Jani Sensio ilmoitti olevansa esteellinen (intressijäävi) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Ilmoitus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kiinteistökehitys Naistinki Oy/Kyösti Ylijoki, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.