Kaupunginhallitus, kokous 5.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 39 Kaupunginhallituksen avustukset vuodelle 2024

MliDno-2023-3813

Valmistelija

  • Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Avustuksia haetaan ensisijaisesti hyvinvoinnin ja osallisuuden, kaupunkiympäristö- sekä kasvatus- ja opetuslautakunnalta. Kaupunginhallitus voi poikkeustapauksissa myöntää toiminta- tai kohdeavustusta niille yhteiskunnallisesti merkittäville tahoille, jotka eivät kuulu aikaisemmin mainittuihin avustettaviin toimijoihin.

Mikkelin kaupungin avustuksia vuodelle 2024 on suositeltu haettavan xx.x.2023 mennessä. 

Avustusten myöntämisen ja maksamisen edellytyksenä on tilinpäätöstietojen tai muiden vastaavien taloustietojen toimittaminen sekä se, että avustuksensaaja ei ole saanut avustusta muualta Mikkelin kaupungilta. Kaupunginhallituksen 25.9.2017 § 83 hyväksymät avustusperiaatteet löytyvät kokonaisuudesaan osoitteesta https://hallinta-mikkeli.kunta-api.fi/wp-content/uploads/2017/03/Liite-kh-Uudet-avustusperiaatteet-1.pdf.

Mikkelin eläinsuojeluyhdistys ry on hakenut 9.000 euron suuruista avustusta talteenotettujen seura- ja harrastuseläinten hoidon järjestämisestä vuonna 2024 aiheutuvien kulujen kattamiseen. Kaupunginhallitus on myöntänyt vuodelle 2023 ko. yhdistykselle avustusta 7.650 euroa.  

Mikkelin Oppaat ry:n on hakenut 1.000 euron suuruista toiminta-avustusta matkailuoppaiden aktiivisuusnäyttöihin, kotisivujen ylläpitoon, uusien opastustuotteiden rakentamiseen, materiaalin keräämiseen sekä markkinointiin vuodelle 2024. Kaupunginhallitus on myöntänyt 900 euron suuruisen toiminta- avustuksen vuodelle 2023.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää myöntää Mikkelin eläinsuojeluyhdistys ry:lle 7.650 euron ja Mikkelin Oppaat ry:lle 900 euron suuruiset toiminta-avustukset (kp Avustukset). 

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Heli Kauppinen esitti Jatta Juholan kannattamana, että Mikkelin eläinsuojeluyhdistykselle myönnetään avustus hakemuksen mukaisesti.

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys ja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän päätösehdotusta äänestävät jaa, ja ne, jotka kannattavat Heli Kauppisen esitystä, äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 8 jaa ääntä (Petri Pekonen, Jaana Strandman, Armi Salo-Oksa, Pekka Pöyry, Kirsi Olkkonen, Pirkko Valtola, Jani Sensio, Eero Aho) ja 3 ei ääntä (Jatta Juhola, Heli Kauppinen, Jarno Strengell).

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän päätösehdotus on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

Merkitään, että Kirsi Olkkonen ilmoitti olevansa esteellinen Mikkelin Oppaat ry:n osalta (työsuhde) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Ilmoitus hyväksyttiin. 

Tiedoksi

hakijat, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.