Kaupunginhallitus, kokous 6.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 344 Työllisyydenhoitoon liittyvän täydentävän hankinnan toteuttaminen suorahankinnalla vuodelle 2024

MliDno-2023-3097

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Pekka Patama, palvelupäällikkö, Pekka.Patama@mikkeli.fi
Tiia Tamlander, talousjohtaja, tiia.tamlander@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupunginhallitus on päätöksellään 7.12.2021 § 520 (Hankintapäätös, työllisyydenhoidon kehittämiskumppanuussopimus) päättänyt Mikkelin kaupungin hankintapalvelujen tekemän kilpailutuksen jälkeen työllisyydenhoitoon liittyvän palvelukokonaisuuden hankinnasta vuosille 2022 ja 2023. Kilpailutuksessa ja päätöksessä on huomioitu kuntouttavan työtoiminnan siirtyminen hyvinvointialueen vastuulle ja tämä osa palvelukokonaisuudesta ei sisälly Mikkelin kaupungin sopimuksen kokonaisuuteen enää vuoden 2023 osalta.

Työllisyydenhoidon palvelukokonaisuudella on haluttu vaikuttaa vuonna 2006 voimaan tulleeseen työmarkkinatuen rahoitusuudistukseen, jossa 50 % työmarkkinatuen rahoituksesta tuli kunnan maksettavaksi sen jälkeen kun työmarkkinatukea oli työttömälle maksettu 500 päivää työttömyyden perusteella. Vuonna 2015 rahoitusosuutta muutettiin niin, että kuntien osuus rahoituksesta oli 70 %, mikäli työmarkkinatukea oli työttömälle maksettu yli 1000 päivää työttömyyden perusteella. Kuntien osallistamisella työmarkkinatuen rahoitusosuuteen haluttiin vahvistaa aktivoivaa työvoimapolitiikkaa varsinkin pitkään työttömänä olleiden kohdalla. Tämän seurauksena kunnat ovat lisänneet varsinkin kuntouttavan työtoiminnan määrää, joka asiakkaan palvelun aikaisesti pidättää kunnan velvollisuuden työmarkkinatuen rahoitusosuudesta.

Työvoimapalveluiden uudistuksen (TE2024) yhteydessä myös työttömyysturvan rahoitusmalli uudistetaan. Uudistuksen myötä kunnan vastuu työttömyysetuuksien rahoituksesta koskee jatkossa työmarkkinatuen lisäksi myös peruspäivärahaa sekä perusosan suuruista osuutta ansiopäivärahasta. Vastuu työttömyysturvan rahoituksesta alkaa nykyistä aiemmin (100 päivää/10 %) ja kasvaa portaittain aina 50 % osuuteen (700 päivää). Merkittävä muutos on se, että enää työttömän ohjautuminen työllistymistä edistävään palveluun ei pidätä kunnan rahoitusosuusvelvoitetta vaan ainoastaan työllistyminen ilman palkkatukea huomioidaan valtionosuuksissa myönteisesti.

Vastatakseen uuteen rahoitusvastuuhaasteeseen Mikkelin kaupungin työllisyyspalvelut ja hankintapalvelut käynnistävät hankintaprosessin, jonka tavoitteena on lisätä avoimille työmarkkinoille työllistymisen edellytyksiä ja saada sitä kautta myönteisiä vaikutuksia sekä alueen elinkeinoelämään, mutta myös kaupungin talouteen. Hankinnan luonne on vahvasti tulosperustainen ja toteuttaa ajatusta ”vain tuloksesta maksetaan”. Hankinnan onnistumiseksi prosessissa on määrä hyödyntää asiantuntijaorganisaatio Sansian palveluja hankinnan suunnittelussa ja toteutuksessa. Tämä tehdään sen vuoksi, ettei hankinnassa toteutuisi tulosperustaisen hankinnan yleisimmät riskit. Näitä ovat olleet esim. liian tiukat/löyhät ehdot, jolloin tulosta ei synny lainkaan tai tulos olisi syntynyt ilman palveluakin. Hankinnan arvoksi vuodelle 2024 arvioidaan 350 000 euroa. Vuosille 2025 ja siitä eteenpäin hankinta kohdistuu tilanteeseen, jossa Mikkelin kaupunki on osa laajempaa työvoimapalvelualuetta. Tämä seikka otetaan huomioon sekä hankinnan suunnittelussa että TE2024 uudistuksen valmistelussa.

Hankintasäännön liite A (KH 17.4.2023 § 157) mahdollistaa Mikkelin kaupungin ja muiden julkisyhteisöjen omistaman Sansia Oy:n palveluiden hyödyntämisen hankintalain mukaisten hankintojen toteuttamisessa. Sansia tuottaa omistaja-asiakkailleen mm. hankinta- ja sopimushallinnan palveluita. Sansia voi toteuttaa hankinnat asiakkaiden antamien toimeksiantojen perusteella joko yhteishankintana tai asiakkaalle tehtävänä erillishankintana, hankintalain säännöksiä noudattaen. Palvelu kattaa alusta loppuun saatetun hankintakokonaisuuden, mukaan lukien sopimushallinnan. Palvelun käyttö on omistaja-asiakkaille veloituksetonta. Hankintasäännön liitteen A mukaan talousjohtaja voi päättää hankintojen ulkoistamisesta Sansia Oy:n toteutettavaksi 300 000 euron rajaan asti. Tätä suuremmista sekä useampien toimialojen ja/tai kaupunkikonsernin yhteisten hankintojen ulkoistuksista tehdään päätökset toimielimissä. Työllisyyspalveluiden kohdalla toimielin on kaupunginhallitus.

Ulkoistetun hankinnan kohteen ja sisällön määrittäminen tapahtuu hankinnasta vastaavan yksikön toimesta Sansia Oy:n tukemana. Sansia vastaa hankintaprosessin käytännön toteuttamisesta ja hankintalain sekä vaativien palveluhankintojen toteuttamisen asiantuntemuksesta. Valmisteluprosessiin sisällytetään markkinavuoropuhelu ja hankinnan erityispiirteiden tunnistaminen. Hankinnan uudenlaisen toteutustavan ja laajuuden vuoksi on perusteltua hyödyntää hankinnan toteutuksessa Sansia Oy:n palvelumallia onnistuneen lopputuleman varmistamiseksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy tulosperustaisen työvoimapalvelun hankinnan ulkoistamisen Sansia Oy:n toteutettavaksi.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Pekka Patama, palvelupäällikkö, Pekka.Patama@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupunginhallitus on 14. 8.2023 päätöksellään § 249 hyväksynyt Tulosperustaisen työvoimapalvelun hankinnan ulkoistaminen Sansia Oy:n toteutettavaksi. Tällä päätösesityksellä esitetään, että Mikkelin kaupunginhallitus mahdollistaa täydentävän työvoimapalvelun hankinnan suorahankintana Uutta Elämää Groupilta koko vuodelle 2024 ja aikaisemman päätöksen hankinta siirretään osaksi Mikkelin seudun työllisyyspalvelun palveluhankintojen kokonaisuutta ja valmistelua. Suorahankinnan pohjalta tehty sopimus olisi voimassa vuoden 2025 alkuun tai kunnes uusi tulosperustainen hankinta astuu voimaan.

Sansia Oy:n kanssa käynnistetyn hankintavalmistelun puitteissa on todettu, että uusi hankintasopimus olisi mahdollista saada voimaan aikaisintaan maalis- huhtikuussa 2024 riippuen siitä, miten paljon aikaa tulosperustainen hankinta vaatii suunnittelulle. Hankittavan palvelun sopimus ulottuisi kattamaan vähintään vuoden 2025 ja mielellään myös vuoden 2026, jotta palvelulla olisi mahdollisuus saavuttaa sille asetettuja tavoitteita. Vuoden 2025 alusta käynnistyvän Mikkelin seudun työllisyysalueen osalta olisi hyödyllistä, että hankinta liitettäisiin osaksi koko alueen hankintakokonaisuutta. Asiaa on lyhyesti käsitelty TE2024 uudistuksen valmistelevassa ohjausryhmässä 17.10.2023. Ohjausryhmän toive oli, että hankintojen kokonaisuudesta on mahdollista saada lisää tietoa. Asiaa tullaankin käsittelemään seuraavissa valmistelun ohjausryhmän kokouksissa.

Työttömyysturvan uusi rahoitusmalli kannustaa ja edellyttää tuloksellisuuteen avoimille työmarkkinoille ohjaamisessa. Suorahankinnan toisena perusteluna onkin työvalmennuksen uuden toteuttamismallin pilotointi niin, että sitä on mahdollista hyödyntää tulevissa työvoimapalvelujen hankinnoissa, joita Mikkelin seudun työllisyysalue tulee toteuttamaan. Alustavan suunnitelman mukaisesti pilotointia toteutetaan erityisesti kahden kohderyhmän osalta ja nämä kohderyhmät ovat nuoret alle 30-vuotiaat sekä vieraskieliset työnhakijat. Näissä kohderyhmissä onnistuminen on tavoiteltavaa alueen elinkeinoelämän edellytysten turvaamisessa ja työvalmennuksen kehittäminen erityisesti näissä ryhmissä on tarpeellista. Suorahankinnasta saatuja kokemuksia hyödynnetään työllisyysalueen palvelujen hankinnoissa.

Suorahankinnan perusteluna on vuodelle 2024 ajoittuva palvelutarve nykyisen hankintasopimuksen ja vuoden 2025 aloittavan uuden työllisyysalueen myötä solmittavien sopimusten välinen aika. Suorahankinnan kautta pilotoidaan myös työhön- ja työvalmennuksen asiakasprosessin tavoitteellistamista kahdessa keskeisessä asiakasryhmässä, jotka ovat nuoret alle 30-vuotiaat asiakkaat ja vieraskieliset työnhakijat.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy täydentävän työvoimapalvelun hankinnan suorahankintana Uutta Elämää Groupilta vuodelle 2024 tai sinne saakka, kunnes tuleva työllisyysalue on sopinut vastaavan palvelun hankkimisesta/tuottamisesta. Hankinnan arvo on Mikkelin talousarviossa hyväksytty määräraha, joka talousarvioesityksenä on 350 000 euroa vuodelle 2024. Suorahankinnan perusteena TE2024 uudistus ja Mikkelin seudun työllisyysalueen käynnistyminen vuoden 2025 alusta sekä mahdollisuus pilotoida osallistavaa työhönvalmennusta nuorten alle 30-vuotiaiden ja vieraskielisten työnhakijoiden kohderyhmässä.  Aikaisempi kaupunginhallituksen päätös Sansia Oy:n toimeksiannosta pysyy voimassa ja ainoastaan toimeksiannon tavoiteaikataulu muuttuu.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että Jatta Juhola ilmoitti olevansa esteellinen (Uutta Elämää Group hallituksen jäsen) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Ilmoitus hyväksyttiin. 

Merkitään, että hallintojohtaja Ari Liikanen saapui kokoukseen ennen tämän pykälän käsittelyn alkua.

Tiedoksi

Mikkelin seudun työllisyysalueen TE2024 valmistelun ohjausryhmä, hankintapalvelut, Uutta elämää group 

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.

Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaan hakea muutosta vaatimalla hankintayksiköltä oikaisua (hankintaoikaisu). Asia voidaan myös saattaa valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi.

1 OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Oikaisuvaatimusoikeus
Hankintaoikaisua voi vaatia hankintayksiköltä kirjallisesti tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua. Hankintaoikaisuvaatimuksen vireille tulo ja käsittely eivät vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosainen voi hankintalain nojalla hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen.

Asianosaisen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla:

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu,
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi,
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.


Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksen tekijän on allekirjoitettava oikaisuvaatimus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian käsittelemiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

2 VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE

Valitusoikeus

Tarjoaja, osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) voi saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen.

Valitusaika
Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, jos hankintayksikkö on tehnyt hankinta- tai käyttöoikeussopimuksen julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 130 §:n 1 tai 3 kohdan nojalla noudattamatta odotusaikaa. Odotusaikaa ei tarvitse noudattaa, jos sopimus koskee puitejärjestelyn perusteella tehtävää hankintaa tai sopimus koskee dynaamisen hankintajärjestelmän sisällä tehtävää hankintaa.

Valitus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että asianosainen on saanut hankintapäätöksen tiedoksi ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen.

Valituksen tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen markkinaoikeuden virka-ajan päättymistä.

Hankintaoikaisun vireille tulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.

Asianosaisen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen
Valitus tehdään markkinaoikeudelle.

Osoite: Radanrakentajantie 5, 00520 Helsinki
Sähköpostiosoite: markkinaoikeus@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 43314
Puhelinnumero: 029 56 43300
Markkinaoikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00­­–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava: 

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä markkinaoikeudelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi markkinatuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle
Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.

Ilmoitus on toimitettava osoitteeseen:

Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus
Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.