Kaupunginvaltuusto, kokous 25.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 108 Lausunto tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta 2022

MliDno-2023-1068

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Janne Skott, taloussuunnittelupäällikkö, janne.skott@mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi liitteenä olevan lausunnon vuoden 2022 arviointikertomuksesta sekä siinä esitetyistä havainnoista.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että kaupunkikehitysjohtaja Jouni Riihelä poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi liitteenä olevan lausunnon vuoden 2022 arviointikertomuksesta sekä siinä esitetyistä havainnoista.

Päätös

Merkittiin.

Merkitään, että talousjohtaja Tiia Tamlander selosti asiaa kaupunginvaltuustolle.

Tiedoksi

Tarkastuslautakunta, tilintarkastaja, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.