Kaupunginhallitus, kokous 6.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 81 Muutosilmoitus Mikkelin kaupunginhallituksen päätökseen § 499 Eduskuntavaalit 2023 - ennakko-, laitos- ja vaalipäivän äänestyspaikat

MliDno-2022-3667

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023. Ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 22. – 28.3.2023.

Vaalilain mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin päätettävä:

  1. kunnassa olevista yleisistä ennakkoäänestyspaikoista,
  2. ennakkoäänestyspaikkoina olevista sosiaalihuollon toimintayksiköistä (ns. laitosäänestyksestä) sekä
  3. vaalipäivän äänestyspaikoista.


Yleiset ennakkoäänestyspaikat

Vaalilain 9.1 § 1-kohdan mukaan kunnassa olevien yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärän ja sijainnin päättää kunnanhallitus. Ennakkoäänestyspaikkoja on oltava jokaisessa kunnassa vähintään yksi.

Ennakkoäänestyspaikkoja tulisi perustaa riittävä määrä ja eri puolille kuntaa/kaupunkia, jotta äänestäjät jakaantuisivat mahdollisimman tasaisesti eri paikkojen kesken, jolloin suuria ruuhkia ei syntyisi. Ennakkoäänestyspaikassa on voitava pitää riittävät turvavälit äänestämään tulleiden kesken.

Ennakkoäänestyspaikkoja Mikkelissä on vakiintuneesti ollut kahdeksan (kauppakeskus Stella, kauppakeskus Graani, Rantakylä-talo, Anttolan kirjasto, Haukivuoren kirjasto, Otavan kirjasto, Ristiinan kirjasto ja Suomenniemen kirjasto), minkä lisäksi käytössä on ollut yksi vaalibussi.

Laitosäänestyspaikat

Vaalilain 9.1 § 3-kohdan mukaan ennakkoäänestys on toimitettava sairaaloissa, ympärivuorokautista hoitoa antavissa sekä muissa kunnanhallituksen päätöksellä määrätyissä sosiaalihuollon toimintayksiköissä sekä rangaistuslaitoksissa. Lain mukaisia laitoksia, joissa ennakkoäänestys tulee suorittaa, ovat Mikkelissä seuraavat:

  1. Keskussairaala, Porrassalmenkatu 35-37 
  2. Moision sairaala, Moisiontie 9
  3. Kiiskimäen päiväkeskus, Kiiskimäenkatu 2
  4. Palvelukeskus Lounatuuli, vanhusten palvelutalo, Ojaniitty 1
  5. Mikkelin vankila, Päiviönkatu 1
  6. Palvelutalo Annakoti, vanhusten palvelutalo, Yrjönkatu 1
  7. Graanin Palvelutalo, Graanintie 10
  8. Attendo Lavilanhovi, vanhusten palvelutalo, Lavilankatu 4
  9. Pietarinpirtti, vanhusten palvelutalo, Pietarinkatu 9
  10. Mikkelin Kotikaari ry, Pappilanpuiston palvelutalo, Kappalaisenkatu 8
  11. Invalidiliiton Asumispalvelut Oy, Validia-palvelut, Kiiskinmäenkatu 4
  12. Savon Vammaisasuntosäätiön Pihkapuiston palvelu- ja toimintakeskus, Oksakuja 2
  13. Savon Vammaisasuntosäätiön Maahisentaipaleen asunnot, Maahisentaival 7-9
  14. Savon Vammaisasuntosäätiön Oksakujan palvelukoti, Oksakuja 1
  15. Savon Vammaisasuntosäätiön Katajamäen toimintakeskus, Linnankatu 5
  16. Anttolan Palvelukeskus/palveluasunnot, Taipaleentie 27-29
  17. Mikkeli-yhteisö, Norolantie 19
  18. Mehiläinen Villa Marski hoivakoti/palveluasunnot, Hallituskatu 3
  19. Haukivuoren palvelukeskus, Kankaalantie 4
  20. Palvelukeskus Vaarinsaari, Tuderuksentie 2
  21. Attendo Ikihyvä Oy/ Ryhmäkoti, Tuderuksentie 4
  22. Attendo Ikihyvä Oy/ Kuntoutuskoti, Takojantie 4
  23. Vuolingonhovi, Palvelutalo, Ylännetie 1
  24. Vetrea Terveys Oy, Mikkelin palvelukoti, Ylännetie 3
  25. Palvelutalo Lehmuskoti, Jalavakatu 5
  26. Pääskylän palvelutalo, Koulutie 11 (Haukivuori)
  27. Kotipirtti, Keskustie 45 (Haukivuori) 
  28. C-talo, Moisiontie 11 A
  29. Saimaanharju Palvelukeskus, Väänäsenpolku 4
  30. Attendo Marsalkanhovi, Mannerheimintie 36
  31. Humana Kotikylä Tupala, Poikolanrinne 2
  32. Vaalijala, Siekkilän palvelukoti, Lugankatu 16
  33. Attendo Kaskela palvelukoti, Ylännetie 8
  34. Attendo Vuolinko, Ylännetie 4
  35. Palvelutalo Sirkola, Rytkösentie 2 


Vaalipäivän äänestyspaikat

Mikkelin kaupungin äänestysaluejakoa muutettiin kaupunginvaltuuston päätöksellä 29.8.2022 § 104 siten, että äänestysalueita yhdistetään ja niiden lukumäärää vähennetään kolmella 21:stä 18:aan seuraavasti:

  • Peitsarin ja Lähemäen äänestysalueet yhdistetään yhdeksi Lähemäen äänestysalueeksi
  • Launialan ja Tuppuralan äänestysalueet yhdistetään yhdeksi Tuppuralan äänestysalueeksi
  • Pellosnimen ja Kirkonkylän äänestysalueet yhdistetään yhdeksi Ristiinan äänestysalueeksi


Lähemäen äänestyspaikaksi esitetään Lähemäen koulua, Tuppuralan äänestyspaikaksi Tuppuralan koulua sekä Ristiinan äänestyspaikaksi Ristiinan kirjastoa. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää määrätä eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen toimitettavaksi päätöksen liitteestä ilmenevissä paikoissa ja mainittuina kellonaikoina.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää,​ että äänestysbussin reittiaikataulu aukiolopäivineen on liitteestä ilmenevä.

Lisäksi kaupunginhallitus toteaa, että ennakkoäänestys laitoksissa toimitetaan vaalilain 9 §:n 3-kohdan perusteella seuraavissa laitoksissa:

  1. Keskussairaala, Porrassalmenkatu 35-37 
  2. Moision sairaala, Moisiontie 9
  3. Kiiskimäen päiväkeskus, Kiiskimäenkatu 2
  4. Palvelukeskus Lounatuuli, vanhusten palvelutalo, Ojaniitty 1
  5. Mikkelin vankila, Päiviönkatu 1
  6. Palvelutalo Annakoti, vanhusten palvelutalo, Yrjönkatu 1
  7. Graanin Palvelutalo, Graanintie 10
  8. Attendo Lavilanhovi, vanhusten palvelutalo, Lavilankatu 4
  9. Pietarinpirtti, vanhusten palvelutalo, Pietarinkatu 9
  10. Mikkelin Kotikaari ry, Pappilanpuiston palvelutalo, Kappalaisenkatu 8
  11. Invalidiliiton Asumispalvelut Oy, Validia-palvelut, Kiiskinmäenkatu 4
  12. Savon Vammaisasuntosäätiön Pihkapuiston palvelu- ja toimintakeskus, Oksakuja 2
  13. Savon Vammaisasuntosäätiön Maahisentaipaleen asunnot, Maahisentaival 7-9
  14. Savon Vammaisasuntosäätiön Oksakujan palvelukoti, Oksakuja 1
  15. Savon Vammaisasuntosäätiön Katajamäen toimintakeskus, Linnankatu 5
  16. Anttolan Palvelukeskus/palveluasunnot, Taipaleentie 27-29
  17. Mikkeli-yhteisö, Norolantie 19
  18. Mehiläinen Villa Marski hoivakoti/palveluasunnot, Hallituskatu 3
  19. Haukivuoren palvelukeskus, Kankaalantie 4
  20. Palvelukeskus Vaarinsaari, Tuderuksentie 2
  21. Attendo Ikihyvä Oy/ Ryhmäkoti, Tuderuksentie 4
  22. Attendo Ikihyvä Oy/ Kuntoutuskoti, Takojantie 4
  23. Vuolingonhovi, Palvelutalo, Ylännetie 1
  24. Vetrea Terveys Oy, Mikkelin palvelukoti, Ylännetie 3
  25. Palvelutalo Lehmuskoti, Jalavakatu 5
  26. Pääskylän palvelutalo, Koulutie 11 (Haukivuori)
  27. Kotipirtti, Keskustie 45 (Haukivuori) 
  28. C-talo, Moisiontie 11 A
  29. Saimaanharju Palvelukeskus, Väänäsenpolku 4
  30. Attendo Marsalkanhovi, Mannerheimintie 36
  31. Humana Kotikylä Tupala, Poikolanrinne 2
  32. Vaalijala, Siekkilän palvelukoti, Lugankatu 16
  33. Attendo Kaskela palvelukoti, Ylännetie 8
  34. Attendo Vuolinko, Ylännetie 4
  35. Palvelutalo Sirkola, Rytkösentie 2 


Kaupunginhallitus päättää lisäksi, että varsinaisen vaalipäivän 2.4.2023 (vaalisunnuntai) äänestyspaikat ovat päätöksen liitteessä esitetyt.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

 Attendo Ylännehovi on tehnyt oikaisuvaatimuksen kaupunginhallituksen päätöksestä 19.12.2022 § 499 Eduskuntavaalit 2023- ennakko-, laitos- ja vaalipäivän äänestyspaikat. Oikaisuvaatimuksen mukaan laitosäänestyspaikojen kohdassa 24 on virhe toimijan nimessä. Vetrea Terveys Oy, Mikkelin Palvelukoti, Ylännetie 3 ei toimi ko. osoitteessa vaan toiminta on siirtynyt Attendolle huhtikuussa 2021. Asia on tarkastettu myös Etelä-Savon hyvinvointialueelta ja oikea laitosäänestyspaikka on Attendo Ylännehovi, vanhusten palvelutalo, Ylännetie 3. 

Lisäksi Etelä-Savon hyvinvointialueelta on ilmoitettu, että Moision sairaalan psykiatriset osastot muuttavat Mielen ja kuntoutuksen taloon tammikuussa 2023. Mielen ja kuntoutuksen talo sijaitsee osoitteessa Pirttiniemenkatu 1, 50100 Mikkeli.

Päätösehdotus

Esittelijä

Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä oikaisuvaatimuksen ja muuttaa laitosäänestyspaikaksi (kohta 24) Attendo Ylännehovi, vanhusten palvelutalo, Ylännetie 3.

Lisäksi kaupunginhallitus muuttaa Etelä-Savon hyvinvointialueen ilmoituksen perusteella äänestyspaikaksi (kohta 2) Mielen ja kuntoutuksen talon, Pirttiniemenkatu 1. 

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginhallituksen päätökseen 19.12.2022 § 499 Eduskuntavaalit 2023-​ ennakko-​,​ laitos-​ ja vaalipäivän äänestyspaikat on tullut Etelä-Savon hyvinvointialueelta seuraavat muutosilmoitukset: 

  • Moision C-talon arviointi- ja jaksohoito-osasto, Moisiontie 11, muuttaa 15.3.2023 Mikkelin keskussairaalaan, Porrassalmenkatu 35-57. Osaston laitosäänestys tulee toimittaa siten Mikkelin keskussairaalassa. 
  • Nimimuutoslistan kohtaan 18: Mehiläinen Villa Marski hoivakoti/palveluasunnot, Hallituskatu 3.  Uusi nimi on Mainiokoti Marski hoivakoti/palveluasunnot
  • Lisäksi uutena kohtana listaan lisätään: Oravin palvelutalo, Oravinkatu 7

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy Etelä-Savon hyvinvointialueen ilmoituksen Moision C-talon arviointi- ja jaksohoito-osaston äänestyspaikan muutoksesta Mikkelin keskussairaalan, Porrassalmenkatu 35-37 ja poistaa laitosäänestyslistasta Moision C-talon (kohta 28). 

Lisäksi kaupunginhallitus muuttaa laitosäänestyspaikan 18 Mehiläinen Villa Marskin nimen Mainiokoti Marskiksi sekä lisää listaan Oravin Palvelutalon.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana esittelijä täydensi päätösehdotustaan seuraavasti:

kaupunginhallituksen esityslistan lähetyspäivän jälkeen tullut seuraava laitosäänestyspaikan lisäys:

  • Hoiva Mehiläinen Oy, Kastanja, Kastanjakuja 4


Esittelijän täydennetty päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

Merkitään, että Jarno Strengell saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.