Vanhusneuvosto, kokous 14.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 23 Valtuustoaloite: Mikkeliin tarvitaan uudisrakennus ikääntyvälle väestölle vastaamaan kasvavaa palvelutarvetta/vanhusneuvoston lausunto (lisäpykälä)

Kuvaus

Vanhusneuvoston lausunto:

Tehty valtuustoaloite on vanhusneuvoston mielestä erittäin tarpeellinen ja kaikki siinä esitetyt toimenpiteet kannatettavia.

Aloitteessa esitetyt perustelut perustuvat todelliseen tilanteeseen ja antavat hyvän pohjan esitettyjen toimenpiteiden pikaiselle käynnistämiselle.

Mikkelin väestöstä yli 65-vuotiaiden osuus on noin 28 % ja tarkoittaa yhteensä noin 14 500 ikääntynyttä asukasta. Etelä-Savon ikäohjelmassa 2030 on asetettu tavoitteeksi, että yli 75-vuotiaista asuu 94 % omassa kodissaan. Tämä mielestämme edellyttää asumismahdollisuuksien monimuotoistamista.

Esitetty uudisrakennus ei yksinään riitä kokonaan poistamaan välimuotoisten, kevyempien asumismuotojen puutetta. Yhteisölliselle asumiselle asukkaille tarjottavine palveluineen on tarvetta, joka korostuu etenkin kauempana kantakaupungista sijaitsevissa liitoskuntataajamissa.

Uudisrakentamisen lisäksi yhteisöllinen asuminen voi toteutua myös useamman lähekkäin sijaitsevien, olemassa olevien rakennusten muodostamassa kokonaisuudessa. Asukkaiden tarvitsemat yksilölliset palvelut voidaan tässäkin mallissa tuottaa.

Uutta asumispalveluyksikköä suunniteltaessa ja toteutettaessa on alusta asti otettava huomioon tulevien asukkaiden tarpeet ja varustettava rakennus sellaisilla, myös nykytekniikan vaatimilla  valmiuksilla, että asuminen mahdollistuu niiden muuttuessakin tai asukkaan vaihtuessa.

Tällä hetkellä valmistumisvaiheessa olevan Vaahteran rakentamisen yhteydessä työstettiin ESSOTE:n, Eloisan vanhusneuvoston nimeämien edustajien, kaupungin edustajien, Mikalon edustajien ja rakentajatahon yhteistyönä hanke, jossa luotiin "malli" toimivasta yhteisöllisen asumisen yksiköstä. Suosittelemme hankkeen loppuraporttiin tutustumista.

Mikkelin kaupungin vanhusneuvosto yhtyy tehtyyn aloitteeseen ja toivoo siinä esitettyjen toimenpiteiden mahdollisimman nopeaa käynnistämistä.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

Tiedoksi

kaupunkikehitysjohtaja

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.