Kaupunginhallitus, kokous 16.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 31 Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä

MliDno-2023-250

Valmistelija

  • Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupunginhallitus on hyväksynyt 15.8.2016 § 274 Etelä-Savon ELY-keskuksen esityksen, että vuositasolla Mikkelin kaupungin vastaanotettavien kiintiöpakolaisten ja turvapaikan/oleskeluluvan saaneiden pakolaisten kuntapaikkamäärää korotetaan 60-80 paikkaan siten, että 30-40 paikkaa varataan kiintiöpakolaisille ja 30-40 paikkaa oleskeluluvan saaneille pakolaisille. Päätöksen perusteella ELY-keskuksen ja kaupungin välille on laadittu toistaiseksi voimassa oleva sopimus, joka on allekirjoitettu 13.4.2017.

Etelä-Savon ELY-keskus on lähestynyt Etelä-Savon kuntia kirjeellään 4.11.2022. Kuntapaikkoja tarvitaan vuonna 2023 pakolaiskiintiössä saapuville, oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille sekä kotikunnan saaneille tilapäistä suojelua saaville. Kotoutumislakia on esitetty muutettavaksi 1.3.2023 alkaen siten, että myös tilapäistä suojelua saavat, jotka saavat kotikunnan ja siirtyvät vastaanottojärjestämästä kunnan palvelujen piiriin, sisältyisivät kuntaanosoittamisen ja kuntakorvausten piiriin. Muutos lisää kuntapaikkatarvetta vuonna 2023. Työ- ja elinkeinoministeriö on arvioinut, että vuonna 2023 tarvitaan noin 4 200 kuntapaikkaa. Valtakunnallisesti tavoitteena on, että oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat ja ne tilapäistä suojelua saavat, jotka saavat kotikunnan, asettuvat asumaan alueille, joissa he oleskelevat jo ennen oleskeluluvan ja kotikunnan saamista. Pakolaiskiintiössä valittavien henkilöiden kuntiin sijoittamista ohjataan alueellisten kiintiöiden avulla

ELY-keskus on esittänyt, että nykyistä sopimusta päivitetään TEM:n laatiman sopimuspohjan mukaiseksi johtuen lainsäädännön ja toimintaympäristön muutoksista, kuten sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, kotoutumislain muutokset sekä tilapäistä suojelua saavien palveluiden turvaaminen. Sopimus on monivuotinen ja sitä tarkistetaan vuosittain.

Kotoutumisen edistämisestä annetussa laissa (1386/2010, kotoutumislaki) säädetään sopimuksesta kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä. Kunta voi tehdä mainitun sopimuksen ELY-keskuksen kanssa. Sopimuksella kunta sopii varautumisesta pakolaisten vastaanottoon sekä erityistä tukea tarvitsevien palvelutarpeiden huomioimisesta. Sopimuksella varmistetaan erityisesti kiintiöpakolaisten sekä haavoittuvassa asemassa olevien oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden ja kotikunnan omaavien tilapäistä suojelua saaneiden kuntaan sijoittuminen.

Kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä tehty sopimus on kunnan kotouttamisohjelman ohella edellytys kotoutumislaissa säädetyille valtion korvauksille. Kotoutumislain nojalla kunnille maksetaan laskennallista korvausta neljän vuoden ajan kiintiöpakolaisista ja kolmen vuoden ajan muista pakolaisista. Lisäksi kunta voi hakea korvauksia eräistä laissa säädetyistä kustannuksista, joita kunnalle syntyy pakolaisten kotoutumisen edistämisestä. Näitä korvauksia maksetaan kunnille  1.3.2023 alkaen myös niistä tilapäistä suojelua saavista, joiden kotikunta on rekisteröity väestötietojärjestelmään.

Samassa yhteydessä Mikkelin kaupungille on esitetty, että kiintiöpakolaisten ja turvapaikan/oleskeluluvan saaneiden pakolaisten kuntapaikkamäärä olisi 80 paikkaa siten, että 40 paikkaa varataan kiintiöpakolaisille ja 40 paikkaa oleskeluluvan saaneille pakolaisille. Sopimukseen lisätään kotikunnan saaneita tilapäistä suojelua saavien arvioksi 150 henkilöä sekä kuntaan muuttavien itsenäisesti tai perheenyhdistämisen kautta noin 50 henkilöksi. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Mikkelin kaupungin vuositasolla vastaanotettavien kiintiöpakolaisten ja turvapaikan/oleskeluluvan saaneiden pakolaisten kuntapaikkamäärääksi 80 paikkaan siten, että 40 paikkaa varataan kiintiöpakolaisille ja 40 paikkaa oleskeluluvan saaneille pakolaisille.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen. 

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.