Kaupunginhallitus, kokous 6.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 258 Mikkelin kaupungin tilinpäätöksen 2021 tekniset korjaukset

MliDno-2022-1028

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tiia Tamlander, vt. talousjohtaja, tiia.tamlander@mikkeli.fi
Janne Skott, vs. taloussuunnittelupäällikkö, janne.skott@mikkeli.fi

Kuvaus

Kuntalain 113 §:n mukaan tilinpäätös käsittää taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailun ja toimintakertomuksen. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta, joita koskien tarpeelliset tiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Kuntalain 114 §:n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä myös konsernitilinpäätös. Tilinpäätös on laadittava tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä, jonka jälkeen se on annettava tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien ja tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen tilinpäätös saatetaan valtuuston käsiteltäväksi.

Mikkelin kaupungin tilinpäätös muodostetaan yhdistämällä liikelaitosten erillistilinpäätökset kaupungin muuhun tilinpäätökseen. Kaupungin tase laaditaan yhdistämällä budjettitalouden tase ja liikelaitosten taseet siten, että sisäiset velat ja saamiset on eliminoitu. Kaupungin kirjanpitolain mukainen ulkoinen tuloslaskelma laaditaan vähentämällä kokonaismenoista ja -tuloista kaupungin sisäiset erät. Kun toimintatuloista ja -menoista eliminoidaan budjettitalouden ja liikelaitosten väliset sisäiset erät, päädytään ulkoisen tuloslaskelman mukaisiin toimintamenoihin ja -tuloihin. Yksiköiden määrärahojen käytön raportointi sisältää sisäiset erät.

Toimintakertomuksessa on kuntalain 115 §:n mukaan esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on tehtävä selkoa talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Selvitys talouden tasapainottamistoimenpiteistä on annettu toimintakertomuksen kappaleessa 1.7.2.

Kunnan toiminnassa ja taloudessa on noudatettava talousarviota (kuntalaki 110 §). Talousarvio on sitova ohje kunnan talouden hoitamisesta. Talousarvioon tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Varainhoitovuoden päätyttyä talousarviosta poikkeaminen on hyväksytettävä kaupunginvaltuustossa ennen tilinpäätöksen hyväksymistä. Kaupunginvaltuusto on 21.3.2022 § 29 hyväksynyt talousarvion 2021 menoihin ylitysoikeudet ja tuloihin alitusoikeudet, mutta Vesiliikelaitoksen liikeylijäämän alittumista (739 218 e) ja Vesiliikelaitoksen verkosto- ja laiteinvestointien ylitystä (894 000 e) valtuusto ei päätöksessään hyväksynyt. Tarkastuslautakunta ja tilintarkastaja huomioivat asian omassa työskentelyssään.

Vuoden 2021 tilinpäätöksen jälkeen Mikkelin kaupungin taseessa on kertyneitä alijäämiä 33,55 miljoonaa euroa. Tilikaudelta 2021 muodostui noin 3,84 miljoonaa euroa alijäämää.

Tilikauden tuloksen muodostuminen

Mikkelin kaupungin tilikauden 2021 tulos ennen varaus- ja rahastosiirtoja oli 3,93 miljoonaa euroa alijäämäinen.

Tilikauden 2021 tulos muodostui seuraavasti:

1000 euroa

1.1.-31.12.2021

1.1.-31.12.2020

Toimintatuotot yht.

66 124

55 470

Valm. omaan käyttöön

647

843

Toimintakulut yht.

-416 920

-384 701

Toimintakate

-350 148

-328 388

Verotulot

237 122

222 810

Valtionosuudet

127 869

136 838

Rahoitustuotot ja -kulut

2 894

3 072

Vuosikate

17 736

34 332

Poistot ja arvonalentumiset

-21 664

-25 000

Tilikauden tulos

-3 928

9 332

Poistoeron lisäys(-)/vähennys(+)

-2 615

32

Varausten lisäys (-) tai vähennys (+)

2 699

84

Tilikauden ylijäämä/alijäämä

-3 844

9 448

 

Tulos oli noin 1,2 miljoonaa euroa heikompi kuin alkuperäinen 2,6 miljoonaa euroa alijäämäiseksi laadittu talousarvio. Tulosta heikensi merkittävimmin sote-menot, jotka ylittivät talousarvion 21,6 miljoonalla eurolla. Essoten kuntalaskutus sisälsi koronasta aiheutuvia kustannuksia noin 17 miljoonaa euroa, mutta koronakustannuksia kattamaan tarkoitettuja avustustuloja kertyi tilikauden aikana vain 7,8 miljoonaa euroa. Verotuloja kertyi noin 4 miljoonaa euroa talousarviota enemmän.

Tuloksen käsittely

Kuntalain 115 §:n mukaan kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Kaupunginhallitus esittää toimintakertomuksessa tilikaudelle 2021 muodostuneen
3 844 490,47 euron alijäämän käsittelyksi seuraavaa:

  • Tilikauden tuloslaskelman tulos ennen varaus- ja rahastosiirtoja -3 927 848,84 euroa
  • Kirjataan kuluna suunnitelman mukaan Vesiliikelaitoksen poistoeron lisäys
    2 617 126,10 euroa
  • Kirjataan tulona suunnitelman mukaan Vesiliikelaitoksen varausten vähennys
    2 698 849,76 euroa
  • Kirjataan kuluna suunnitelman mukaan Etelä-Savon pelastuslaitokselle poistoeron lisäys 10 821,67 euroa
  • Kirjataan tulona suunnitelman mukaan Mikkelin kaupungin poistoeron vähennys 12 456,38 euroa
  • Kirjataan tilikauden alijäämä 3 844 490,47 euroa tilikauden yli-/alijäämän tilille taseeseen.


Alijäämää on taseessa vuoden 2021 tilinpäätöksen jälkeen 33 549 455,35 euroa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja allekirjoittavat Mikkelin kaupungin tilinpäätöksen vuodelta 2021 ja jättävät sen tilintarkastajien tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi. Allekirjoitusjärjestelyistä on ohjeistettu kaupunginhallituksen jäseniä erikseen hybridikokouksena järjestetyn kokouksen johdosta.

Kaupunginhallitus saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi ja esittää tilikaudelle 2021 muodostuneen 3 844 490,47 euron alijäämän käsittelyksi seuraavaa:

  • Tilikauden tuloslaskelman tulos ennen varaus- ja rahastosiirtoja -3 927 848,84 euroa
  • Kirjataan kuluna suunnitelman mukaan Vesiliikelaitoksen poistoeron lisäys
    2 617 126,10 euroa
  • Kirjataan tulona suunnitelman mukaan Vesiliikelaitoksen varausten vähennys
    2 698 849,76 euroa
  • Kirjataan kuluna suunnitelman mukaan Etelä-Savon pelastuslaitokselle poistoeron lisäys 10 821,67 euroa
  • Kirjataan tulona suunnitelman mukaan Mikkelin kaupungin poistoeron vähennys 12 456,38 euroa
  • Kirjataan tilikauden alijäämä 3 844 490,47 euroa tilikauden yli-/alijäämän tilille taseeseen.


Lisäksi kaupunginhallitus antaa valmistelijoille oikeuden tehdä tilinpäätökseen tarvittavia teknisiä korjauksia, muutoksia ja täydennyksiä. Mahdolliset muutokset ja korjaukset tuodaan tiedoksi kaupunginhallitukselle ennen kaupunginvaltuuston tilinpäätöskäsittelyä.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että kaupunginjohtaja Timo Halonen ja vt. talousjohtaja Tiia Tamlander selostivat asiaa kaupunginhallitukselle. 

Valmistelija

  • Janne Skott, vs. taloussuunnittelupäällikkö, janne.skott@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginhallitus antoi vuoden 2021 tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä 28.3.2022 §142 valmistelijoille oikeuden tehdä tilinpäätökseen tarvittavia teknisiä korjauksia, muutoksia ja täydennyksiä. Tekniset korjaukset, muutokset ja täydennykset tuodaan tiedoksi kaupunginhallitukselle ennen kaupunginvaltuuston käsittelyä.

Tilinpäätöskirjaan on tehty seuraavat tekniset korjaukset, muutokset ja täydennykset:

  • s. 38 virke ”tarkastusraportti käsiteltiin kaupunginhallituksessa 21.2.2021 § 74” on korjattu vuosiluvun osalta. Oikea päivämäärä on 21.2.2022.
  • s. 59 virke ”tarkastusraportti esiteltiin kaupunginhallitukselle 21.1.2022 § 74” on korjattu päivämäärässä esitetyn kuukauden osalta. Oikea päivämäärä on 21.2.2022.
  • s. 185 virke ”Alkuperäinen vuoden 2022 talousarviossa asetettu liikeylijäämätavoite oli 2,2 miljoonaa euroa…” on korjattu vuosiluvun osalta. Oikea vuosiluku on 2021.
  • s. 193 investointitaulukossa kohdassa maa- ja vesialueet, on taulukon lisäselitteenä teksti ”sis. myyntivoiton 86.778,00 euroa”. Luku on korjattu, oikea myyntivoitto on 1.315.871,49 euroa. Muutos ei vaikuta tilinpäätöslaskelmiin, ainoastaan lisäselitteessä oleva luku oli virheellinen.
  • s. 197 määrärahojen toteutumistaulukosta puuttui määrärahamuutosten hyväksymisen päätöspäivä ja pykälänumero. Taulukon yläreunaan on lisätty päätös KV 21.3.2022 § 29
  • s. 197 sivun otsikosta sanasta ”tulosarvio” on poistettu s-kirjain. Oikea kirjoitusasu on ”tuloarvio”. Korjaus tehty myös tilinpäätöksen sisällysluetteloon.
  • s. 251 Liikelaitos Otavian eriytetyn tilinpäätöksen allekirjoitussivulle on lisätty merkintä suoritetusta tilintarkastuksesta.
  • s. 274 Vesiliikelaitoksen eriytetyn tilinpäätöksen allekirjoitussivulle on lisätty merkintä suoritetusta tilintarkastuksesta.
  • s. 281 tilinpäätöksen allekirjoitussivua on täydennetty niiden allekirjoitusten osalta, jotka puuttuvat kaupunginhallituksen 28.3.2022 § 142 pöytäkirjan liitteenä olevasta tilinpäätöksestä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi tilinpäätöskirjaan 2021 tehdyt tekniset korjaukset, muutokset ja täydennykset.

Päätös

Merkittiin.
 

Tiedoksi

Tilintarkastaja