Valmistelija
Aino-Maija Laitinen, aluekoordinaattori, aino-maija.laitinen@sivistys.mikkeli.fi
Kuvaus
Anttolan taajaman kaavamuutosta aletaan valmistella vuonna 2020.
Tätä varten on kysytty alueen asukkailta, mitä asioita tulisi ottaa huomioon kaavamuutoksen valmistelussa. Kysely on osoitteessa https://forms.gle/L39JSwWHWJmgh2mF7
Kaavoituspäällikkö Ilkka Tarkkanen on kutsuttu kokoukseen kertomaan nykyisestä kaavasta ja esittelemään, millaisia mahdollisuuksia uuteen kaavaan ja taajaman kehittämissuunnitelmaan sisältyy.
Päätös
Merkittiin.
Lisäksi merkittiin tiedoksi, että ensin käsitellään visiointisuunnitelma vuoden 2020 aikana, minkä pohjalta kaavaa muutetaan suunnitelman toteuttamisen tukemiseksi. Ensimmäinen keskustelutilaisuus järjestetään vuoden 2020 alussa.
Merkitään, että kaavoituspäällikkö Ilkka Tarkkanen selosti asiaa aluejohtokunnalle ja poistui selostuksen jälkeen kokouksesta.