Kaupunginhallitus, kokous 30.8.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 351 Valtuustoaloite: Korkean jalostusasteen tuotteiden kautta tuloja kaupunkimme hyvinvointiin

MliDno-2021-3175

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Sami Järvinen ym. esittivät 16.8.2021 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:

"Elinvoimainen kaupunki rakentuu mm. yritystoiminnalle ja työpaikoille, joista saamme verotuloja kaupunkilaisten tarvitsemiin palveluihin. On siis ensisijaisen tärkeää vahvistaa yritysten toimintamahdollisuuksia ja pyrkimään saamaan lisää työpaikkoja Mikkeliin.

Etelä-Savon alueella elintarvikkeiden alkutuotannolla on vahva rooli. Maakunnassa kasvatetaan korkealaatuisia kauraa, vihanneksia, juureksia ja poimitaan suuret määrät marjoja metsistämme. Alkutuotannon laadukkaat raaka-aineet myydään kuitenkin eteenpäin muualle jalostettavaksi. Jatkojalostuksen kautta hyödykkeiden ja raaka-aineiden arvon nousu on merkittävä ja sieltä on mahdollista yritysten saada parempia voittoja. Miksi emme hyödyntäisi Mikkelissä ja Etelä-Savon alueella maakuntamme vahvuuksia ja lähtisi hakemaan lisää yritystoimintaa, työpaikkoja ja tuottoa elintarvikkeiden jatkojalostuksen kautta?

Etelä-Savon strategian kärjessä ovat vesi, metsä ja ruoka. Meidän tulee hyödyntää jo rakennettuja alueemme vahvuuksia ja lähteä kehittämään näitä vahvuuksia eteenpäin. Töitä on jo tehty sen eteen, että alkutuottajat voisivat jatkokehittää tuotteitaan, mutta se vaatii vielä laajempaa yhteistyötä ja ponnisteluja. Olisi hyvä tehdä yhteistyötä niin Maakuntaliiton, ProAgrian, Miksein, MTK:n ja vaikka Business Finlandin kanssa, että voimme saada vahvemmat hartiat luoda hankkeita ja kehitysalustoja, joissa voimme voimakkaammin lähteä viemään asiaa eteenpäin.

Ruotsista on löydettävissä hienoja esimerkkejä siitä, kuinka luodaan vahvoja brändejä ja saavutetaan paremmat tuotot yhteistyön ja vahvan brändäyksen kautta. Esimerkiksi Lantmännen on 19 000 ruotsalaisen maanviljelijän maatalousosuuskunta. Osuuskunta työllistää noin 10 000 työntekijää ja se toimii yli 20 maassa. Vuotuinen liikevaihto on noin 4,5 miljardia euroa. Menestys perustuu jatkojalostuksen kautta tuotettuihin laadukkaisiin elintarviketuotteisiin. Yhdessä on paremmat mahdollisuudet investoida tuotekehitykseen, tuotantoon, brändäykseen ja markkinointiin. Vaikka Ruotsilla on Suomea paljon heikompi omavaraisuus elintarviketuotannossa, ovat he silti pystyneet kasvattamaan korkeasti jalostettujen elintarvikkeiden viennin osuutta kokonaisviennistä jopa 59 prosenttiin kuin Suomessa se on vain noin 39 %.

Meidän olisi otettava oppia Ruotsalaisten strategiasta kehittämällä korkeasti jalostettuja elintarviketuotteita, ympäristökuntiemme alkutuotantoraaka-aineista ja keskittää jatkotuotantoa ja elintarviketeollisuutta Mikkeliin ja Etelä-Savoon.

Kestävää kasvua pystyy myös luomaan kansainvälistymisellä. Elintarvikevientiin meillä on hyvät yhteydet Venäjälle ja Kiinan markkinat osaavat arvostaa pohjoismaista osaamista, luotettavuutta, luomua ja puhtautta elintarvikkeissamme. 

Nyt on aika ottaa kunnon harppaus kohti uutta ja huomioida mahdollisuutemme elintarviketuotannossa myös Mikkelin kaupungin strategiassa ja panostaa siihen laajalla yhteistyöllä. Meillä olisi käsillä kaikki tarvittavat raaka-aineet ja reseptit menestyä luomalla uutta vahvempaa elintarviketeollisuutta kaupunkiimme ja sitä kautta saamaan lisää vahvoja toimijoita sekä työpaikkoja kaupunkimme elinvoimaisuutta vahvistamaan.

Esitän, että Mikkelin kaupunki lähtee selvittämään mahdollisuuksiaan edistää ruoan tuotannon jatkojalostusta yhteistyössä lähikuntien kanssa.

Sami Järvinen

Pertti Karhunen, Pekka Pöyry, Petri Pekonen,
Eero Aho, Pirkko Valtola, Tanja Hartonen,
Jaana Strandman, Raimo Heinänen, Jani Sensio,
Tomi Sikanen, Kati Häkkinen, Olli Marjalaakso,
Juha Ropponen, Kirsi Olkkonen, Sami Nalli,
Liisa Ahonen, Jussi Marttinen"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen konserni- ja elinvoimapalveluiden palvelualueen valmisteltavaksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään joulukuussa 2021.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Hallinto- ja elinvoimapalvelujen palvelualue

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.