Kaupunginhallitus, kokous 19.4.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 160 Mikkelin kaupungin elinvoimatyön uudistaminen

MliDno-2020-2222

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi
Aki Kauranen, strategia- ja kehityspäällikkö, aki.kauranen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginvaltuuston 11.11.2019 kokouksessa käydyn keskustelun perusteella konserni- ja elinvoimajaosto on päättänyt 19.11.2019 § 109, että Mikkelin kaupunkikonsernista, sen tytäryhtiöistä ja liikelaitoksista tehdään ulkopuolinen ja riippumaton selvitys. Selvityksen aiheena on konserniin kuuluvien yhteisöjen tarpeellisuus, taloudellinen tila, hallintomalli ja hyvän hallinnon periaatteiden toteutuminen niiden toiminnassa sekä konsernirakenteen tehokkuus. Selvitys on ostettu kilpailutuksen jälkeen Perlacon Oy:ltä ja yhtiön kanssa on tehty hankintasopimus ajalle 1.1.2020-30.4.2020.

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.5.2020 § 168 käynnistänyt talous- ja tulevaisuusohjelman talouden tasapainottamiseksi. Ohjelman tavoitteena on selvittää ja löytää toimenpiteitä, joilla Mikkelin kaupunki vastaa nyt ja tulevaisuudessa sille annettuun palvelutehtävään siten, että talous on kestävällä pohjalla. Samalla kaupunginhallituksen päätöksellä selvitys konsernirakenteen tiivistämisestä otettiin osaksi talous- ja tulevaisuusohjelmaa.

Talous- ja tulevaisuusohjelma, ja siinä esitetyt linjaukset vuoden 2021 talousarvion valmistelun pohjaksi, on hyväksytty kaupunginhallituksessa 22.6.2020 § 231. Päätöksessä todetaan, että jokaisesta palvelurakenteeseen vaikuttavasta muutoksesta tehdään toimivaltaisen toimielimen erilliset hallinnolliset päätökset kuntalain ja hallintosäännön edellyttämällä tavalla sekä päätösten valmistelujen yhteydessä toteutetaan normaalit kuulemiskierrokset.

Kaupunginhallituksen päätöksen liitteenä on Perlacon Oy:n selvitys konsernirakenteen tiivistämisestä, jossa kaupungin elinvoima- ja yrityspalveluiden elinvoimatyön kehittämisestä on todettu seuraavaa:

”Mikkelin kaupungin elinkeino- ja yrityspalvelut tuottaa Miksei Mikkeli Oy. Kaupungin elinvoimaan liittyviä elinkeinotoimia käsitelläänkin nyt kolmessa eri elimessä, kaupunginhallituksessa, kaupunginhallituksen konsernijaostossa ja Miksein hallituksessa. Kukin näistä tarkastelee asioita omasta hallinnollisesta ”ikkunastaan”. Moniportainen organisaatiomalli lisää hallinnollista työtä ja toisaalta hidastaa päätöksentekoa. Toimiminen kahdessa erillisessä juridisessa yksikössä edellyttää myös erillisiä toimeksianto- ja palvelusopimuksia. Talouden osalta toimien julkinen seurattavuus heikkenee siirryttäessä kuntaorganisaation ulkopuolelle.

Voimakkaasti muuttuvassa kuntakentässä on tärkeää, että kaupungin elinvoiman mahdollistava päätöksenteko ja toiminta on mahdollisimman lähellä kaupungin muuta operatiivista toimintaa ja päätöksentekoa. Mikäli elinvoima keskitetään yhteen kaupunginhallituksen alaiseen yksikköön, selkeyttää se päätöksentekoa. Myöskin eriävien tulkintojen mahdollisuus pienenee.

Aikaisempi hankemaailmaan profiloitunut erillinen kehitysyhtiömalli on viimevuosina tullut voimakkaaseen murrokseen ja yhä useampi kaupunki ja kunta on siirtänyt elinvoimaan liittyvät toimet omaksi toiminnaksi. Uudella toimintamallilla korostetaan elinvoimatoimien merkitystä kaikelle kunnan toiminnalle, raja-aitoja eri yksiköiden välillä on näin haluttu pienentää. Tästä syystä on perusteltua, että toiminta on kiinteä osa kaupungin muuta toimintaa ja tapahtuu selkeästi kaupunginhallituksen alaisuudessa. ”

Perlacon Oy:n on suosittanut selvityksessä seuraavia toimenpiteitä toteuttavaksi:

  • Kaupunki käynnistää neuvottelut XAMK Oy:n kanssa: Miksein toimintaan liittyvistä omistusjärjestelyistä sisältäen mm. yhtiön hanketoiminnan siirtämisen XAMK Oy:lle ja yhtiön yrityspalvelujen sekä kehittämis- ja matkailupalvelujen siirtämiseksi kaupungin elinvoimayksikköön,
  • Miksein nykyinen elinkeino ja yrityspalvelut, yritysten kehitys- ja tukitoiminta, sekä matkailun kehittämis- ja markkinointitoiminta siirretään kaupungin organisaatioon perustettavaan elinkeinoyksikköön. Yksikkö jakaantuisi kahteen eri profiiliin, eli yrityspalveluihin ja -kehitykseen sekä matkailumarkkinointiin. Selkeän profiilin saavuttamiseksi yksikkö voitaisiin profiloida esimerkiksi elinkeinojohtaja vetoiseksi. Yksikön johtajan vastuulla olisi yksikön johtaminen, palvelutarjonnasta huolehtiminen mutta sen lisäksi huolehtiminen siitä, että yksiköllä on sujuvat yhteydet kaupungin muihin hallintokuntiin.
  • Käynnistetään valmistelut kaupungin elinvoimayksikön perustamiseksi 1.1.2021 lukien. Elinvoimayksikköön siirrettäisiin Miksein elinkeinojen kehittäminen, yrityspalvelut sekä matkailun kehittäminen ja markkinointi. Miksei Oy puretaan sen jälkeen, kun sen toiminnot ja henkilöstö on saatu siirrettyä uusiin yksikköihin.


Kaupunginjohtaja Timo Halonen on asettanut operatiivisen työryhmän selvittämään elinvoimatyön kehittämisestä talous- ja tulevaisuusohjelman linjauksien pohjalta. Työryhmään kuuluu kaupunginjohtaja Timo Halonen (pj), hallintojohtaja Ari Liikanen, strategia- ja kehityspäällikkö Aki Kauranen, toimitusjohtaja Juha Kauppinen, matkailujohtaja Maisa Häkkinen ja Miksei Oy:n henkilöstön edustaja Aki Hakala. Työryhmä on kokoontunut viisi kertaa.

Työryhmän toimesta on toteutettu sidosryhmien haastattelut / kuulemiset seuraavasti:

  • Matkailuyrittäjät 22.9.2020
  • LUT-yliopisto 30.9.2020
  • Etelä-Savon kauppakamari 30.9.2020
  • Etelä-Savon Ely-keskus 1.10.2020
  • Etelä-Savon maakuntaliitto 1.10. 2020
  • Esedu Oy 2.10. 2020
  • Etelä-Savon Yrittäjät ja Mikkelin Yrittäjät 2.10.2020
  • Mikkelin Yliopistokeskus 2.10.2020
  • Uusyrityskeskus Dynamo 14.10.2020
  • Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu 15.10.2020


Lisäksi työryhmän toimesta on toteutettu yrityskysely yli 50 työllistäville yrityksille. Edelleen työryhmä on osallistunut kaupungin ja alueen elinkeinoelämän Elinvoimafoorumiin 14.10.2020, Miksein hallituksen kokoukseen 29.10.2020. Miksein henkilöstötilaisuus pidetään 19.11.2020.

Valmistelutilannetta selostetaan kokouksessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Merkitään tiedoksi.

Lisäksi konserni- ja elinvoimajaosto päättää jatkovalmisteluohjeista. 

Päätös

Merkitään, että hallintojohtaja Ari Liikanen, strategia- ja kehityspäällikkö Aki Kauranen ja kaupunginjohtaja Timo Halonen selostivat asiaa konserni- ja elinvoimajaostolle. 

Konserni- ja elinvoimajaosto antoi valmisteluohjeeksi niin, että Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n toiminta yhtiönä jatkuisi, mutta sen toimintojen kehittämistä tulee tarkastella suhteessa kaupungin oman toiminnan uudelleenorganisointiin.    

Merkitään, että Juha Vuori ja kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Satu Taavitsainen poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana.

Merkitään, että strategia- ja kehityspäällikkö Aki Kauranen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

Valmistelija

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi
Aki Kauranen, strategia- ja kehityspäällikkö, aki.kauranen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginhallituksen suunnittelukokouksen 16.11.2020 jälkeen konserni-​ ja elivoimajaosto on käsitellyt asiaa 17.11.2020. Jaosto antoi valmisteluohjeeksi,​ että Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n toiminta yhtiönä jatkuisi,​ mutta sen toimintojen kehittämistä tulee tarkastella suhteessa kaupungin oman toiminnan uudelleenorganisointiin.

Konserni-​ ja elinvoimajaoston kokouksen jälkeen kaupunginjohtaja Timo Halosen asettama operatiivinen työryhmän jatkanut asian selvittämistä. Työryhmä on kokoontunut 3 kertaa.   

Asiaa selostetaan kokouksessa. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Konserni- ja elinvoimajaosto esittää kaupunginhallitukselle omana kantanaan seuraavia linjauksia:

  • Mikkelin kaupungin kehitysyhtiö Miksei Oy jatkaa toimintaansa ja matkailu säilyy osana kehitysyhtiötä, 
  • kaupungille perustetaan elinvoimajohtajan virka ja 
  • uudistustyössä noudatetaan liitteen mukaisia linjauksia.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana esittelijä muutti esitystään siten, että asia lähetetään jatkovalmisteluun ja asian johdosta järjestetään kaupunginhallituksen ja konserni- ja elinvoimajaoston yhteinen iltakoulu.

Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko esittelijän muutosesitys hyväksyä yksimielisesti. Hyväksyttiin.

Merkitään, että kaupunginjohtaja Timo Halonen selosti asiaa konserni- ja elinvoimajaostolle. 

Merkitään, että Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n toimitusjohtaja Juha Kauppinen ja strategia- ja kehityspäällikkö Aki Kauranen poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana. 

Valmistelija

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi
Aki Kauranen, strategia- ja kehityspäällikkö, aki.kauranen@mikkeli.fi

Kuvaus

Konserni- ja elinvoimajaoston 9.2.2021 kokouksessa päätetyn mukaisesti on konserni- ja elinvoimajaoston ja kaupunginhallituksen jäsenille järjestetty 16.3.2021 iltakoulu, jossa käsiteltiin kaupungin virastotalon tilaintegraatiota sekä elinvoimatyön uudistamisen periaatteita. Iltakoulussa käydyn keskustelun pohjalta valmistelua on jatkettu edelleen ja päivitetty esitys on seuraava:

Elinvoimatyön uudistamisen tavoite ja toimintamalli

Mikkelin kaupungin elinvoimatyön uudistamisen tavoite on, että

  • Kaupungin uudistetut elinvoimapalvelut vastaavat hyvin asiakkaiden tarpeita ja palveluja käytetään mielellään niiden ajankohtaisuuden, nopeuden, joustavuuden ja kustannustehokkuuden ansiosta.
  • Palvelut lisäävät selkeästi myönteistä yritysilmapiiriä Mikkelissä.
  • Elinvoimatyön uudistamisen hyötyjinä ovat kuntalaiset, eri elinvoimatyöhön liittyvät toimijat sekä erityisesti alueen yritykset ja elinkeinoelämä.
  • Kaupungin uusittu elinvoimatyön johtamistapa on selkeää ja voimassa olevan elinvoimaohjelman mukaista.
  • Alueen maine sekä elinvoimaisuus ovat parantuneet uusien ja yhteistyöaktiivisten elinvoimapalveluiden joustavuuden ja tehokkuuden ansiosta.

Elinvoimatyön uudistaminen perustuu kaupungin ja alueen eri toimijoiden yhteistyöhön. Ns.  ”ElinvoimaMikkeli” on verkostomainen alueen elinvoimatoimintojen sateenvarjo ja brändi. Se kokoaa yhteen kaupunkikonsernin keskeiset elinvoimatoiminnot, määrittelee yhteiset elinvoimatyön toimintatavat sekä luo prosesseja keskeisten sidosryhmien kanssa tehtävän yhteisen elinvoimatyön sujuvoittamiseksi. Asiakas on elinvoimatyön keskiössä.

Kaupungin elinvoimatyön uudistamisessa kyse on ensisijaisesti toiminnan organisoimisesta ja ElinvoimaMikkeli-verkoston toiminnan keskeisistä periaatteista. Elinvoimaohjelma (tavoitteet ja mittarit) laaditaan erikseen uuden valtuustokauden strategian laadinnan yhteydessä.

Uudistuksen keskeiset linjaukset ja kehittämisehdotukset

  1. Elinvoimatyön strateginen johtaminen
  • Kaupunginhallitus johtaa kaupungin elinvoimatyötä (hallintosääntö 27§).
  • Kaupunginhallituksen jaostolle delegoidaan elinvoimatyöhön liittyvää päätösvaltaa ja lisäksi se vastaa elinvoimaohjelman valmistelusta, sen täytäntöönpanosta ja seurannasta. Jaoston tehtävät määritellään uudelleen ja osa nykyisistä tehtävistä delegoidaan viranhaltijoille.
  • Jaoston muodostaa kaupunginhallituksen puheenjohtajisto ja sen kaksi muuta jäsentä.
     
  1. Elinvoimatyön operatiivinen johtaminen
  • Kaupungin operatiivista elinvoimatyötä johtaa kaupunginjohtaja (=elinvoiman laajassa merkityksessä).
  • Kaupunginjohtajan vetämän operatiivisen elinvoimatyön tukena on viisihenkinen ”elinvoiman johtoryhmä”.
  • Ryhmään kuuluvat kaupunginjohtajan lisäksi kaupunkikehitysjohtaja, Miksein ja Naistingin toimitusjohtajat sekä strategia- ja kehityspäällikkö
  • Kaupunginjohtajan, teknisen johtajan sekä strategia- ja kehityspäällikön toimenkuvia tarkastellaan seuraavasti:
    • Kaupunginjohtajan osalta tehtäviä delegoidaan esim. hallintojohtajalle, henkilöstöjohtajalle ja talousjohtajalle
    • Teknisen johtajan tehtäviä tarkastellaan Aston-henkilöstön osalta siten, että tekninen johtaja voi keskittyä strategisten kaupunkikehityshankkeiden (esim. satamalahti) edistämiseen. Teknisen johtajan virkanimike muutetaan kaupunkikehitysjohtajaksi, joka toimii jatkossakin asumisen ja toimintaympäristön palvelualueen johtajana.
    • Strategia- ja kehityspäällikön toimenkuvaa selkiytetään nykyisestä
    • Lisäksi kaupunkimarkkinoinnin vahvistamisen yhteydessä viestintäpäällikön toimenkuva järjestellään uudelleen
  • Miksein palvelusopimuksessa painotetaan nykyistä enemmän tuloksellista elinvoimatyötä ja tilausta tarkistetaan näiltä osin vuoden 2022 alusta alkaen
  • Naistingin ym. merkittävien yhtiöiden elinvoimatavoitteita tarkistetaan talousarvion laadinnan yhteydessä.
  • Lisäksi 3-4 kertaa vuodessa kokoontuu ”elinvoiman johtoryhmästä” sekä eri sidosryhmien edustajista koostuva laajempi ”elinvoiman seurantaryhmä”
     
  1. Elinvoiman johtoryhmä
  • Säännöllisesti kokoontuva toimielin
  • Ryhmän jäsenet vastaavat kaupungin omien keskeisten elinvoimatyökalujen ja resurssien strategian mukaisen käytön valmistelusta ja tehtyjen päätösten mukaisesta toimeenpanosta (ml. ”hanketilaus”)
    • Kaupunkikehityshankkeet (maankäyttö, kaavoitus, luvat) / kaupunkikehitysjohtaja
    • Yrityspalvelut / Miksein toimitusjohtaja
    • Matkailu- ja kaupunkimarkkinointi / Miksein toimitusjohtaja ja kaupunginjohtaja
    • Toimitilat / Naistingin toimitusjohtaja
    • Strategiatyö / kaupunginjohtaja ja strategia- ja kehityspäällikkö
    • Työllisyydenhoito / kaupunginjohtaja ja hallintojohtaja
    • Hankekoordinaatio / strategia- ja kehityspäällikkö
    • Aluekehitys & seutu / strategia- ja kehityspäällikkö
    • Edunvalvonta / kaupunginjohtaja ja strategia- ja kehityspäällikkö
    • Korkeakouluyhteydet / kaupunginjohtaja
       
  1. Matkailu
  • Matkailu säilyy osana kehitysyhtiötä
  • Miksein palvelusopimusta tarkistetaan Matkailun osalta siten, että matkailuyritysten kehittämiseen tilataan nykyistä enemmän resurssia ja lisäksi matkailun kehittämisen tavoitteet määritellään nykyistä tarkemmin
     
  1. Kaupunkimarkkinointi
  • Kaupunkimarkkinointiin perustetaan kaupunkimarkkinointitiimi, johon kuuluu kaupungin viestintäpäällikön lisäksi Mikseistä ”kaupunkimarkkinointihenkilö” sekä ”matkailumarkkinointihenkilö” ja mahdollisesti edustajat Xamkista & Esedusta. Tiimiä vetää kaupungin viestintäpäällikkö.
  • Kaupungin osalta riittävän kaupunkimarkkinoinnin resurssointi varmistetaan nykyisen viestintätiimin jäsenten tehtävien tarkastelulla ja uudelleenjärjestelyillä
  • Ko. tiimin tehtävänä on huolehtia strategian mukaisesta kaupunkimarkkinoinnista yhteisesti laaditun vuosittaisen toimintasuunnitelman mukaisesti, yksittäiset operaatiot hoitaa kukin toimija itsenäisesti
  • Toiminnassa olevan eri sidosryhmien laajemman markkinointitiimin toimintaa jatketaan.
     
  1. ElinvoimaMikkeli -verkoston muut prosessit ja sidosryhmäyhteistyö

       Asumisen ja toimintaympäristön palvelualue

  • Yritysinvestointien ja -lokalisoinnin osalta jatketaan jo käynnissä olevien työryhmien toimintaa  (maankäyttö- ja tonttiryhmät)
  • Säännöllisiä konserniyhtiötapaamisia jatketaan

       Elinkeinoelämä-sidosryhmä yhteistyö

  • Kaupungin ja elinkeinoelämän elinvoimafoorumi: 2-3 kertaa vuodessa järjestettävä teemallinen keskustelutilaisuus, johon kutsuttuna alueen elinkeinoelämää yrittäjien ja kauppakamarin kautta, kaupungilta kaupunginhallitus ja KH-jaosto, sekä lautakuntien puheenjohtajat ja kaupungin virkamiesjohto
  • Kaupungin ja yrittäjien säännöllinen kuukausipalaveri. Kutsuttuina Mikkelin yrittäjät, E-S yrittäjät, Kauppakamari, Miksei ja Ely/yrityspalvelut
  • Yrittäjien elinvoimafoorumi: vuosittainen yrittäjien järjestämä sidosryhmätilaisuus
  • Yrittäjien aamukahvit: yrittäjien säännöllisesti useasti vuodessa järjestämä aamukahvi-/keskustelutilaisuus
  • Talousarvion vahvistamisen yhteydessä järjestettävä ”investointi-info” / hankintailta kaupungin keskeisistä ja merkittävimmistä tulevaisuuden hankinnoista ja investoinneista
  • Elinkeinoelämän osallistuminen kaupungin strategiaprosessiin
     

       Muu sidosryhmäyhteistyö

  • Nykyistä syvempi strateginen yhteistyö eri sidosryhmien kanssa (ml. maakuntaliitto, alueen korkeakoulutoiminnot ja seudun kunnat)
  • Kumppanuussopimuskäytännön jatkaminen alueen korkeakoulutoimijoiden kanssa (MUC ja XAMK)
  • Aktiivinen osallistuminen alueen korkeakoulutoimintojen kehittämisessä ja yhteensovittamissa osana alueen elinvoiman vahvistamista. Osallistuminen korkeakoulutoimijoiden yhteistyöfoorumin toimintaan.
  • XAMKin ja LUT-yliopiston roolin kasvattaminen ja yhteistyön tiivistäminen osana EcoSairila-ekosysteemiä ja osana TEMin kanssa sovitun ekosysteemisopimuksen toteuttajina
  • Kehitysalustojen ohjausryhmät: kaupungin omistamien kehitysalustojen säännöllisesti kokoontuvia eri toimijoiden muodostamia ohjausryhmiä, joissa puheenjohtajuus kaupungilla
  • Hankefoorumi: alueen hanketoimijoiden joka toinen kuukausi kokoontuva yhteistyöfoorumi, jossa teemoittain käsitellään ajankohtaisia hanketoimintaan liittyviä asioita sekä koordinoidaan yhteen suunnitteilla olevia hankkeita
  • Uusien työkalujen synnyttäminen elinvoimatyön tueksi (esim. pääomarahasto, yrityshautomo, yrittäjäekosysteemi, Mikkeli-garage yms. toimintamallit)
     
  1. Tilajärjestelyt
  • Virastotalon tilasuunnitelma on käynnistetty alkuperäisen tehtävänannon mukaisesti
  • Tilasuunnitelma valmistuu elokuussa 2021
     
  1. Strategiatyö 2021
  • Strategisia ohjelmia vähennetään kahteen yhdistämällä nykyiset Kestävän kasvun ohjelma ja Elinvoimaohjelma yhdeksi ohjelmaksi, jonka nimi on Kestävän kasvun ja elinvoiman ohjelma. Kaupunkikehitysjohtaja toimii ko. ohjelman ohjelmajohtajana ja vastaa esim. strategisten kehittämisalustojen kokonaiskoordinaatiosta.
  • Ko. strategisen ohjelman alle sijoitetaan         
    • Matkailun kehittämisohjelma (joka laaditaan strategiatyön yhteydessä vuoden 2021 aikana)
    • Ilmasto 2050 –ohjelma (=kestävän kehityksen ohjelma)
       
  1. Hankkeet
  • Kaupunginvaltuusto linjaa valtuustokauden alussa ja se aikana kaupunkistrategiasta/elinvoimaohjelmasta ne teemat (esim. kehittämisalustat), joihin liittyviä kehittämishankkeita valtuustokaudella rahoitetaan.
  • Em. asia käydään läpi päärahoittajien kanssa jolloin kaupungin kuntarahoituksella rahoitettavien hankkeiden reunaehdot olisivat nykyistä paremmin tiedossa jo hankkeita suunniteltaessa ja seurannassa toteutuksen aikana
  • Kaupunki järjestää 3-4 kertaa vuodessa eri hanketoimijoille suunnatun keskustelutilaisuuden, jossa kaupungin kehittämistarpeita esiteltäisiin. Tässä yhteydessä voitaisiin hyödyntää jo olemassa olevaa hankefoorumia, jota hieman laajentamalla saadaan mukaan kaikki keskeiset tahot (asiasta sovittu nykyisen hankefoorumin 21.1. kokouksessa)
  • ElinvoimaMikkelin –toimijat osallistuvat aktiivisesti hankkeiden ohjausryhmien kokouksiin
  • Keskeisistä kehittämisteemoista/kokonaisuuksista raportoidaan säännöllisesti KH-jaostolle ja kaupunginhallitukselle
     
  1. Muut toimenpiteet
  • Varmistetaan alueen yritysten ns. ”elinkaariajattelun” mukaisten palveluiden saatavuus sekä Invest In –toiminnan jatkuminen
  • Käynnistetään palvelusetelipilotti osana yrityspalvelutarjontaa, rahoitus Miksein budjetista/nykyisestä sopimussummasta (kohdennus ja pilotin toimintamalli suunnitellaan erikseen)
  • Memory Campus –kehittämisalustan koordinointi siirretään Xamkille vuoden 2022 alusta alkaen
  • Kalevankangas-kehittämisalustan koordinointivastuun siirtämistä kaupungille selvitetään erikseen
  • EcoSairilan koordinaatiovastuu säilyy Mikseillä
     
  1. Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n hallituksen kokoonpano
  • Yhtiöjärjestyksessä todetaan, että yhtiöllä on hallitus, johon kuuluu vähintää viisi (5) ja enintään kaksitoista (12) varsinaista jäsentä.  
  • Lisäksi osakassopimuksessa todetaan:
    • Enemmistäosakkaalla on oikeus nimetä enemmistö hallituksen jäsenistä.
    • Kullakin Vähemmistöosakkaalla on oikeus nimetä yksi edustaja hallitukseen.
    • Mikkelin Yrittäjillä on oikeus nimetä yksi edustaja yhtiön hallitukseen. 
    • Etelä-Savon kauppakamarilla on oikeus nimetä yksi edustaja yhtiön hallitukseen.
    • Rahoittajien edustajille varataan yksi edustaja yhtiön hallitukseen, jonka yhtiön osakkaat valitsevat. 
  • Miksein hallituksen kokoonpanoa esitetään muutettavan uuden valtuustokauden alussa siten, että 
    • Miksein hallitusta pienennetään seitsemään (7) jäseneen nykyisestä kymmenestä (10) jäsenestä 
    • Kaupungilla kolme (3) paikkaa, joista yksi on hallituksen puheenjohtaja
    • Mikkelin Yrittäjillä, Etelä-Savon kauppakamarilla ja Vähemmistöosakkailla säilyy nykyiset paikat osakassopimuksen mukaisesti.
    • Rahoittajien edustuksille ei varata edustajaa hallitukseen.
    • Kaupunginhallituksen puheenjohtajalla sekä kaupunginjohtajalla on kokouksissa puhe- ja läsnäolo-oikeus.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Konserni- ja elinvoimajaosto esittää kaupunginhallitukselle, että Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy jatkaa kaupungin kehitysyhtiönä sisältäen matkailun kehittämisen. Lisäksi konserni- ja elinvoimajaosto esittää osakasopimusta muutettavaksi siten, ettei jatkossa rahoittajille varata edustajaa hallitukseen. 

Edelleen jaoston esittää kaupunginhallitukselle, että muu elinvoimatyön uudistaminen toteutetaan yllä olevilla periaatteilla.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että sihteeri, kaupunginlakimies Tarja Poikolaisen poissaollessa tämän pykälän aikana toimi sihteerinä hallintojohtaja Ari Liikanen.

Merkitään, että vs. talousjohtaja Tiia Tamlander, hallintojohtaja Ari Liikanen, strategia- ja kehityspäällikkö Aki Kauranen ja Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n toimitusjohtaja Juha Kauppinen poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

Valmistelija

  • Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi
  • Aki Kauranen, strategia- ja kehityspäällikkö, aki.kauranen@mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää, että Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy jatkaa kaupungin kehitysyhtiönä sisältäen matkailun kehittämisen. Lisäksi kaupunginhallitus päättää käynnistää neuvottelut Miksein osakasopimuksen muutettavaksi siten,​ ettei jatkossa rahoittajille varata edustajaa hallitukseen. 

Edelleen kaupunginhallitus päättää,​ että muu elinvoimatyön uudistaminen toteutetaan yllä olevilla periaatteilla viimeistään syksyn 2021 aikana.

 

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana esittelijä muutti esitystään siten, että Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n hallituksessa on jatkossa 8 jäsentä, joista 4 edustaa kaupunkia.

Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko esittelijän muutosesitys hyväksyä yksimielisesti. Hyväksyttiin.

Merkitään, että strategia- ja kehityspäällikkö Aki Kauranen selosti asiaa kaupunginhallitukselle ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.