Kaupunkiympäristölautakunta, kokous 26.1.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 12 Ristiinan kirjaston ja nuorisotilojen hankesuunnitelma/kaupunkiympäristölautakunta

MliDno-2020-1218

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jarkko Hyttinen, kiinteistöjohtaja, jarkko.hyttinen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginvaltuusto on 19.12.2019 § 150 päättänyt Mikkelin lukion Ristiinan toimipisteen lakkauttamisesta 1.8.2020 alkaen. Ristiinan yhtenäiskoululla jatkavat toimintaansa ala- ja yläkoulu, iltapäiväkerho sekä osa esiopetusta. Ilta- ja vapaa-ajankäyttäjien toimintana jatkaa mm. Kansalaisopisto.

Kaupungin tilapalvelut on koonnut moniammatillisen työryhmän Ristiinan koulukeskuksen tilojen kehittämiseksi. Työryhmä on koonnut asiasta hankesuunnitelman keväällä 2020.  

Hankesuunnitelman tavoitteena on saada lukiolta vapautuvat tilat mahdollisimman nopeasti käyttöön, joka palvelee Ristiinan alueellista kehittämistä ja tukee kaupunkirakenneselvityksen linjauksia. Hankesuunnitelman mukaan mahdollisia uusia käyttäjiä olisivat nuorisotoimi ja kirjasto.

Työryhmän esityksenä on, että lukiolta vapautuviin tiloihin (n. 767 m2) siirtyisi osa yhtenäiskoulun yläkoulun opetusta ja kirjasto. Koulukeskuksen A-osasta siirtyisi alakoulun opetusta muutamia luokkia, joilta vapautuvaan siipeen kunnostettaisiin nuorisotilat.

Esitetty toimintamalli mahdollistaa toimintojen keskittämisen yhteen kokonaisuuteen, jolloin tilojen käyttöastetta voidaan nostaa ja saadaan laadullisesti toimivampi kokonaisuus. Tilojen yhteiskäytön myötä tuotetut palvelut ja tilat tukevat toisiaan.

Kirjaston ja nuorisotilojen yhdistäminen koulukeskukselle mahdollistaa kaupungille luopumisen nykyisestä nuorisotalosta sekä kirjaston kiinteistöstä.

Kustannusarvio
Hankesuunnitelman mukaisien muutostöiden kustannusarvio on noin 300 000 euroa (alv 0 %).

Toteutusaikataulu
Hankeen alustava toteutusaikataulu on: 

Molempien hankkeiden suunnittelu

08-09/2020

Urakkakilpailutus / Nuorisotila

10/2020

Urakka-aika / Nuorisotila

11-12/2020

Käyttöönotto / Nuorisotila

01/2021

Urakkakilpailutus / Kirjasto

03/2021

Urakka-aika / Kirjasto

06-07/2021

Käyttöönotto / Kirjasto

08/2021

 

Koulun, nuorisotoimen ja kirjaston edustajat ovat olleet mukana laatimassa hankesuunnitelmaa. Suunnitteluvaiheessa osallistamista laajennetaan ottamalla mukaan käyttäjien edustajat laajemmassa mittakaavassa.

Hankesuunnitelman hyväksymisestä päättää kaupunginhallitus. Hyväksymisen ehtona tullaan esittämään, että kaupunginvaltuusto myöntää hankkeelle 150 000 euron lisämäärärahan vuodelle 2020. Lisämääräraha tullaan kattamaan investointiohjelman sisällä tehtävällä määrärahasiirrolla.

Päätösehdotus

Esittelijä

Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy Ristiinan koulukeskuksen kehittämisen hankesuunnitelman 3.6.2020.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että rakennuttaja Saija Himanen tilapalveluista saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn ajaksi.

Valmistelija

Jarkko Hyttinen, kiinteistöjohtaja, jarkko.hyttinen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginvaltuusto on 19.12.2019 § 150 päättänyt Mikkelin lukion Ristiinan toimipisteen lakkauttamisesta 1.8.2020 alkaen. Ristiinan yhtenäiskoululla jatkavat toimintaansa ala- ja yläkoulu, iltapäiväkerho sekä osa esiopetusta. Ilta- ja vapaa-ajankäyttäjien toimintana jatkaa mm. Kansalaisopisto.

Kaupungin tilapalvelut on koonnut moniammatillisen työryhmän Ristiinan koulukeskuksen tilojen kehittämiseksi. Työryhmä on koonnut asiasta hankesuunnitelman keväällä 2020.  

Hankesuunnitelman tavoitteena on saada lukiolta vapautuvat tilat mahdollisimman nopeasti käyttöön, joka palvelee Ristiinan alueellista kehittämistä ja tukee kaupunkirakenneselvityksen linjauksia. Hankesuunnitelman mukaan mahdollisia uusia käyttäjiä olisivat nuorisotoimi ja kirjasto.

Työryhmän esityksenä on, että lukiolta vapautuviin tiloihin (n. 767 m2) siirtyisi osa yhtenäiskoulun yläkoulun opetusta ja kirjasto. Koulukeskuksen A-osasta siirtyisi alakoulun opetusta muutamia luokkia, joilta vapautuvaan siipeen kunnostettaisiin nuorisotilat.

Esitetty toimintamalli mahdollistaa toimintojen keskittämisen yhteen kokonaisuuteen, jolloin tilojen käyttöastetta voidaan nostaa ja saadaan laadullisesti toimivampi kokonaisuus. Tilojen yhteiskäytön myötä tuotetut palvelut ja tilat tukevat toisiaan.

Kirjaston ja nuorisotilojen yhdistäminen koulukeskukselle mahdollistaa kaupungille luopumisen nykyisestä nuorisotalosta sekä kirjaston kiinteistöstä.

Kustannusarvio
Hankesuunnitelman mukaisien muutostöiden kustannusarvio on noin 300 000 euroa (alv 0 %).

Toteutusaikataulu
Hankeen alustava toteutusaikataulu on:

Molempien hankkeiden suunnittelu

08-09/2020

Urakkakilpailutus / Nuorisotila

10/2020

Urakka-aika / Nuorisotila

11-12/2020

Käyttöönotto / Nuorisotila

01/2021

Urakkakilpailutus / Kirjasto

03/2021

Urakka-aika / Kirjasto

06-07/2021

Käyttöönotto / Kirjasto

08/2021

 

Koulun, nuorisotoimen ja kirjaston edustajat ovat olleet mukana laatimassa hankesuunnitelmaa. Suunnitteluvaiheessa osallistamista laajennetaan ottamalla mukaan käyttäjien edustajat laajemmassa mittakaavassa.

Hankesuunnitelman hyväksymisestä päättää kaupunginhallitus. Hyväksymisen ehtona tullaan esittämään, että kaupunginvaltuusto myöntää hankkeelle 150 000 euron lisämäärärahan vuodelle 2020. Lisämääräraha tullaan kattamaan investointiohjelman sisällä tehtävällä määrärahasiirrolla.

Päätösehdotus

Esittelijä

Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Kasvatus- ja opetuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy Ristiinan koulukeskuksen kehittämisen hankesuunnitelman 3.6.2020.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Janne Strengell esitti Petri Tikkasen kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun.

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu esitys ja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän esitystä, äänestävät "Jaa" ja ne, jotka kannattavat Janne Strengellin esitystä, äänestävät "Ei". Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänsestyksessä annettiin 1 Jaa-ääni (Eero Aho) ja 8 Ei-ääntä (Juha Hakkarainen, Heidi Särkkä, Kirsi Pokkinen, Janne Strengell, Hanne Vainio, Vesa Nessling, Petri Tikkanen ja Taina Harmoinen).

Puheenjohtaja totesi, että Janne Strengellin esitys on tullut kasvatus- ja opetuslautakunnan päätökseksi.

Merkitään, että rakennuttaja Saija Himanen tilapalveluista poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

Valmistelija

Jarkko Hyttinen, kiinteistöjohtaja, jarkko.hyttinen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginvaltuusto on 19.12.2019 § 150 päättänyt Mikkelin lukion Ristiinan toimipisteen lakkauttamisesta 1.8.2020 alkaen. Ristiinan yhtenäiskoululla jatkavat toimintaansa ala- ja yläkoulu, iltapäiväkerho sekä osa esiopetusta. Ilta- ja vapaa-ajankäyttäjien toimintana jatkaa mm. Kansalaisopisto.

Kaupungin tilapalvelut on koonnut moniammatillisen työryhmän Ristiinan koulukeskuksen tilojen kehittämiseksi. Työryhmä on koonnut asiasta hankesuunnitelman keväällä 2020.  

Hankesuunnitelman tavoitteena on saada lukiolta vapautuvat tilat mahdollisimman nopeasti käyttöön, mikä palvelee Ristiinan alueellista kehittämistä ja tukee kaupunkirakenneselvityksen linjauksia. Hankesuunnitelman mukaan mahdollisia uusia käyttäjiä olisivat nuorisotoimi ja kirjasto.

Työryhmän esityksenä on, että lukiolta vapautuviin tiloihin (n. 767 m2) siirtyisi osa yhtenäiskoulun yläkoulun opetusta ja kirjasto. Koulukeskuksen A-osasta siirtyisi alakoulun opetusta muutamia luokkia, joilta vapautuvaan siipeen kunnostettaisiin nuorisotilat. Tilojen sijoittelu on suunniteltu toiminnallisesti optimaaliseksi niin, että esimerkiksi kirjastolle saadaan tehtyä oma esteetön sisäänkäynti ja helppo asiakaspysäköinti ilman risteävää liikennettä.

Esitetty toimintamalli mahdollistaa toimintojen keskittämisen yhteen kokonaisuuteen, jolloin tilojen käyttöastetta voidaan nostaa ja saadaan laadullisesti toimivampi kokonaisuus. Tilojen yhteiskäytön myötä tuotetut palvelut ja tilat tukevat toisiaan.

Kirjaston ja nuorisotilojen yhdistäminen koulukeskukselle mahdollistaa kaupungille luopumisen nykyisestä nuorisotalosta sekä kirjaston kiinteistöstä.


Kustannusarvio

Hankesuunnitelman mukaisien muutostöiden kustannusarvio on noin 300 000 euroa (alv 0 %). Kustannus jakaantuu 150 000 euroa nuorisotiloille ja 150 000 euroa kirjastolle.


Toteutusaikataulu

Hankkeen alustava toteutusaikataulu on:

Molempien hankkeiden suunnittelu

08-09/2020

Urakkakilpailutus / Nuorisotila

10/2020

Urakka-aika / Nuorisotila

11-12/2020

Käyttöönotto / Nuorisotila

01/2021

Urakkakilpailutus / Kirjasto

03/2021

Urakka-aika / Kirjasto

06-07/2021

Käyttöönotto / Kirjasto

08/2021

 

Lopullinen aikataulu tarkentuu päätöksentekoprosessin jälkeen. Pitkittyneestä päätöksentekoprosessista johtuen tilojen suunnittelua ei ole päästy tekemään hankesuunnitelman mukaisessa aikataulussa.

Hankesuunnitelmassa esitetyllä nuorisotalon ja kirjastotalon myymisellä saavutetaan kiinteistöjen ylläpidossa noin 36 000 euron nettosäästö (ylläpitomenot - ulkoiset vuokratulot). Kirjastorakennuksen ylläpitokustannukset ovat olleet noin 35 000 euroa vuodessa ja ulkoiset vuokratulot noin 11 000 euroa vuodessa. Nuorisotalon ylläpitokustannukset ovat olleet noin 20 000 euroa vuodessa ja ulkoiset vuokratulot noin 8 000 euroa vuodessa. Kirjastotalon ja nuorisotalon yhteenlaskettu korjausvelka on noin 560 000 euroa. Rakennusten arvoitu myyntitulo on noin 100 000 euroa.

Ilmoitetut ylläpitokustannukset ovat vuosittaiset normaalit ylläpitokulut kiinteistönhoidon, energian, huollon ja jätehuollon jne. osalta. Summassa ei ole laskettu ylläpitokorjauksia tai investointeja, joita ikääntyvissä rakennuksissa tulisi joka tapauksessa vastaan. Kirjaston ja nuorisotilan yhdistäminen koulukeskukselle voi tuottaa kyseisille toimijoille lisäsäästöä henkilökulujen sekä tietotekniikan- ja muiden järjestelmien yhdistämisen kautta.

Koulun, nuorisotoimen ja kirjaston edustajat ovat olleet mukana laatimassa hankesuunnitelmaa.

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta on kokouksessaan 10.6.2020 § 50 puoltanut hankesuunnitelman hyväksymistä ja kokouksessaan 23.9.2020 § 83 esittänyt, että kaupunginhallitus hyväksyy hankesuunnitelman ja tilojen suunnittelussa huomioidaan hankesuunnittelun hyväksymisen aikaan esiin nostettuja tekijöitä mahdollisuuksien mukaan. Lisäksi lautakunta on esittänyt, että Ristiinan koulukeskuksen nuorisotilojen suunnittelu ja saneeraus tehdään suunnitelman mukaisesti ensin ja kirjastotilojen saneeraus käynnistetään Mikkelin lukion Ristiinan toimipisteen lakkautuspäätöksen saatua lainvoiman.

Kasvatus- ja opetuslautakunta on kokouksessaan 11.6.2020 § 74 palauttanut asian uudelleen valmisteluun. Kokouksessaan 24.9.2020 § 107 kasvatus- ja opetuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy Ristiinan koulukeskuksen kehittämisen hankesuunnitelman. Tilojen suunnittelussa huomioidaan hankesuunnittelun hyväksymisen aikaan esiin nostettuja tekijöitä mahdollisuuksien mukaan. Lisäksi kasvatus- ja opetuslautakunta esittää, että Ristiinan koulukeskuksen nuorisotilojen suunnittelu ja saneeraus tehdään suunnitelman mukaisesti ensin ja kirjastotilojen saneeraus käynnistetään Mikkelin lukion Ristiinan toimipisteen lakkautuspäätöksen saatua lainvoiman. Kasvatus- ja opetuslautakunta esittää myös, että seuraavat muutosasiat otetaan suunnittelussa huomioon: koulun tilojen käyttö eli mahdollisuus hyödyntää entisen lukion tiloja perusopetuksen käyttöön, kaupungin asiointipiste sekä rakennusvalvonnan asiointipiste Ristiinassa ja varhaiskasvatuksen tilojen käyttötarve.

Ristiinan aluejohtokunta on kokouksessaan 2.9.2020 § 24 puoltanut nuorisotilojen ja kirjaston toimintojen siirtämistä lähemmäksi potentiaalisia palvelujen käyttäjiä, mutta vaatii suunnittelussa mm. seuraavien asioiden huomioon ottamista ja selvittämistä: koulun tulee saada valita ensimmäisenä parhaat ja sopivimmat tilat käyttöönsä, asiasta tulee tehdä lapsivaikutuksen arviointi, suunnitelmissa tulee osoittaa mihin asiointipiste ja rakennusvalvonta sijoittuvat, suunnittelussa tulee ottaa huomioon tilojen kunto ja mitoitus, suunnitteluun tulee ottaa mukaan varhaiskasvatuksen edustaja sekä selvittää alueen liikennejärjestelyt.

Suunnitteluvaiheessa osallistamista laajennetaan ottamalla mukaan käyttäjien edustajat laajemmassa mittakaavassa.

Hankesuunnitelman hyväksymisestä päättää kaupunginhallitus. Hyväksymisen ehtona tullaan esittämään, että kaupunginvaltuusto myöntää hankkeelle 50 000 euron lisämäärärahan vuodelle 2020 nuorisotilojen toteuttamisen aloittamiseksi. Lisämääräraha tullaan kattamaan investointiohjelman sisällä tehtävällä määrärahasiirrolla. Hankkeen loppuosuuden rahoitus huomioidaan talousarviovalmistelussa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jouni Riihelä, tekninen johtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkiympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy Ristiinan koulukeskuksen kehittämisen hankesuunnitelman 3.6.2020. Tilojen suunnittelussa huomioidaan hankesuunnittelun hyväksymisen aikaan esiin nostettuja tekijöitä mahdollisuuksien mukaan.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Jaakko Väänänen esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi seuraavin perusteluin: "Ristiinan Lukion tilat rakennettu 2000 luvun alussa ja ovat koulukeskuksen parhaassa kunnossa olevat tilat, jotka sellaisenaan soveltuvat opetuskäyttöön. Nyt tiloja ollaan osittain purkamassa ja tiloihin tulisi kirjasto ym. tiloja. Tiloissahan on seitsemän erillistä tilaa joten seinien siirto on massiivinen. Toinen vaihtoehto olisi rakentaa kirjastolle tilat koulukeskuksen vanhimpaan osaan joka rakennettu joskus kuusikymmenluvulla, jonka viimeinen peruskorjaus joskus yhdeksänkynnenluvulla, lähes kolmekymmentä vuotta sitten, eli joka tapauksessa lähiaikoina peruskorjaus edessä." Jaana Strandman kannatti Jaakko Väänäsen esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu esitys ja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän esitystä äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Jaakko Väänäsen esitystä äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 6 jaa ääntä (Kerttu Hakala, Paavo Puhakka, Pekka Heikkilä, Marja Kauppi, Keijo Siitari, Tarja Gråsten-Tarkiainen) ja 7 ei ääntä (Jaana Strandman, Vesa Himanen, Jaakko Väänänen, Jaana Vartiainen, Markku Himanen, Hannu Tullinen, Marita Hokkanen).

Puheenjohtaja totesi, että Jaakko Väänäsen esitys on tullut kaupunkiympäristölautakunnan päätökseksi.

Merkitään, että kiinteistöjohtaja Jarkko Hyttinen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

Valmistelija

Jarkko Hyttinen, kiinteistöjohtaja, jarkko.hyttinen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginvaltuusto on 19.12.2019 § 150 päättänyt Mikkelin lukion Ristiinan toimipisteen lakkauttamisesta 1.8.2020 alkaen. Ristiinan yhtenäiskoululla jatkavat toimintaansa ala- ja yläkoulu, iltapäiväkerho sekä osa esiopetusta. Ilta- ja vapaa-ajankäyttäjien toimintana jatkaa mm. Kansalaisopisto.

Kaupungin tilapalvelut on koonnut moniammatillisen työryhmän Ristiinan koulukeskuksen tilojen kehittämiseksi. Työryhmän on koonnut asiasta hankesuunnitelman keväällä 2020.  

Hankesuunnitelman tavoitteena on saada lukiolta vapautuvat tilat mahdollisimman nopeasti käyttöön, joka palvelee Ristiinan alueellista kehittämistä ja tukee kaupunkirakenneselvityksen linjauksia. Hankesuunnitelman mukaan mahdollisia uusia käyttäjiä olisivat nuorisotoimi ja kirjasto.

Työryhmän esityksenä on, että lukiolta vapautuviin tiloihin (n. 767 m2) siirtyisi osa yhtenäiskoulun yläkoulun opetusta ja kirjasto. Koulukeskuksen A-osasta siirtyisi alakoulun opetusta muutamia luokkia, joilta vapautuvaan siipeen kunnostettaisiin nuorisotilat.

Esitetty toimintamalli mahdollistaa toimintojen keskittämisen yhteen kokonaisuuteen, jolloin tilojen käyttöastetta voidaan nostaa ja saadaan laadullisesti toimivampi kokonaisuus. Tilojen yhteiskäytön myötä tuotetut palvelut ja tilat tukevat toisiaan.

Kirjaston ja nuorisotilojen yhdistäminen koulukeskukselle mahdollistaa kaupungille luopumisen nykyisestä nuorisotalosta sekä kirjaston kiinteistöstä.


Kustannusarvio

Hankesuunnitelman mukaisien muutostöiden kustannusarvio on noin 300 000 euroa (alv 0 %). Kustannus jakaantuu 150 000 euroa nuorisotiloille ja 150 000 euroa kirjastolle.


Toteutusaikataulu

Hankeen alustava toteutusaikataulu on:

Molempien hankkeiden suunnittelu

08-09/2020

Urakkakilpailutus / Nuorisotila

10/2020

Urakka-aika / Nuorisotila

11-12/2020

Käyttöönotto / Nuorisotila

01/2021

Urakkakilpailutus / Kirjasto

03/2021

Urakka-aika / Kirjasto

06-07/2021

Käyttöönotto / Kirjasto

08/2021

 

Aikataulu tarkentuu päätöksentekoprosessin jälkeen.

Hankesuunnitelmassa esitetyllä nuorisotalon ja kirjastotalon myymisellä saavutetaan kiinteistöjen ylläpidossa noin 36 000 euron nettosäästö (ylläpitomenot - ulkoiset vuokratulot). Kirjastorakennuksen ylläpitokustannukset ovat olleet noin 35 000 euroa vuodessa ja ulkoiset vuokratulot noin 11 000 euroa vuodessa. Nuorisotalon ylläpitokustannukset ovat olleet noin 20 000 euroa vuodessa ja ulkoiset vuokratulot noin 8 000 euroa vuodessa. Kirjastotalon ja nuorisotalon yhteenlaskettu korjausvelka on noin 560 000 euroa. Rakennusten arvoitu myyntitulo on noin 100 000 euroa.

Ilmoitetut ylläpitokustannukset ovat vuosittaiset normaalit ylläpitokulut kiinteistönhoidon, energian, huollon ja jätehuollon jne. osalta. Summassa ei ole laskettu ylläpitokorjauksia tai investointeja, joita ikääntyvissä rakennuksissa tulisi joka tapauksessa vastaan. Kirjaston ja nuorisotilan yhdistäminen koulukeskukselle voi tuottaa kyseisille toimijoille lisäsäästöä henkilökulujen sekä tietotekniikan- ja muiden järjestelmien yhdistämisen kautta.

Koulun, nuorisotoimen ja kirjaston edustajat ovat olleet mukana laatimassa hankesuunnitelmaa.

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta on kokouksessaan 10.6.2020 § 50 puoltanut hankesuunnitelman hyväksymistä.

Kasvatus- ja opetuslautakunta on kokouksessaan 11.6.2020 § 74 palauttanut asian uudelleen valmisteluun.

Ristiinan aluejohtokunta on kokouksessaan 2.9.2020 § 24 puoltanut nuorisotilojen ja kirjaston toimintojen siirtämistä lähemmäksi potentiaalisia palvelujen käyttäjiä, mutta vaatii suunnittelussa mm. seuraavien asioiden huomioon ottamista ja selvittämistä: koulun tulee saada valita ensimmäisenä parhaat ja sopivimmat tilat käyttöönsä, asiasta tulee tehdä lapsivaikutuksen arviointi, suunnitelmissa tulee osoittaa mihin asiointipiste ja rakennusvalvonta sijoittuvat, suunnittelussa tulee ottaa huomioon tilojen kunto ja mitoitus, suunnitteluun tulee ottaa mukaan varhaiskasvatuksen edustaja sekä selvittää alueen liikennejärjestelyt.

Suunnitteluvaiheessa osallistamista laajennetaan ottamalla mukaan käyttäjien edustajat laajemmassa mittakaavassa.

Hankesuunnitelman hyväksymisestä päättää kaupunginhallitus. Hyväksymisen ehtona tullaan esittämään, että kaupunginvaltuusto myöntää hankkeelle 150 000 euron lisämäärärahan vuodelle 2020 nuorisotilojen toteuttamiseksi. Lisämääräraha tullaan kattamaan investointiohjelman sisällä tehtävällä määrärahasiirrolla.

Päätösehdotus

Esittelijä

Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Kasvatus- ja opetuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy Ristiinan koulukeskuksen kehittämisen hankesuunnitelman 26.10.2020. Tilojen suunnittelussa huomioidaan hankesuunnittelun hyväksymisen aikaan esiin nostettuja tekijöitä mahdollisuuksien mukaan.

Päätös

Keskustelun aluksi esittelijä täydensi esitystään seuraavalla lauseella: Lisäksi kasvatus- ja opetuslautakunta esittää, että Ristiinan koulukeskuksen nuorisotilojen suunnittelu ja saneeraus tehdään suunnitelman mukaisesti ensin ja kirjastotilojen saneeraus käynnistetään Mikkelin lukion Ristiinan toimipisteen lakkautuspäätöksen saatua lainvoiman.

Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko esittelijän täydennetty esitys hyväksyä yksimielisesti. Hyväksyttiin.

Lisäksi kasvatus- ja opetuslautakunta esittää yksimielisenä, että seuraavat muutosasiat otetaan suunnittelussa huomioon:

  • Koulun tilojen käyttö eli mahdollisuus hyödyntää entisen lukion tiloja perusopetuksen käyttöön
  •  Kaupungin asiointipiste sekä rakennusvalvonnan asiointipiste Ristiinassa
  •  Varhaiskasvatuksen tilojen käyttötarve.

Valmistelija

Jarkko Hyttinen, kiinteistöjohtaja, jarkko.hyttinen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginvaltuusto on 19.12.2019 § 150 päättänyt Mikkelin lukion Ristiinan toimipisteen lakkauttamisesta 1.8.2020 alkaen. Ristiinan yhtenäiskoululla jatkavat toimintaansa ala- ja yläkoulu, iltapäiväkerho sekä osa esiopetusta. Ilta- ja vapaa-ajankäyttäjien toimintana jatkaa mm. Kansalaisopisto.

Kaupungin tilapalvelut on koonnut moniammatillisen työryhmän Ristiinan koulukeskuksen tilojen kehittämiseksi. Työryhmän on koonnut asiasta hankesuunnitelman keväällä 2020.  

Hankesuunnitelman tavoitteena on saada lukiolta vapautuvat tilat mahdollisimman nopeasti käyttöön, joka palvelee Ristiinan alueellista kehittämistä ja tukee kaupunkirakenneselvityksen linjauksia. Hankesuunnitelman mukaan mahdollisia uusia käyttäjiä olisivat nuorisotoimi ja kirjasto.

Työryhmän esityksenä on, että lukiolta vapautuviin tiloihin (n. 767 m2) siirtyisi osa yhtenäiskoulun yläkoulun opetusta ja kirjasto. Koulukeskuksen A-osasta siirtyisi alakoulun opetusta muutamia luokkia, joilta vapautuvaan siipeen kunnostettaisiin nuorisotilat.

Esitetty toimintamalli mahdollistaa toimintojen keskittämisen yhteen kokonaisuuteen, jolloin tilojen käyttöastetta voidaan nostaa ja saadaan laadullisesti toimivampi kokonaisuus. Tilojen yhteiskäytön myötä tuotetut palvelut ja tilat tukevat toisiaan.

Kirjaston ja nuorisotilojen yhdistäminen koulukeskukselle mahdollistaa kaupungille luopumisen nykyisestä nuorisotalosta sekä kirjaston kiinteistöstä.


Kustannusarvio

Hankesuunnitelman mukaisien muutostöiden kustannusarvio on noin 300 000 euroa (alv 0 %). Kustannus jakaantuu 150 000 euroa nuorisotiloille ja 150 000 euroa kirjastolle.


Toteutusaikataulu

Hankeen alustava toteutusaikataulu on:

Molempien hankkeiden suunnittelu

08-09/2020

Urakkakilpailutus / Nuorisotila

10/2020

Urakka-aika / Nuorisotila

11-12/2020

Käyttöönotto / Nuorisotila

01/2021

Urakkakilpailutus / Kirjasto

03/2021

Urakka-aika / Kirjasto

06-07/2021

Käyttöönotto / Kirjasto

08/2021

 

Aikataulu tarkentuu päätöksentekoprosessin jälkeen.

Hankesuunnitelmassa esitetyllä nuorisotalon ja kirjastotalon myymisellä saavutetaan kiinteistöjen ylläpidossa noin 36 000 euron nettosäästö (ylläpitomenot - ulkoiset vuokratulot). Kirjastorakennuksen ylläpitokustannukset ovat olleet noin 35 000 euroa vuodessa ja ulkoiset vuokratulot noin 11 000 euroa vuodessa. Nuorisotalon ylläpitokustannukset ovat olleet noin 20 000 euroa vuodessa ja ulkoiset vuokratulot noin 8 000 euroa vuodessa. Kirjastotalon ja nuorisotalon yhteenlaskettu korjausvelka on noin 560 000 euroa. Rakennusten arvoitu myyntitulo on noin 100 000 euroa.

Ilmoitetut ylläpitokustannukset ovat vuosittaiset normaalit ylläpitokulut kiinteistönhoidon, energian, huollon ja jätehuollon jne. osalta. Summassa ei ole laskettu ylläpitokorjauksia tai investointeja, joita ikääntyvissä rakennuksissa tulisi joka tapauksessa vastaan. Kirjaston ja nuorisotilan yhdistäminen koulukeskukselle voi tuottaa kyseisille toimijoille lisäsäästöä henkilökulujen sekä tietotekniikan- ja muiden järjestelmien yhdistämisen kautta.

Koulun, nuorisotoimen ja kirjaston edustajat ovat olleet mukana laatimassa hankesuunnitelmaa.

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta on kokouksessaan 10.6.2020 § 50 puoltanut hankesuunnitelman hyväksymistä.

Kasvatus- ja opetuslautakunta on kokouksessaan 11.6.2020 § 74 palauttanut asian uudelleen valmisteluun.

Ristiinan aluejohtokunta on kokouksessaan 2.9.2020 § 24 puoltanut nuorisotilojen ja kirjaston toimintojen siirtämistä lähemmäksi potentiaalisia palvelujen käyttäjiä, mutta vaatii suunnittelussa mm. seuraavien asioiden huomioon ottamista ja selvittämistä: koulun tulee saada valita ensimmäisenä parhaat ja sopivimmat tilat käyttöönsä, asiasta tulee tehdä lapsivaikutuksen arviointi, suunnitelmissa tulee osoittaa mihin asiointipiste ja rakennusvalvonta sijoittuvat, suunnittelussa tulee ottaa huomioon tilojen kunto ja mitoitus, suunnitteluun tulee ottaa mukaan varhaiskasvatuksen edustaja sekä selvittää alueen liikennejärjestelyt.

Suunnitteluvaiheessa osallistamista laajennetaan ottamalla mukaan käyttäjien edustajat laajemmassa mittakaavassa.

Hankesuunnitelman hyväksymisestä päättää kaupunginhallitus. Hyväksymisen ehtona tullaan esittämään, että kaupunginvaltuusto myöntää hankkeelle 150 000 euron lisämäärärahan vuodelle 2020 nuorisotilojen toteuttamiseksi. Lisämääräraha tullaan kattamaan investointiohjelman sisällä tehtävällä määrärahasiirrolla.

Päätösehdotus

Esittelijä

Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy Ristiinan koulukeskuksen kehittämisen hankesuunnitelman 26.10.2020. Tilojen suunnittelussa huomioidaan hankesuunnittelun hyväksymisen aikaan esiin nostettuja tekijöitä mahdollisuuksien mukaan.

Päätös

Keskustelun aluksi esittelijä täydensi esitystään seuraavalla lauseella: Lisäksi hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta esittää, että Ristiinan koulukeskuksen nuorisotilojen suunnittelu ja saneeraus tehdään suunnitelman mukaisesti ensin ja kirjastotilojen saneeraus käynnistetään Mikkelin lukion Ristiinan toimipisteen lakkautuspäätöksen saatua lainvoiman.

Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko esittelijän täydennetty esitys hyväksyä yksimielisesti. Hyväksyttiin.

Valmistelija

Jarkko Hyttinen, kiinteistöjohtaja, jarkko.hyttinen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunkiympäristölautakunta on kokouksessaan 6.10.2020 § 111 palauttanut Ristiinan koulukeskuksen kehittämisen hankesuunnitelman uudelleen valmisteltavaksi seuraavalla ohjeistuksella:

"Ristiinan Lukion tilat rakennettu 2000 luvun alussa ja ovat koulukeskuksen parhaassa kunnossa olevat tilat, jotka sellaisenaan soveltuvat opetuskäyttöön. Nyt tiloja ollaan osittain purkamassa ja tiloihin tulisi kirjasto ym. tiloja. Tiloissahan on seitsemän erillistä tilaa joten seinien siirto on massiivinen. Toinen vaihtoehto olisi rakentaa kirjastolle tilat koulukeskuksen vanhimpaan osaan joka rakennettu joskus kuusikymmenluvulla, jonka viimeinen peruskorjaus joskus yhdeksänkynnenluvulla, lähes kolmekymmentä vuotta sitten, eli joka tapauksessa lähiaikoina peruskorjaus edessä."

Hankesuunnittelutyöryhmä on tarkastellut Ristiinan koulukeskukselle tulevien toimintojen sijoittelua annetun ohjeistuksen mukaisesti sekä päivittänyt hankesuunnitelmaan tältä osin. Tarkastelun lopputulemana hankessuunnittelutyöryhmä toteaa yksimielisesti, että kirjaston tilat on sekä toiminnan että talouden näkökulmasta järkevintä sijoittaa alkuperäisen esityksen eli vaihtoehdon 1 mukaisesti lukiolta vapautuneisiin tiloihin.

Rakennuttaja Saija Himanen esittelee hankesuunnitelman kokouksessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Kasvatus- ja opetuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy Ristiinan koulukeskuksen kehittämisen hankesuunnitelman vaihtoehdon 1 mukaisesti.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Keskustelun aluksi esittelijä täydensi esitystään seuraavalla lauseella: Lisäksi kasvatus- ja opetuslautakunta esittää, että Ristiinan koulukeskuksen nuorisotilojen suunnittelu ja saneeraus tehdään suunnitelman mukaisesti ensin ja kirjastotilojen saneeraus käynnistetään Mikkelin lukion Ristiinan toimipisteen lakkautuspäätöksen saatua lainvoiman.

Keskustelun aikana Juha Hakkarainen esitti Janne Strengellin ja Petri Tikkasen kannattamana ”Esitän, että päätösehdotukseksi tulee hankesuunnitelman vaihtoehto 2.”

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi, puheenjohtaja totesi, että Juha Hakkarainen on tehnyt esittelijän muutetusta ehdotuksesta poikkeavan kannatetun ehdotuksen, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän tekemää muutettua ehdotusta äänestävät Jaa ja ne, jotka kannattavat Juha Hakkaraisen ehdotusta äänestävät Ei. Selonteko keskustelusta ja äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin kaksi (2) Jaa-ääntä (Ulla Yli-Karro ja Jenni Oksanen) ja seitsemän (7) Ei -ääntä (Taina Harmoinen, Petri Tikkanen, Eero Aho, Janne Strengell, Juha Hakkarainen, Jenni Kolmisoppi ja Vesa Nessling). 

Puheenjohtaja totesi, että Juha Hakkaraisen esitys on äänestetty lautakunnan päätökseksi.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastettiin kokouksessa.

Merkitään, että Hanne Vainio poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana.

Merkitään, että rakennuttaja Saija Himanen selosti asiaa kasvatus- ja opetuslautakunnalle ja hän poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

Valmistelija

  • Jarkko Hyttinen, kiinteistöjohtaja, jarkko.hyttinen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunkiympäristölautakunta on kokouksessaan 6.10.2020 § 111 palauttanut Ristiinan koulukeskuksen kehittämisen hankesuunnitelman uudelleen valmisteltavaksi seuraavalla ohjeistuksella:

"Ristiinan Lukion tilat rakennettu 2000 luvun alussa ja ovat koulukeskuksen parhaassa kunnossa olevat tilat, jotka sellaisenaan soveltuvat opetuskäyttöön. Nyt tiloja ollaan osittain purkamassa ja tiloihin tulisi kirjasto ym. tiloja. Tiloissahan on seitsemän erillistä tilaa joten seinien siirto on massiivinen. Toinen vaihtoehto olisi rakentaa kirjastolle tilat koulukeskuksen vanhimpaan osaan joka rakennettu joskus kuusikymmenluvulla, jonka viimeinen peruskorjaus joskus yhdeksänkynnenluvulla, lähes kolmekymmentä vuotta sitten, eli joka tapauksessa lähiaikoina peruskorjaus edessä."

Hankesuunnittelutyöryhmä on tarkastellut Ristiinan koulukeskukselle tulevien toimintojen sijoittelua annetun ohjeistuksen mukaisesti sekä päivittänyt hankesuunnitelman tältä osin. Tarkastelun lopputulemana hankesuunnittelutyöryhmä toteaa, että kirjaston tilat ovat sekä toiminnan että talouden näkökulmasta järkevintä sijoittaa alkuperäisen esityksen eli vaihtoehdon 1 mukaisesti lukiolta vapautuneisiin tiloihin.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jouni Riihelä, tekninen johtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkiympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy Ristiinan koulukeskuksen kehittämisen hankesuunnitelman vaihtoehdon 1 mukaisesti.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Kerttu Hakala esitti, että kaupunkiympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy Ristiinan koulukeskuksen kehittämisen hankesuunnitelman vaihtoehdon 2 mukaisesti. Jaakko Väänänen kannatti Kerttu Hakalan esitystä.

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu esitys ja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän esitystä äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Kerttu Hakalan esitystä äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 10 ei ääntä (Marja Kauppi, Marita Hokkanen, Kerttu Hakala, Hannu Tullinen, Markku Himanen, Pekka Heikkilä, Keijo Siitari, Tarja Gråsten-Tarkiainen, Jaakko Väänänen, Vesa Himanen) eikä yhtään jaa ääntä. 2 oli poissa (Paavo Puhakka, Jaana Strandman).

Puheenjohtaja totesi, että Kerttu Hakalan esitys on tullut yksimielisesti kaupunkiympäristölautakunnan päätökseksi.

Merkitään, että Jaana Vartiainen ilmoitti olevansa esteellinen (muu erityinen syy) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Ilmoitus hyväksyttiin.

Merkitään, että kiinteistöjohtaja Jarkko Hyttinen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.