Tekninen lautakunta, kokous 26.1.2016

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 8 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2014

MliDno-2015-1181

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Tarkastuslautakunta 27.5.2015 § 35

Kuntalain 71 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja talou­delliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet.

Mikkelin kaupungin hallintosäännön 45 §:n mukaan lautakunta antaa valtuustolle vähintään kaksi viikkoa ennen tilintarkastuskertomuk­sen valtuustokäsittelyä arvionsa valtuuston asettamien toiminnallis­ten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta edellisenä vuon­na. Kuntalain 71 §:n selostusosan mukaan tätä vuosittain valtuustolle esitettävää selvitystä voidaan kutsua arviointikertomukseksi.

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kiinnittää huomiota toi­min­nan, toimintatapojen sekä palvelujen järjestämisen tarkoituksen­mu­kai­suuteen (Kuntalaki 71 § /selostusosa).

Tarkastuslautakunnan käytännön arviointityö muodostuu mm. arviointisuunnitelman laati­mi­sesta, ar­vioin­timenetelmän valitsemisesta, vi­ran­haltijoiden ja luottamushenkilöiden kuulemisista kokouksissa sekä esityslistojen ja pöy­täkirjojen lukemisesta. Ensisijaisesti arviointi suoritetaan arvioita­van vuo­den ti­lin­päätöksen ja siihen sisältyvän toimintakertomuksen perus­teella.

Tarkastuslautakunta on vuoden 2014 arviointia varten kuul­lut ko­kouksissaan mm. kaupungin viranhaltijoita sekä pääluottamusmiehiä ja työsuojeluvaltuutettuja.

Arviointikertomuksen 2014 laatiminen aloitettiin heti huhtikuun 2015 alkupuolella, kun tarkastuslautakunta sai käyttöönsä vuoden 2014 tilinpäätöksen. Arviointikertomusta on valmisteltu ja laadittu 8.4. ja 15.4. ja 22.4. ja 20.5. pidetyissä työkokouksissa sekä 29.4.2015 pidetyssä varsinaisessa kokouksessa.

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksensa laatimista ja allekirjoittaa sen tässä kokouksessa.

Ehdotus: Tarkastuslautakunta tekee kaupunginvaltuustolle seuraavan esityksen:

  • kaupunginvaltuusto käy keskustelun vuoden 2014 arviointikertomuksesta sisällöstä ja merkitsee sen tiedoksi;

  • kaupunginvaltuusto velvoittaa kaupunginhallituksen pyytämään lautakunnilta ja johtokunnilta selvitykset arviointikertomuksessa esitetyistä kysymyksistä ja havainnoista sekä kuvaukset toimenpiteistä, joihin aiotaan ryhtyä arviointikertomuksessa esitettyjen epäkohtien korjaamiseksi sekä toimittamaan ne valtuustolle viimeistään kuluvan vuoden syyskuun loppuun mennessä; ja

  • kaupunginvaltuusto antaa kaupunginhallitukselle tehtäväksi huomioida tulevassa talousarviovalmistelussa ja tilinpäätöksen laadinnassa arviointikertomuksessa esiin tuodut havainnot.

Arviointikertomus on pöytäkirjaliitteenä.

Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.
_______________________________

Kaupunginhallitus 8.6.2015 § 206

Arviointikertomus on esityslistan liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus merkitsee arviointikertomuksen tiedoksi.

Päätös

Merkittiin.

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta:
Tarkastuslautakunta esittää, että kaupunginvaltuusto

  • käy keskustelun vuoden 2014 arviointikertomuksesta sisällöstä ja merkitsee sen tiedoksi
     
  • velvoittaa kaupunginhallituksen pyytämään lautakunnilta ja johtokunnilta selvitykset arviointikertomuksessa esitetyistä kysymyksistä ja havainnoista sekä kuvaukset toimenpiteistä, joihin aiotaan ryhtyä arviointikertomuksessa esitettyjen epäkohtien korjaamiseksi sekä toimittamaan ne valtuustolle viimeistään kuluvan vuoden syyskuun loppuun mennessä ja
     
  • antaa kaupunginhallitukselle tehtäväksi huomioida tulevassa talousarviovalmistelussa ja tilinpäätöksen laadinnassa arviointikertomuksessa esiin tuodut havainnot.

Päätös

Arviointikertomus merkittiin tiedoksi ja velvoitettiin kaupunginhallitusta hankkimaan lautakunnilta ja johtokunnilta selvitykset arviointikertomuksessa esitetyistä kysymyksistä ja havannoista sekä kuvaukset toimenpiteistä, joihin aiotaan ryhtyä arviointikertomuksessa esitettyjen epäkohtien korjaamiseksi ja saattamaan ne valtuuston tietoon kuluvan vuoden syyskuun loppuun mennessä.

Merkitään, että kaupunginvaltuusto käsitteli pykälät 66 – 67 samanaikaisesti.

Valmistelija

  • Jouni Riihelä, tekninen johtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kuvaus

Tekninen lautakunta merkitsee asiakirjan tiedoksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jouni Riihelä, tekninen johtaja

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin.