Tarkastuslautakunta, kokous 29.10.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 48 Mikalo Oy:n toimitusjohtajan kuuleminen

Kuvaus

Mikkelin kaupungin voimassa olevan konserniohjeen mukaan tarkastuslautakunta arvioi kaupungin talousarvioon asetettujen konserniyhtiöiden tavoitteiden toteutumista. Sillä on oikeus saada tarvitsemiaan selvityksiä tytäryhteisöjen toiminnasta ja taloudesta ja käydä tutustumassa tytäryhteisön toimintaan voidakseen arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden saavuttamista.

Tarkastuslautakunnan vuoden 2019 työohjelman mukaisesti kokoukseen on kutsuttu Mikalo Oy:n toimitusjohtaja Hannu Sormunen selostamaan yhtiön toimintaa:

  • yhtiön toimiala ja tehtävät, henkilöstö, hallituksen kokoonpano, toimitilat
  • Mikalo Oy:lle kaupungin talousarviossa 2019 asetettujen tulos- ym. tavoitteiden toteutuminen:
    • Asuntojen kysyntään pyritään vastaamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Yksiöitä ja pieniä kaksioita on tarjonnassa liian vähän. Asuntojen sijainnilla on entistä suurempi merkitys. Käyttöaste pyritään pitämään yli 93 %. Vuosittain tehtävän asukastyytyväisyyden painotettu keskiarvo pyritään pitämään vähintään 1,50 % alapuolella. Käytetyssä vertailumenetelmässä tulos on sitä parempi, mitä pienempi luku on.
       
Tavoite Lähtötaso Tavoitetaso Mittari
Käyttöaste 93 % 93 % toteutunut/tavoite
Asukastyytyväisyys 1,44 % 1,42 % kyselyn tulos

 

  • liikevaihto 22 400 000 euroa
  • tilikauden voitto/tappio 0 euroa
  • investoinnit 6,0 miljoonaa euroa
  • ulkoinen velka 58 195 000 euroa
  • sisäinen velka 4 545 000 euroa
  • vakituinen henkilöstö 70

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juhani Oksman, juhani.oksman@outlook.com

Tarkastuslautakunta kuulee toimitusjohtaja Hannu Sormusen selostukset ja merkitsee ne tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.