Tarkastuslautakunta, kokous 27.8.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 34 Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma 2019

Kuvaus

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunnan on laadittava arviointityönsä pohjaksi arviointisuunnitelma ja annettava valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomus, jossa esitetään arvioinnin tulokset.

Syyskuun 2017 kokouksessa tarkastuslautakunnan arviointityön pohjaksi laadittiin koko valtuustokautta 2017-2021 koskeva ohjeellinen arviointisuunnitelma, johon pohjautuen laaditaan nyt arviointisuunnitelma vuodelle 2019.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juhani Oksman, juhani.oksman@outlook.com

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman vuodelle 2019.

Päätös

Tarkastuslautakunta laati arviointisuunnitelman vuodelle 2019 ja päätti, että sitä täydennetään ja päivitetään tarvittaessa myöhemmin.


Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.