Konserni- ja elinvoimajaosto, kokous 29.10.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 99 EcoSairila Business Park Oy –nimisen yhtiön perustaminen

MliDno-2019-1989

Valmistelija

  • Jouni Riihelä, tekninen johtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kuvaus

EcoSairila-kehittämisalusta 

EcoSairilan kehittämisalustalle rakentuu kansallisesti merkittävä kiertotalouden keskus. Kehittämisalustan ytimenä toimii EcoSairilan alue, joka koostuu kaupungin Metsäsairila Oy:n jätekeskuksesta, Mikkelin vesilaitoksen jätevedenpuhdistamosta ja BioSairila Oy:n biokaasulaitoksesta, Etelä-Savon Energian polttoaineterminaalista, alueella toimivien muiden yritysten toiminnoista sekä yrityksille kaavoitetusta yli 100 hehtaarin korttelialueesta. 

EcoSairilan alue toimijoineen muodostaa alueella syntyvien ja kauempaa ohjautuvien biologisten ja teknisten materiaalivirtojen solmukohdan. Tämä mahdollistaa teollisten symbioosien, materiaalien uudelleenkäytön arvoketjujen sekä uuden yritystoiminnan syntymisen. Lisäksi EcoSairila toimijoineen palvelee kaupunkilaisia ja alueen yrityksiä monipuolisin kiertotalouspalveluin, muun muassa uudistuvin kierrätys- ja jätemateriaalin vastaanotto- ja lajittelukeskuksen palveluin 

Kehittämisalustan pohjana on vahva tutkimus- ja kehitystoiminta: Mikkelin yliopistokeskuksen osaamiskeskittymässä yhdistyy kolmen emoyliopiston osaamisalat. EcoSairilan kehittämisalustan kannalta erityisen merkittävässä roolissa on kansainvälisesti korkealle arvostettu LUT-yliopiston vihreän kemian yksikkö. Lisäksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu on vahva ympäristöteknologian tutkimus- ja kehittämisorganisaatio ja alan ammattilaisten kouluttaja. 

EcoSairilaan perustettava vesiosaamiseen keskittyvä Blue Economy Mikkeli-osaamiskeskus (BEM) on tunnistettu kansainvälisesti kiinnostavimmaksi EcoSairilan osakokonaisuudeksi. BEM:n toiminta rakentuu maailmanluokan TKI- ja vesihuoltoinfrastruktuurin ympärille. BEM:n toimintojen ytimessä on jätevedenpuhdistukseen ja veden kiertotalouteen liittyvä pilotointi-, TKI-, yritys- ja koulutustoiminta. BEM:n yhteyteen muodostuu aktiivinen ja tuloksekas yrityskiihdyttämötoiminta, jossa kehitettyjä ratkaisuja kaupallistetaan globaaleiksi vientituotteiksi. 

EcoSairilaan kehitetään alueen yritysten yhteinen ympäristöjohtamisen järjestelmä, digitaalinen ympäristötietoalusta sekä yritysten palvelualusta helpottamaan yritysten toimintaa ja sijoittumista alueelle. 

EcoSairila Business Park Oy 

EcoSairila-kokonaisuuden koordinoimiseksi ja kehittämiseksi esitetään perustettavaksi EcoSairila Business Park Oy. Yhtiön tehtäviin kuuluu EcoSairilan toimintaympäristön kehittäminen, tonttien, kiinteistöjen ja TKI-ympäristöjen hallinnointi ja vuokraaminen sekä EcoSairilan markkinointi. 

EcoSairila Business Park on työkalu, jolla EcoSairilan kehittämisalusta ja teollisuusalue markkinoidaan ja myydään sinne sijoittuville yrityksille. 

Tehokkaasti ja ketterästi hallinnoituna EcoSairila tarjoaa yrityksille ainutlaatuisen ympäristön kasvaa, kehittyä ja kansainvälistyä. 

EcoSairila Business Park Oy esitetään perustettavaksi siten, että yhtiön omistuspohja koostuu Mikkelin kaupungin 60 % omistusosuudesta sekä konserniyhtiöiden Metsäsairila Oy:n, Etelä-Savon Energia Oy:n, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n ja Kiinteistökehitys Naistinki Oy:n kunkin 10 % osuuksista. Mikkelin vesiliikelaitoksen 10 % osuus sisältyy Mikkelin kaupungin osuuteen. Perustettavan yhtiön alkupääomaksi esitetään 300 000 €, joka jakautuu suhteessa omistusosuuksien mukaan. Kaupungin osuus alkupääomasta on 180 000 €. 

EcoSairila Business Park Oy on EcoSairilan kehittämisalustan ja teollisuusalueen kehittämiseen ja koordinointiin sekä alueen tonttien, teollisuustilojen ja TKI-ympäristöjen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut yhtiö. Sen keskeinen toiminta-ajatus on yhdistää EcoSairilan liiketoimintaa tukevat palvelut ja tarjota sinne sijoittuville yrityksille synergioita ja kilpailukykyä tuottava toimintaympäristö. EcoSairila Business Park Oy toimii sidosyksikköasemassa Mikkelin kaupunkiin nähden. 

Yhtiön hallituksen esitetään muodostuvan seuraavasti: Puheenjohtaja nimitetään Mikkelin kaupungin virkamiesjohdosta. Lisäksi nimitetään jäsenet osakasyhtiöiden sekä vesiliikelaitoksen operatiivisesta johdosta. Tällä varmistetaan sisäisen viestinnän ja yhteistyön sujuvuus sekä tarvittava asiantuntijuus. Tarvittaessa hallitukseen voidaan nimetä konsernin ulkopuolisia asiantuntijoita. 

Aikataulu 

Kaupungin päätöksenteon osalta tavoitteena on saada päätökset EcoSairila Business Park Oy:n perustamisesta ja alkupääomasijoituksesta vuoden 2020 talousarviokäsittelyn yhteydessä. Yhtiön osakkaiksi sovituissa osakasyhtiöissä päätöksenteko uuden yhtiön perustamisesta esitetään tehtäväksi vuoden 2020 tammi-maaliskuun aikana. Tarvittaessa asia käsitellään osakasyhtiöiden kevään yhtiökokouksissa. Osakasyhtiöissä tehtävän päätöksenteon jälkeen laaditaan EcoSairila Business Park Oy:n perustamis- ja osakassopimukset sekä yhtiöjärjestys sekä jätetään ilmoitus yhtiön perustamisesta Patentti- ja rekisterihallitukselle. 

Tavoitteena on, että EcoSairila Business Park Oy aloittaa toimintansa 1.7.2020 mennessä. Yhtiön perustaminen edellyttää myönteisiä päätöksiä myös osakasyhtiöiltä. 

Mikkelin kaupungin konserniohjeen (KV 20.5.2019 § 57) kohdan 2.1 mukaan kaupunginvaltuusto päättää kaupunkikonsernin osien perustamisesta, lakkauttamisesta ja muusta muuttamisesta. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Konserni- ja elinvoimajaosto päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se esittää kaupunginvaltuustolle EcoSairila Business Park Oy -nimisen yhtiön perustamisen hyväksymistä ja kaupunginhallituksen oikeuttamista hyväksymään myöhemmin osakeyhtiön perustamisasiakirjat ja osakassopimuksen.  

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana esittelijä muutti päätösesitystään siten, että asia palautetaan uuteen valmisteluun. 

Puheenjohtaja tiedusteli voidaanko esittelijän muutettu esitys hyväksyä yksimielisesti. Hyväksyttiin. 

Merkitään, että Outi Kauria (Etelä-Savon Energia Oy:n hallituksen jäsen) ja Juha Vuori (Kiinteistökehitys Naistinki Oy:n hallituksen varapuheenjohtaja) ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Ilmoitukset hyväksyttiin. 

Merkitään, että Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n toimitusjohtaja Juha Kauppinen ja EcoSairilan alueen koordinaattori Panu Jouhkimo selostivat asiaa konserni- ja elinvoimajaostolle. 

Merkitään, että pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastettiin kokouksessa.

 


Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.