Kaupunkiympäristölautakunta, kokous 12.9.2017

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 30 Valtuustoaloite maksuttoman joukkoliikenteen kokeilun tasapuolistamisesta

MliDno-2017-1213

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Perussuomalaisten valtuustoryhmä ym. esittivät 22.5.2017 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:

"Maksuttoman joukkoliikenne kokeilun tasapuolistaminen 7-16 vuotiaille Mikkelin peruskoululaisille ja kutsutaksiliikenteen tasapuolistaminen vähintään kaksipäiväiseksi haja-asutusalueilla sekä mahdollisten koulukyytireittien muuttaminen joukkoliikennereiteiksi

Mikäli Mikkeli haluaa vähentää hiilijalanjälkeä ja nostaa koko laajan alueensa palveltutasoa, niin kaupungin joukkoliikennettä tulee kehittää entistä kattavammaksi, toimivammaksi ja matkustajia houkuttelevammaksi.

Elokuussa voimaan tuleva maksuton joukkoliikennekokeilu 7-16 vuotiaille Mikkelin kaupungin peruskoululaisille koskee koko nykyisen Mikkelin kaupungin aluetta niillä reiteillä, joille Mikkelin kaupunki on hankkinut kaikille avointa joukkoliikennettä. Kokeilu ei koske kuitenkaan tilausliikenteenä ostettua koulukuljetusta eikä ELY:n järjestämää tai markkinaehtoista (liikennöitsijän ylläpitämää) joukkoliikennettä. Tässä kokeilussa jäävät epätasa-arvoiseen asemaan koululaiset, jotka asuvat kaukana em. joukkoliikennereiteistä. Tämän kokeilun mukaista Waltti-korttia tulisi voida käyttää esimerkiksi koulujen loma-aikoina nk. kutsutaksiliikenteessä, jotta myös haja-asutusalueen peruskoululaiset pääsevät maksutta tuiketaajamiin, mistä he voisivat jatkaa matkaa joukkoliikennekokeilureiteillä.

Joukkoliikennelain mukaan kuntien tulisi kuntien kuljetusten yhteydessä selvittää mahdollisuudet hyödyntää koululaiskuljetuksia matkojen yhdistelyssä. Kunta kilpailuttaa ja toteuttaa suljettuja koulukyytivuoroja, joihin jää usein tyhjiä paikkoja, kun vuoroja ajetaan tarvittavaa kalustoa suuremmalla ajoneuvolla esimerkiksi linja-autolla. Näistä suljetuista kuljetuksista eivät liikennöitsijät sitten pysty myymään tyhjiksi jääneitä paikkoja. Kokemukseni mukaan kaupunkikaan ei ole myynyt tyhjiä paikkoja lukiolaisille, ammattikoululaisille tai niille peruskoululaisille, joilla ei ole koulukyytioikeutta vedoten alueiden tasapuoliseen kohteluun. Kaupungin tulisi selvittää mitkä koulukyytireitit voidaan muuttaa joukkoliikennereiteiksi. Lisäksi pitäisi kartoittaa koulukyytireittien tyhjät paikat ja markkinoida ne ensisijaisesti lukiolaisten ja ammattikoululaisten kuljetukseen sekä mahdollisesti muihin yhdistettyihin kuljetuksiin perheiden arjen helpottamiseksi ja yksityisen koulukyytirallin minimoiseksi.

Mikkelissä toimii haja-asutusalueiden asiointitaksiliikennettä kutsutaksi periaatteella yleensä kerran viikossa, mikä on aivan liian vähän ottaen huomioon ikääntyvien asukkaiden lukumäärän kasvun ja omatoimisen kotona selviytymisen mahdollisimman pitkään. Vain Mikkeli – Kovala – Harjumaa – Vanhamäki – Mikkeli reiteillä kutsutaksi liikenne on vakiintunut kolmipäiväiseksi. Mikkelin tulee tutkia mahdollisuutta lisätä kutsutaksiliikenne kaksi kertaa viikossa tapahtuvaksi koko Mikkelin alueelle. Myös ikääntyvät kesäasukkaat kokevat palvelun tärkeäksi palveluksi ja lisäävät heidän mahdollisuuksiaan käyttää kakkosasuntoaan pitempiä aikoja vuodessa mikä taas puolestaan lisää ostovoimaa Mikkelin alueelle.

Mikkelin PerusS valtuustoryhmä

Anne Korhola
Vesa Himanen, Raimo Heinänen,
Jussi Marttinen, Markku Paukku

Petri Pekonen, Pekka Pöyry, Tero Puikkonen,
Outi Kauria, Kirsi Olkkonen, Jaakko Väänänen,
Marja Kauppi"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen teknisen toimen valmisteltavaksi. Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään syyskuussa 2017.

Päätös

Hyväksyttiin.

Kuvaus

Mikkelin kaupungin peruskoululaisten maksuttoman Waltti-joukkoliikenteen kokeilu aloitettiin 7.8.2017 ja kaikki ovat saaneet waltti-"Kausi lapsi vuosi"-lippunsa viimeistään koulujen alkaessa 15.8.2017 alkaen. Maksuttomaan joukkoliikenteen piirissä on tällä hetkellä 5059 peruskoululaista. Maksuton joukkoliikenne kattaa Mikkelin paikallisliikenteen, Moppe-palveluliikenteen, Mikkelin maaseutuliikenteen waltti-vuorot sekä muut kaupungin kutsujoukkoliikenteet. Joukkoliikennevuorojen suunnitteluun ja järjestelyihin huomioidaan asiointitarve sekä koulukuljetusjärjestelyt. Maaseudun joukkoliikennevuoroissa on osaksi myös Pohjois-Savon Ely-keskuksen järjestämää joukkoliikennettä ja se huomioidaan osana joukkoliikennepalvelua. Peruskoululaiset saavat maksuttoman joukkoliikennepalvelun myös Ely-keskuksen liikenteissä. Mikkelin kaupunki maksaa Ely-keskuksen liikenteille lipputulokorvausta, niin sanottua nousukorvausta, €/matka kaupungin lipputuotteiden käytöstä, myös maksuttomasta peruskoululaisten "Kausi lapsi vuosi"-tuotteesta. Kokemusten ja kustannusten perusteella tulee suunnitella kokeilun alaisen liikenteen muutostarpeita. Mikkelin kaupunki voi järjestellä vapaammin omaa joukkoliikennettään, mutta Pohjois-Savon Ely-keskuksen tai markkinaehtoisen liikenteen käyttäminen tarvitsee tarkempaa suunnittelua ja sopimista lipputulokorvauksista. Peruskoululaisten maksuttoman joukkoliikenteen käytössä on siis kaikki nykyinen waltti-joukkoliikennepalvelu. Kokeilun tarkoituksena on tehostaa nykyisen joukkoliikennepalvelun käyttöä kustannuksia lisäämättä.

Syksyn koulukuljetukset ja joukkoliikennepalvelu ovat vasta lähteneet liikkeelle ja koulukuljetusreitit hakevat vielä muotoaan. Tarvitaan pidempi seurantajakso, jotta tiedetään mikä on reittien kuormitus mm. jaksomuutosten jälkeen.  Koulukuljetusreitit perustuvat lakisääteiseen kuljetusvelvollisuuteen toisin kuin joukkoliikennereitit. Koulukuljetustarve muuttuu lyhyelläkin aikajänteellä koulujen lukujärjestysten muuttuessa. Tällöin aikataulu- ja reittimuutoksista tiedottaminen aiheuttaisi suuria haasteita joukkoliikenteelle. Joukkoliikenteen runkoverkosto perustuu työmatkoihin, koululaisiin ja asiointiin. Suuremmat muutokset tulee ajoittaa hankintajaksoihin ja niiden suunnitteluun. Osa kaupungin joukkoliikennepalvelun hankintasopimuksita päättyy keväällä 2018, joten uusi suunnittelukausi alkaa jo nyt syksyllä. Tässä yhteydessä voidaan tarkastella mm. kutsujoukkoliikenteiden uudistusta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jouni Riihelä, tekninen johtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkiympäristölautakunta antaa kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle edellä olevan vastauksen tehtyyn valtuustoaloitteeseen.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus

Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.