Kaupunginvaltuusto, kokous 19.12.2016

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 156 Valtuustoaloite asukaslautakunnasta Mikkeliin vuoden 2017 alusta lukien

MliDno-2015-2564

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Arto Seppälä ym. esittivät 7.12.2015 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:

"Mikkelin kaupunki  07.12.2015

Valtuustoaloite

Asukaslautakunta Mikkeliin vuoden 2017 alusta lukien

Mikkelissä on perustettu kuntaliitoksien jälkeen aluejohtokunnat entisiin kuntiin. Kun kuntaliitokset käynnistyivät Mikkelissä vuonna 2001, niin päätöksiin liitettiin em. aluejohtokunnat.  Aluejohtokunnille annettiin määräraha käyttöön tapahtuminen ja järjestöjen sekä seurojen tukemiseksi.

Tämän valtuustokauden jälkeen tulee kuluneeksi 16 vuotta aluejohtokunnilla, jotka ovat toimineet samalla toimintamallilla. Nyt voidaan hyvin asettaa mm. seuraavia kysymyksiä. Onko aluejohtokunnat täyttänyt niille vaadittavat tehtävät?  Ovatko nykyiset aluejohtokunnat olleet kehittämässä aluetoimintaa ja ovatko ne vahvistaneet koko kunnan yhteistä strategiaa?

Aluejohtokunnat ovat toimineet vuosien aikana oman alueen toimijana ja hyvin itsenäisesti. Kantakaupungin kaupunginosaseurat ovat pääosin olleet uinuvassa tilassa niin talouden kuin toiminnan osalta. Kantakaupunginosaseurat tekevät talkoilla mittavasti töitä ja kaupungin tuki on ollut lähes olematonta. Otavan taajamassa ei ole aluejohtokunta tai vastaavaa. Kylien neuvottelukunnat ovat toimineet hyvin pienillä resursseilla.

Kuntalaki astuu lopullisesti voimaan 1.6.2017. Myös siksi olisi tärkeää jatkuvasti arvioida ja kehittää kaupungin aluejohtokuntien toimintaa ja asemaa koko kunnassa.

Esitän, että Mikkelissä käynnistetään uuden asukaslautakunnan valinta tulevalla vaalikaudella ja samalla lakkautetaan aluejohtokunnat.

Asukaslautakunnalle voidaan antaa vahvempi toimijan asemassa, jolla myös olisi päätösvaltaa. Asukaslautakunta olisi yhteinen ja yksi vahva lautakunta, johon voisi ottaa mukaan myös kantakaupungin asukkaat. Nykyisellä toimintatavalla enemmistö kaupunkilaisista on ollut aluejohtokuntien toiminnan ulkopuolella.

Seinäjoen kaupunki on ollut esimerkillinen toteuttaja käytännössä asukaslautakunnan perustajana. Seinäjoen toimintatavalla on saatu merkittävästi kytkettyä kantakaupungin asukkaat muun alueen toimintaan ja päinvastoin.

Asukaslautakunnan roolia voidaan vahvistaa. Resurssia voidaan kanavoida koko kunnan alueelle kaikkien kuntalaisten hyväksi. Asukaslautakunta voi edistää kaupunkilaisten osallisuutta kaupungin toiminnassa. Uusia toimintatapoja kansalaisten aktiivisuuden ja erilasten verkostojen hyödyntäminen koko kunnan asukkaille on tulevaisuutta.

Arto Seppälä ja 8 muuta allekirjoittajaa"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen kaupunginkanslia/hallintopalveluiden valmisteltavaksi. Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään huhtikuussa 2016.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Jaakko Väänänen esitti Vesa Himanen ja Jaana Vartiaisen kannattamana, että "Kaupungin hallituksen mielestä aluejohtokunnat ovat edistäneet alueidensa kehitystä kaupunkin strategian mukaisesti. Aluejohtokunnat ovat osaltaan vahvistaneet lähidemokratiaa liitoskuntien alueilla, johtokunnat ovat voineet lausunnoillaan vaikuttaa alueen kehitykseen, ja vähäisillä avustuksiilla edistää järjestöjen toimintaa. Esimerkiksi Ristiinan liitosneuvotteluissa keskeisimpiä kysymyksiä oli että Ristiinan perustetaan aluejohtokunta. Kaupunginhallituksen mielestä kaupungin on kunnioitettava tehtyjä liitossopimuksia. Kaupunginhallitus esittääkin valtuustolle ettei johtokuntia lakkauteta ja valtuustoaloite katsotaan loppuunkäsitellyksi."

Keskustelun aikana Markku Turkia esitti Arto Seppälän kannattamana, että aloiteeseen vastataan samassa yhetydessä kun päätetään uudesta hallintorakenteesta ja johtamisjärjestelmästä.

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi, puheenjohtaja totesi, että Jaakko Väänäsen ja Markku Turkia ovat tehneet esittelijän esityksestä poikkeavat kannatetut esitykset ja esitti asian ratkaistavaksi äänestäen siten, että ensin äänestetään Jaakko Väänäsen ja Markku Turkian esityksistä. Ne, jotka kannattavat Markku Turkian esitystä, äänestävät "kyllä" ja ne, jotka kannattavat Jaakko Väänäsen esitystä, äänestävät "ei"  ja sen jälkeen voittanut esitys asetetaan esittelijän esitystä vastaan. Selonteko ja äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 10 "kyllä" -ääntä (Veli Liikanen, Markku Turkia, Hannu Toivonen, Pekka Pöyry, Juha Vuori, Arto Seppälä, Elina Hölttä, Hannu Kilkki, Sari Teittinen, Kati Kähkönen),  2 "ei" -ääntä (Jaakko Väänänen, Vesa Himanen) ja kolme tyhjää (Petri Pekonen, Outi Kauria, Jaana Vartiainen).

Seuraavaksi puheenjohtaja esitti, että ne jotka kannattavat esittelijän esitystä, äänestävät "kyllä" ja ne jotka kannattavat Markku Turkian esitystä äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 1 "kyllä" -ääntä (Jaakko Väänänen) ja 14 "ei" -ääntä (Veli Liikanen, Hannu Toivonen, Kati Kähkönen, Elina Hölttä, Juha Vuori, Markku Turkia, Sari Teittinen, Petri Pekonen, Arto Seppälä, Outi Kauria, Pekka Pöyry, Hannu Kilkki, Vesa Himanen, Jaana Vartiainen).

Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus on hyväksynyt Markku Turkian esityksen.

Valmistelija

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä kokouksessaan 14.11.2016 § 135 uuden poliittis-hallinnolisen rakenteen 1.6.2017 alkaen. Samassa yhteydessä kaupunginvaltuusto päätti, että kaupungin alueelle perustetaan aluejohtokunnat Ristiinan, Suomenniemen, Anttolan, Haukivuoren, pääosin pitäjien alueille sekä Mikkelin pitäjän aluejohtokunta korvaamaan lakkautettavan kylien neuvottelukunnan toiminnan.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto merkitsee tietoonsa saatetuksi vastauksen Arto Seppälän ym. valtuutettujen valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto merkitsee tietoonsa saatetuksi vastauksen Arto Seppälän ym. valtuutettujen valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §.

Käsitellyt asiat