Kaupunginhallitus, kokous 4.11.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 418 Valtuustoaloite ulkomaisten elintarvikkeiden kulutuksen puolittamiseksi vuoteen 2025 mennessä

MliDno-2019-1877

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Pekka Pöyry esitti 7.10.2019 Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloitteena otsikkoasiasta seuraavaa:

"Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Mikkelin kaupunki ottaa tavoitteeksi puolittaa ulkomailta tuotavien raaka-aineiden kulutuksen kaupunkikonsernissa vuoteen 2025 mennessä. Tavoitteen tukemiseksi valmistellaan kattava suunnitelma ja ohjeistus.

Ilmansaasteet, ilmastonmuutos ja sen seuraukset ovat merkittävimpiä uhkia ihmisten hyvinvoinnille ja ympäristölle. Liikennesektori on ylivoimaisesti suurin yksittäinen hiilidioksidipäästöjen tuottaja niin suomessa kuin globaalilla tasolla. Esimerkiksi EU-28 maissa liikenteen päästöt tuottavat 27% kaikesta CO2 päästöistä ja päästöt ovat tavoitteista huolimatta kasvussa kaikilla liikenteen sektoreilla. Sektorin sisällä maantieliikenteen osuus on edelleen suurin, kasvavin on puolestaan lentoliikenteen osuus. (EEA, 2018) Muita merkittäviä päästölähteitä ovat mm. rahtilaivaliikenne, joka tuottaa paitsi CO2 päästöjä, mutta myös muita ilmansaasteita kuten rikki ja typpioksidipäästöjä. Myös rahtilaivaliikenteen osuus on ennusteiden mukaan kasvava, eikä kuljetusmuotoa juurikaan ole tarkasteltu ilmastonmuutoskeskustelussa (Trimmer & Godar, 2019).

Näitä suurimpia liikenteen päästölähteitä voidaan hillitä tehokkaimmin vähentämällä ulkomailta tuotavien tuotteiden määrää ja vastaavasti suosimalla mahdollisimman lähellä tuotettuja tuotteita, jolloin kuljetusmatkat jäävät lyhyiksi. Helpommin tämä ilmastovastuun kantaminen onnistuu, kun kaupunkimme edistää voimallisesti ja konkreettisesti hankintojen kautta liikenteeseen liittyvien päästöjen vähentämistä. Ulkomaisista tuotteista ei tarvitse luopua kokonaan, mutta niiden merkittävä vähentäminen on mahdollista. Kotimaisia raaka-aineita suosimalla päästövaikutukset pienenevät, ja samalla vaikutamme kotimaiseen työllisyyteen, eettisiin tuotantotapoihin, ympäristön monimuotoisuuteen ja terveellisyyteen. Suomessa tuotantoeläinten hyvinvointi ja hyvä terveystilanne mahdollistaa antibioottien vähäisen käytön. Näin mikrobilääkeresistenssitilanne on kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellisen hyvä (LUKE). Kotimaisessa ruoantuotannossa esimerkiksi torjunta-ainejäämät ovat merkittävästi tuontiruokaa pienemmällä tasolla Eurooppalaiseenkin verrattuna ja niiden peltokäyttö on Euroopan pienimpiä. Lannoitteiden raskasmetallipitoisuuden on Euroopan tiukimmin säädeltyjä. Erityisesti kannattaa välttää kaukomaiden tuotteita kuten riisiä ja soijaa, sillä niiden tuotannossa käytetään paljon torjunta-aineita, jotka ovat meillä kiellettyjä vaarallisten ympäristövaikutusten tai esimerkiksi syöpäriskin vuoksi. Soija ja riisi ovat myös yleisimpiä geenimuunneltuja kasveja.

Lähteet:
IMO: https://eiimediadatabase.wordpress.com/tag/imo-sulphur-limit/
EEA, 2018 https://www.eea.europa.eu/data-and-maps/indicators/transport-emissions-of-greenhouse-gases/transport-emissions-of-greenhouse-gases-11
Liikennefakta: https://www.liikennefakta.fi/ymparisto/paastot_ja_energiankulutus
LUKE: https://www.luke.fi/ruokafakta/etusivu/suomen-hyvat-ruoantuotantotavat-ovat-myyntivalttia/
https://www.luke.fi/ruokafakta/peltomaan_kasvit/torjunta-ainejaamat/
EUn sallitut torjunta-aineet: https://ec.europa.eu/food/plant/pesticides/eu-pesticides-database/public/?event=homepage&language=EN
Trimmer, C. and Godar, J. (2019). Calculating Maritime Shipping Emissions per Traded Commodity. SEI Brief. Stockholm Environment Institute. https://www.sei.org/publications/shipping-emissions-per-commodity/

Mikkelissä 7.10.2019
Allekirjoitukset:

Pekka Pöyry, Kirsi Olkkonen, Heikki Nykänen,
Liisa Pulliainen, Petri Pekonen, Jaakko Väänänen,
Marja Kauppi, Jaana Strandman, Outi Kauria,
Taina Harmoinen, Risto Rouhiainen, Laura Hämäläinen,
Keijo Siitari, Harri Kivinen, Seija Kuikka"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen ruoka- ja puhtauspalveluiden valmisteltavaksi.
Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa helmikuussa 2020.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Ruoka- ja puhtauspalvelut/Mia Hassinen

Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.