Kaupunginhallitus, kokous 26.11.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 429 Valtuustoaloite merkittyjen maastopyöräilyreittien saamiseksi Mikkeliin

MliDno-2018-2379

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Jenni Tissari ym. esittivät 12.11.2018 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:

"Maastopyöräilyllä tarkoitetaan metsässä tapahtuvaa pyöräilyä. Vuonna 2010 maastopyöräilyn harrastajia oli 330 000 (8 % suomalaisista) ja sen jälkeen kasvu on kiihtynyt. Etelä-Savon alueella maastopyöräilyharrastajien määrä kasvaa nopeaa tahtia. Eikä ihme, onhan eteläsavolainen luonto vailla vertaansa. Tällä hetkellä lähin merkitty maastopyöräilyreitti sijaitsee Mäntyharjulla. Useissa muissa kaupungeissa, kuten Kuopiossa ja Lahdessa on maastopyöräilyn kasvavaan harrastajamäärään jo herätty. Mikkelissä reittejä voidaan rakentaa ja ylläpitää yhteistyössä muiden tahojen, kuten esimerkiksi Mikkelin Ladun, Velo Saimaan ja Eslin kanssa.

Maastopyöräilyn eduiksi katsotaan liikunnan ja ulkoilun yhdistäminen kauniiseen luontoon ja yhdessä olemiseen. Laji sopii kaiken ikäisille, eikä sen aloittaminen vaadi suuria investointeja. Merkittyjen reittien teko helpottaa harrastuksen aloittamista, sekä estää metsään eksymistä ja lisää paikallistuntemusta. Merkityn reitin olemassa olo vähentää myös omatoimisesti tehtävää, ajoittain luontoakin rasittavaa pyöräilyä. Matkailua, tapahtumia ja lajiharrastajia parhaiten palvelevat merkityt reittiverkostot, joissa on eritasoisia ja pituisia reittejä ja ne ovat käytettävissä ympäri vuoden.

Reitit tulee rakentaa ehdottomasti luontoa kunnioittaen ja mahdollinen eroosio huomioiden ja siten etteivät luonnon arvot vaarannu missään vaiheessa. Harrastajia tulee kuulla reittiä suunnitellessa.

Me allekirjoittaneet esitämme, että Mikkelin kaupunki vastaa kasvaneeseen asukkaiden ja matkailijoiden tarpeeseen ja mahdollistaa maastopyöräilyn harrastuksen tekemällä merkittyjä maastopyöräilyreittejä ja talvipyöräilypolkuja.

Mikkelissä 12.11.2018

Jenni Tissari/sd.

Arto Seppälä, Hannu Tullinen, Markku Aholainen,
Satu Taavitsainen, Soile Kuitunen, Hanne Vainio,
Jatta Juhola, Petri Tikkanen, Jaana Vartiainen,
Raine Lehkonen, Paavo Barck , Jarno Strengell"

Päätösehdotus

.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueen valmisteltavaksi. Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään maaliskuussa 2019.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualue/Virpi Siekkinen, Tarja Sinioja

Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.