Kaupunginhallitus, kokous 1.4.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 153 Hakemus perillisittä kuolleen henkilön kuolinpesän omaisuudesta

MliDno-2019-551

Valmistelija

  • Jukka Savolainen, kaupunginlakimies, jukka.savolainen@mikkeli.fi

Kuvaus

Valtiokonttori on ilmoittanut Mikkelin kaupungille mahdollisuudesta hakea perillisittä kuolleen henkilön omaisuuden luovuttamista kunnalle. Kuolinpesän varoja esitetään haettavaksi lapsiperheiden (erityisesti vähävaraisten lapsiperheiden) hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseen. Tarkemmat käyttökohteet määritellään osallistuvan budjetoinnin keinoin. Osallistuvaa budjetointia toteutetaan verkostossa, jossa on mukana kolmannen sektorin toimijoita ja kunnan toimijoita sekä lapsiperheitä. Kuolinpesän nettovarat ovat perukirjan mukaan noin 950 000 euroa. Viime aikoina valtiokonttori on noudattanut käytäntöä, jossa valtiokonttori on pidättänyt perillisittä kuolleiden kuolinpesien rahavaroista noin 60 % valtiolle, jos hakijana on ollut kunta. Hakemus valtiokonttorille on päätöksen liitteenä, liite on salassa pidettävä  julkisuuslain 24 §:n 23. kohdan perusteella.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää hakea perillisittä kuolleen henkilön omaisuuden luovuttamista liittenä olevan hakemuksen mukaisesti.

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.

Käsitellyt asiat