Kaupunginhallitus, kokous 11.6.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 246 Mikkelin lukiokoulutuksen hallinnon uudistaminen

MliDno-2018-1128

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jari Kinnula, johtava rehtori, jari.kinnula@mikkeli.fi

Kuvaus

Osana lukiokoulutuksen hallinnollista uudistusta lukiokoulutuksen johtoryhmälle annettiin tehtäväksi tehdä ehdotus lukiokoulutuksen johtamisjärjestelmästä 1.8.2018 alkaen. Ehdotusta lähdettiin valmistelemaan mm. kartoittamalla lukioiden omia kehittämistarpeita niiden oman toiminnan kehittämiseksi. Valmistelun aikana johtoryhmässä pidettiin erittäin tärkeänä sitä, että lukiokoulutusta kehitetään eteenpäin omana kokonaisuutenaan ja että johtamisjärjestelmää ei voi ratkaista irrallisena, vaan se on liitettävä arjen toiminnan johtamiseen ja lukioiden/lukiokoulutuksen toiminnan kehittämiseen.

Johtoryhmän Iltakoulun (07.03.2018) SWOT -työskentelyn ja jäsenten lähettämien perustelujen, johtoryhmän aikaisempien keskustelujen ja sivistys- ja hyvinvointipalvelualueen johdon kanssa käytyjen keskustelujen perusteella tulosaluejohtaja esitti kokouksessa 22.03.2018, että

A) Mikkelin etä- ja aikuislukion sekä nettilukio yhdistetään hallinnollisesti uudeksi kokonaisuudeksi, jonka nimi päätetään erikseen. Toimipisteinä ovat nykyiset toimipisteet. Kokonaisuuden johdossa olisi rehtori ja apulaisrehtori (virka).

B) Mikkelin lukio ja Ristiinan lukio yhdistetään hallinnollisesti. Toimipisteenä ovat nykyiset toimipisteet. Yksikön johdossa olisi rehtori ja apulaisrehtori (virka).

Hallinnolliset yhdistämiset toteutettaisiin 1.8.2018 lähtien. Jos elokuun alku ei ole päätöksenteon tai muun syyn kannalta mahdollinen, hallinnollinen yhdistäminen toteutetaan 1.1.2019 lähtien. Uudessa hallintomallissa sekä nuorisolukio- että aikuislukio-sektori keskittyvät kehittämään omaa toimintaansa ja toimintakulttuuriaan sekä yhteistyötään. Tulevina lukuvuosina arvioidaan, onko tarvetta ja tarkoituksenmukaista jatkaa hallinnollista yhdistämistä kohti yhden lukion mallia. Lukiokoulutuksen johtoryhmä hyväksyi tulosaluejohtajan esityksen. Marja Ukkonen esitti eriävän mielipiteen ja kannatti pidemmälle menevää yhden lukion mallia.

Johtoryhmän päätöksen myötä käynnistettiin hallinnollisten yhdistämisien valmistelut. Lukioyksikköjen henkilökuntien ja opiskelijoiden kuulemiset on järjestetty 16.–17.4.2018 johtavan rehtorin Jari Kinnulan ja palvelualuejohtaja Virpi Siekkisen toimesta ja kuulemisista on tehty erilliset muistiot. On selvitetty myös opetus- ja kulttuuriministeriön kanta siihen, millainen malli olisi ministeriön mielestä riittävän selkeä aikuislukioiden uudeksi hallinnolliseksi kokonaisuudeksi Mikkelissä. Ministeriö on näyttänyt keltaista valoa vaihtoehdolle, jossa Mikkelin kaupunkiin kuuluva Otavan Opiston kunnallisen liikelaitoksen nimi muutetaan XXX kunnalliseksi liikelaitokseksi. Nykyisen aikuisten nettilukiokoulutuksen toiminta jatkuisi edelleen Mikkelin kaupungin aikuisten lukiokoulutuksena Mikkelin kaupunkiin kuuluvan liikelaitoksen järjestämänä. Mikkelin kaupungin etä- ja aikuislukiotoiminta järjestettäisiin jatkossa osana kaupungin lukiokoulutusta Mikkelin kaupunkiin kuuluvassa XXX liikelaitoksessa. Tähän liittyvä Mikkelin kaupungin lukiokoulutuksen järjestämisluvan muutosanomus on erikseen kasvatus- ja opetuslautakunnan käsittelyssä (kokouksessa 31.5.2018 § xxx). Otavan Opiston johtokunta on puolestaan päättänyt kokouksessaan 8.5.2018 esittää kasvatus- ja opetuslautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle Otavan Opiston liikelaitoksen nimen muuttamista. Tämä asia on myös erikseen lautakunnan käsittelyssä (kokouksessa 31.5.2018 § xxx). Em. asiat vaativat lisäaikaa ja siten on päädytty siihen, että aikuislukioiden yhdistämisprosessi tuodaan erikseen lautakunnan käsittelyyn syksyllä 2018 tavoitteena aikuislukioiden yhdistyminen 1.1.2019 lähtien.

YT-neuvottelukunta on käsitellyt kokouksessaan 16.5.2018 lukiokoulutuksen hallinnollista uudistumista (§ 48) ja toteaa päätöksessään: ”Merkitään, että lukiokoulutuksen hallinnollinen uudistus etenee kasvatus- ja opetuslautakunnan käsittelyyn päivälukion yhdistämisen osalta toukokuussa. Lopullinen päätös aikuis- ja nettilukion osalta tehdään syksyllä. Todettiin, että aikataulullisesti uudistus päivälukion osalta on haasteellinen etenkin resurssien osalta.”

Päivälukioiden hallinnollisella yhdistämisellä on arvioitu olevan henkilöstövaikutusta vain yksiköiden johtajien/rehtoreiden työsuhteisiin ja työtehtäviin. Vaikutuksia ei arvioida olevan lukioiden opettajien tai koulusihteerien työsuhteisiin tai työtehtäviin. Uuden yksikön johtoon tulee yksi rehtori (Mikkelin lukion rehtori) ja hänen rinnalleen apulaisrehtori. Mikkelin lukion nykyisen apulaisrehtorin tehtävä on täytetty määräaikaisesti 31.7.2018 asti, joten virka laitetaan avoimeen hakuun. Ristiinan yhtenäiskoulun rehtorilta ja apulaisjohtajalta jäävät Ristiinan lukioon liittyneet tehtävät pois ja heidän työtehtävänsä ja palkkauksensa määräytyvät 1.8.2019 eteenpäin OVTES:in mukaan. Päivälukioiden hallinnollisen yhdistymisen valmisteluissa pääpainona on ollut vahvistaa Mikkelin lukiokoulutusta meneillään olevissa ja tulevissa valtakunnallisissa uudistuksissa sekä erilaisissa yhteistoimintaa lisäävien toimien toteuttamisessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Mikkelin lukio ja Ristiinan lukio yhdistetään hallinnollisesti 1.8.2018. Toimipisteenä jatkavat nykyiset toimipisteet. Uuden yksikön nimi on Mikkelin lukio ja sillä on kaksi toimipistettä a) keskustan toimipiste ja b) Ristiinan toimipiste. Yksikön johtoon tulee rehtori ja apulaisrehtori.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana esittelijä muutti ehdotustaan siten, että kasvatus- ja opetuslautakunta esittää kapunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Mikkelin lukio ja Ristiinan lukio yhdistetään hallinnollisesti 1.8.2018. Toimipisteenä jatkavat nykyiset toimipisteet. Uuden yksikön nimi on Mikkelin lukio ja sillä on kaksi toimipistettä a) keskustan toimipiste ja b) Ristiinan toimipiste. Yksikön johtoon tulee rehtori ja apulaisrehtori.

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko esittelijän muutettu esitys hyväksyä yksimielisesti. Hyväksyttiin.

Merkitään, että Jenni Kolmisoppi ja Jenni Tissari poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana.

Valmistelija

  • Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Mikkelin lukio ja Ristiinan lukio yhdistetään hallinnollisesti 1.8.2018. Toimipisteinä jatkavat nykyiset toimipisteet, Uuden yksikön nimi on Mikkelin lukio ja sillä on kaksi toimipistettä a) keskustan toimipiste ja b) Ristiinan toimipiste. Yksikön johtoon tulee rehtori ja apulaisrehtori.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana esittelijä täydensi päätösesitystään siten, että muutos tulee voimaan 1.1.2019 ja edellytyksenä on, että järjestämislupa saadaan sellaisena kuin se on haettu. Lisäksi kasvatus- ja opetuslautakunnan tulee perustaa laaja-alainen työryhmä valmistelemaan lukioiden kehittämistä ja työnjakoa koskeva selvitys, joka valmistuu vuoden 2018 loppuun mennessä.

Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko täydennetty päätösesitys hyväksyä yksimielisesti. Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.

Käsitellyt asiat