Kaupunginhallitus, kokous 11.5.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 157 Asemakaavan muutos koskien Mikkelin kaupungin 1. kaupunginosan (Savilahti) korttelin osan 13 tontteja 1018, 2018 ja 3018 / Suomen Pankki

MliDno-2019-806

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kalle Räinä, kaavoitusinsinööri, Kalle.Raina@mikkeli.fi

Kuvaus

Kuvaus

Kaupunkisuunnittelu lähettää otsikossa mainitun 21. päivänä huhtikuuta 2020 päivätyn asemakaavan muutosluonnoksen kaupunkiympäristölautakunnan käsiteltäväksi.

Suunnittelualue

Kaava-alue sijaitsee Mikkelin ruutukaavakeskustassa Hänninkentän reunalla Vilhonkadulla. Torille matkaa on noin 200-300 metriä.

Kaavalle asetetut tavoitteet

FH Invest Oy omistaa suunnittelualueiden kiinteistöt 491-1-13-1018 ja 491-1-13-2018, joiden nykyinen asemakaavallinen käyttötarkoitus on osoitettu asuin- ja liiketoimintaan. Suomen Pankin tiloissa toimii yksityinen lääkäriasema, joka aloitti toimintansa vuodenvaihteessa 2020. Maanomistajan tavoitteena on kehittää kiinteistöjä asumista ja liiketoimintoja varten. Hakija on esittänyt, että kaavaa muutettaisiin siten että tyhjälle asuintontille mahdollistetaan kerrostalorakentaminen. Kaavan suunnittelussa huomioidaan keskusta-alueen ominaispiirteet ja suojellut rakennukset. Rakennusten katutason kerroksiin mahdollistetaan liiketilojen sijoittaminen. Suunnittelualue sijaitsee keskustassa palveluiden ja hyvien liikenneyhteyksien äärellä. Asemakaavan muutoksessa on ratkaistavana toiminnallisia, kaupunkikuvallisia ja rakennussuojelullisia kysymyksiä.

Rakennusoikeus noudattelee nykyistä keskustan kaavatehokkuutta. Tavoitteena on mahdollistaa korkeatasoisen täydennysrakentaminen kaupunkikuvallisesti merkittävän Suomen Pankin ympäristöön. Pysäköinti toteutetaan tontille rakenteellisena kansiratkaisuna. Piha-alueet toteutetaan pysäköintikannen päälle.

Asemakaavan muutos mahdollistaa yhdyskuntarakenteen tiivistämisen Mikkelin ruutukaavakeskustassa olevan infrastruktuurin, kattavien palveluiden ja hyvien liikenneyhteyksien äärellä.

Asemakaavan muutos edellyttää maankäyttösopimuksen laadintaa.

Hankkeen käynnistyminen ja kaavaprosessi

Asemakaavan muutos on tullut vireille 6.4.2017 Senaatti-kiinteistöjen aloitteesta. Hakijan tavoitteena oli luopua nykyisistä kiinteistöistä. Kaavaprosessin aikana Senaatti-kiinteistöt myi Suomen Pankin tontit alkuvuodesta 2019 ja kaavatyö asetettiin uudelleen vireille ja päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetettiin osallisille. Kaava-aluetta päätettiin laajentaa vuoden 2020 aikana ja mukaan otettiin Vilhonkadulla sijaitseva naapurikiinteistö 4018.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmista saatu palaute on kaavaselostuksen liitteenä 5.

Kaavaratkaisun sisältö

Pääkäyttömerkintä suunnittelualueelle on C keskustatoimintojen korttelialue. Kokonaisrakennusoikeuden määrää on noin 3 910 k-m². Uudisrakentamisen mittakaava ja laajuus noudattelee Kantakaupungin osayleiskaavan 2040 mukaista tavoitetta keskustan tiivistämisen suhteen. Suurimmat sallitut kerrosluvut ovat neljä ja puoli kerrosta (IV½), kaksi (II) ja yksi (I). Suomen Pankin rakennus ja Vilhonkadulla sijaitseva Martti Välikankaan suunnittelema asuinrakennus suojellaan. Suojeltujen rakennusten osalta kerroslukuja ei luonnollisesti kasvateta. Uutta rakennusoikeutta muodostuu tyhjälle tontille 1018 yhteensä 1 140 k-m². Lisäksi Vilhonkadun varrella olevalle suojelulle kiinteistölle 3018 osoitetaan 150 k-m² lisärakennusoikeus tontin takaosaan. Suunnittelualueen tonteille osoitetaan kulkuyhteys ja ajorasite Päiviönkadulta.

Pysäköintimitoitus noudattaa kantakaupungin osayleiskaavan 2040 pysäköintivaadetta.

Laaditut selvitykset

Suomen Pankin rakennuksesta on laadittu rakennushistoriallinen selvitys.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jouni Riihelä, tekninen johtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkiympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy alustavasti Mikkelin kaupungin 1. kaupunginosan (Savilahti) korttelin 13 osaa tontteja 1018, 2018, 3018 koskevan asemakaavan muutosluonnoksen sekä päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman, asettaa ne julkisesti nähtäville sekä pyytää niistä viranomaislausunnot seuraavilta tahoilta: Etelä-Savon maakuntaliitto, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Mikkelin Vesilaitos, Etelä-Savon pelastuslaitos, Etelä-Savon Energia Oy, Suur-Savon Sähkö Oy, teleoperaattorit, Museovirasto, Savonlinnan maakuntamuseo, Mikkelin kaupungin museot, Mikkeli-Seura ry, Mikkelin vankila, Mikkelin seudun ympäristöpalvelut, Infra-aluepalvelut sekä rakennusvalvonta- ja jätehuoltopalvelut -yksiköiltä.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että kaavoituspäällikkö Ilkka Tarkkanen selosti asiaa kaupunkiympäristölautakunnalle.

Valmistelija

  • Kalle Räinä, kaavoitusinsinööri, Kalle.Raina@mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy alustavasti Mikkelin kaupungin 1. kaupunginosan (Savilahti) korttelin 13 osaa tontteja 1018, 2018, 3018 koskevan asemakaavan muutosluonnoksen sekä päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman, asettaa ne julkisesti nähtäville sekä pyytää niistä viranomaislausunnot seuraavilta tahoilta: Etelä-Savon maakuntaliitto, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Mikkelin Vesilaitos, Etelä-Savon pelastuslaitos, Etelä-Savon Energia Oy, Suur-Savon Sähkö Oy, teleoperaattorit, Museovirasto, Savonlinnan maakuntamuseo, Mikkelin kaupungin museot, Mikkeli-Seura ry, Mikkelin vankila, Mikkelin seudun ympäristöpalvelut, Infra-aluepalvelut sekä rakennusvalvonta- ja jätehuoltopalvelut -yksiköiltä.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kaupunkisuunnittelupalvelut/Kalle Räinä, Kirsi Avelin

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.

Käsitellyt asiat