Kaupunginhallitus, kokous 10.6.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 271 Valtuustoaloite kuulemisen ja näkemisen esteettömyyden parantamiseksi Mikkelin kaupungissa

MliDno-2018-1157

Aikaisempi käsittely

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen konserni- ja elinvoimapalveluiden palvelualueen valmisteltavaksi.

Edelleen kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään syyskuun 2018 loppuun mennessä.

Päätös

Hyväksyttiin.

Kuvaus

Valtuutettu Jukka Pöyry ym. esittivät 21.5.2018 valtuustoaloitteenaan otsikko asiasta seuraavaa:

"17.5.2018 vietettiin kansainvälistä esteettömyyspäivää. Tätä tärkeän asian päivää ei Mikkelissä mitenkään julkisuudessa huomioitu. Keskuudessamme on paljon liikunta-, näkö- ja kuulovammaisia ihmisiä.

Suomen lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset ja -julkistukset velvoittavat yhteiskuntaa huolehtimaan esteettömyydestä, siten että jokaisella kansalaisella on mahdollisuus normaaliin elämään, tiedonsaantiin, vaikuttamiseen ja asioittensa hoitamiseen.

Liikkumisen esteettömyys hoituu rakennuslainsäädännön kautta ja sen toteutumista valvoo rakennusvalvontaviranomainen. Sen sijaan kuulemisen ja näkemisen esteettömyyteen ei kiinnitetä riittävästi huomiota.

Esitämme, että kaupungin koulujen ja muiden toimitilojen rakentamisen tai korjausten yhteydessä kokoustiloihin ja auditorioihin asennetaan kuulemisen varmistamiseksi kunnolliset äänentoistolaitteet ja lisäksi keskustelutilaisuuksien yleisöä varten kannettavat mikrofonit, sekä vielä kuulolaitteita käyttäviä varten induktiosilmukkalaitteisto,

Kokouksissa ja muissa tilaisuuksissa seinälle heijastetun tekstin ja taulukoiden näkeminen tulee varmistaa riittävän suurella tekstin koolla ja esitelmöitsijän karttakeppi- tai laserosoitinnäytöllä. Näkeminen ja kuuleminen yhdessä auttavat viestinnän onnistumisessa.

Esitämme myös, että kaupungin henkilökunta koulutetaan edellä mainittujen laitteiden päälle laittamiseen ja niiden käyttöön.

Esitämme, että Mikkelin kaupunki ja konserni ottavat esteettömyyden huomioon jokapäiväisessä toiminnassaan siten, että oma henkilökunta ja myös vierailevat esitelmöitsijät huomioivat edellä mainitut esteettömyyden asettamat vaatimukset.

Mikkeli 21.5.2018

Jukka Pöyry
Liisa Ahonen, Liisa Pulliainen, Satu Taavitsainen
Markku Aholainen, Veli Liikanen, Jukka Saikkonen,
Tapani Korhonen, Hannu Tullinen, Jarno Strengell,
Juuso Lahikainen, Taina Harmoinen, Outi Kauria,
Marja Kauppi, Mikko Siitonen, Jatta Juhola,
Soile Kuitunen, Ulla Leskinen, Marita Hokkanen,
Jenni Tissari, Nina Jussi-Pekka, Heli Kauppinen,
Keijo Siitari, Harri Kivinen, Pertti Ruotsalainen"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Heli Hänninen, palvelukehityspäällikkö, Heli.Hanninen@mikkeli.fi
  • Heidi Hänninen, viestintäpäällikkö, heidi.hanninen@mikkeli.fi
  • Jarkko Hyttinen, kiinteistöjohtaja, jarkko.hyttinen@mikkeli.fi
  • Eija Yli-Halkola, liikennesuunnittelija, eija.yli-halkola@mikkeli.fi

Kuvaus

Valtuustoaloitteessa (KV 21.5.2018, §54) valtuutettu Jukka Pöyry ym. valtuustoaloitteen allekirjoittajat esittävät, että kaupungin koulujen ja muiden toimitilojen rakentamisen tai korjausten yhteydessä kokoustiloihin ja auditorioihin asennetaan kuulemisen varmistamiseksi kunnolliset äänentoistolaitteet ja lisäksi keskustelutilaisuuksien yleisöä varten kannettavat mikrofonit, sekä vielä kuulolaitteita käyttäviä varten induktiosilmukkalaitteisto.

Kokouksissa ja muissa tilaisuuksissa seinälle heijastetun tekstin ja taulukoiden näkeminen tulee varmistaa riittävän suurella tekstin koolla ja esitelmöitsijän karttakeppi- tai laserosoitinnäytöllä. Näkeminen ja kuuleminen yhdessä auttavat viestinnän onnistumisessa.

Lisäksi aloitteessa esitetään, että kaupungin henkilökunta koulutetaan edellä mainittujen laitteiden päälle laittamiseen sekä niiden käyttöön ja että Mikkelin kaupunki ja konserni ottavat esteettömyyden huomioon jokapäiväisessä toiminnassaan siten, että oma henkilökunta ja myös vierailevat esitelmöitsijät huomioivat edellä mainitut esteettömyyden asettamat vaatimukset.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Mikkelin kaupunki aloittaa esteettömyyssuunnitelman päivittämisen. Esteettömyyssuunnitelman päivitystyössä kartoitetaan päätoimialojen esteettömyystyön nykytila, toimenpiteiden toteutuminen sekä jatkotoimenpiteet toimialan esteettömyystyölle. Tilojen osalta käydään läpi myös palveluiden sisällöllinen esteettömyys kuten esim. kokoustilojen ja auditorioiden ääni- ja kuvaratkaisut tai miten esteettömyys huomioidaan kokonaisuutena kaupunginorkesterin konsertissa. Lisäksi käydään esteettömyyden osalta läpi kaikki käytössä olevat suunnitteluohjeet. Ohjeissa olevat ongelmat, puutteet ja lisäohjeistuksen tarve arvioidaan. Esteettömyyttä tarkastellaan laaja-alaisesti, liikkumisen, eri aistivammaisten, hahmottamisen häiriöisten sekä keskittymisvaikeuksista kärsivien näkökulmista. Esteettömyyssuunnitelman on tarkoitus valmistua vuoden 2020 aikana.

Esteettömyys muodostuu monen tekijän yhteisvaikutuksesta, jossa liikuntaesteettömyys on vain yhtenä tekijänä. Mikkelin kaupunki tarkastelee jokaisessa rakennushankkeessaan esteettömyyden niin arkisen toiminnan, kuin ulkopuolisten asiakkaiden näkökulmasta. Lainsäädäntö ohjaa esteettömyyttä tavanomaiseen tasoon asti, niin että rakennuksissa pystyy toimimaan liikuntarajoitteiset henkilöt. Päiväkoti- ja koulukiinteistöt räätälöidään kulloisellekin tarpeelle, niin että aistirajoitteiset, aistiyliherkät ja erityisen tuen tarpeessa olevat henkilöt huomioidaan hankkeissa. Osa rakennuksista tai tiloista suunnitellaan nimenomaan erityisryhmille, jolloin tilakohtainen suunnittelu voidaan viedä pidemmälle ja toiminta keskittää tiettyihin rakennuksiin. Kaikkia tiloja ei taloudellisesti eikä toiminnallisesti järkevää suunnitella kaikkia erityisryhmiä varten.

Yleislinjan mukaisesti tehdyt muutokset ovat sekä kustannuksiltaan huomattavia, mutta pahimmillaan haittaavat ei-aistirajoitteisten henkilöiden toimintaa tiloissa. Olemassa olevissa koulu- ja päiväkotirakennuksissa aistirajoitteiset huomioidaan yksilötasolla. Tarvittavat muutokset ovat yleensä hyvin erilaisia henkilöiden rajoitteista riippuen. Näitä personoituja ratkaisuja yksittäisten henkilöiden tarpeisiin tehdään 1-2 hanketta vuodessa ja niihin käytettävä taloudellinen kokonaispanostus on noin 3000 € vuodessa. Näillä muutoksilla saadaan tehtyä nimenomaan yksilöllisiä ratkaisuja henkilöiden rajoitteiden huomioimiseksi.

Julkisiin kokoustiloihin ja auditorioihin rakennetaan nykyisellään induktiosilmukat tai muu tekniikka kuulokojeita käyttävien henkilöiden avuksi. Myös äänentoistolaitteisto kuuluvat tällaisten tilojen vakiovarustuksiin. Kiinteistöjen henkilökunta perehdytetään audiovisuaalisten laitteiden käyttöön niiden käyttöönottovaiheessa.

Merkittävimpien uudiskohteiden suunnitelmat käsitellään vanhus- ja vammaisneuvostossa, jolloin saadaan hyödynnettyä substanssiosaaminen erityisryhmien huomioimisessa.

Palveluiden esteettömyyttä ja saavutettavuutta on kehitetty viemällä Mikkelin kaupungin palvelupisteitä koskevia esteettömyystietoja kansalliseen palvelutietovarantoon, joka mahdollistaa palvelupisteiden esteettömyystietojen tarkastelun suomi.fi –verkkopalvelussa sekä syksyllä 2019 myös Mikkelin kaupungin verkkosivuilla.  Lisäksi verkkopalveluita kehitetään vastaamaan EU:n saavutettavuusdirektiiviä (26.10.2016, 2016/2102) sekä lakia digitaalisten palveluiden tarjoamisesta (306, 2019).

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi edellä olevan vastauksen valtuutettu Jukka Pöyryn ym. valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.

Käsitellyt asiat