Anttolan aluejohtokunta, kokous 17.6.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 84 Siirtoviemäri Anttolasta Metsä-Sairilaan

MliDno-2019-877

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Aino-Maija Laitinen, aluekoordinaattori, aino-maija.laitinen@mikkeli.fi

Kuvaus

Aiemmin Mikkelin seudun ympäristölautakunnassa on todettu seuraavaa: “Anttolan jätevedenpuhdistamolla käsitellään Anttolan taajaman ja Anttolanhovin lomakeskuksen jätevedet (keskimäärin 320 m3 /d) ja käsitellyt jätevedet johdetaan Saimaan Harvionselälle  noin 1,5 km päähän laitoksesta. Vuonna 2014 laitos täytti pääosin sille toimintaa koskevassa ympäristöluvassa määrätyt ehdot mutta yksittäisiä lupaehtojen ylityksiä todettiin toisella vuosipuoliskolla (puhdistustehovaatimus  BOD 7). Vastaavanlaisia ylityksiä on ollut aiemminkin. Vesistötarkkailussa laitoksen kuormitus voidaan havaita lievänä ravinnepitoisuuksien nousuna ja ajoittain heikentyneenä hygieenisenä laatuna purkuputken lähimmällä näyteasemalla.  Laitoksen fosforikuormitus (noin 60 kg/a) vastaa osapuilleen viidenkymmenen tavanomaisen haja-asutuskiinteistön jätevesikuormitusta. Tarkkoja tietoja Luonterin valuma- alueen haja-asutuksen määrästä ei ole käytettävissä mutta kuormituslähteenä haja-asutus ylittää alueella monenkertaisesti Anttolan puhdistamosta aiheutuvan kuormitusvaikutuksen.  Vesilaitoksella on suunnitelma rakentaa Anttolasta siirtoviemäri Metsä-Sairilaan rakennettavan uuden jätevedenpuhdistamon valmistuttua.” (Mikkelin seudun ympäristölautakunta, 2015, § 86) 

Mikkelin ympäristötilinpäätöksessä vuodelta 2017 puolestaan todetaan, että Anttolan jätevedenpuhdistamo tullaan lakkauttamaan vuosina 2021-2022.

Päätösehdotus

Esittelijä

Teresa R. Gestranius, Anttolan aluejohtokunnan puheenjohtaja, anttolan.ajk@gmail.com

Anttolan aluejohtokunta pyytää selvitystä Anttolan siirtoviemärin toteutumisaikataulusta Metsä-Sairilaan. Anttolan aluejohtokunta pyytää Mikkelin kaupunkia selvittämään mahdollisuutta, voiko siirtoviemärin rakentamisen yhteydessä rakentaa kevyenliikenteenväylän Mikkeliin. Kevyenliikenteenväylä lisäisi kuntalaisten turvallisuutta.

Mikkeli-Anttola-Puumala-reitti on jo nyt suosittu pyöräilyreitti. Lisäksi se tukisi meneillä olevaa Anttolan aluejohtokunnan luontomatkailuhanketta, jossa Anttolaan tulee luontomatkailun keskus. On todettu, että luontomatkailun keskuksen yksi merkittävistä haasteista on Anttolan saavutettavuus. Pyöräilyreitti lisäisi Anttolan houkuttelevuutta luontomatkailun keskuksena ja parantaisi Anttolan saavutettavuutta.

Tukee myös ajatusta, että siirtoviemäri sijoitettaisiin tien varteen yhdessä kevyenliikenteenväylän kanssa, että näin viemärin huolto ja valvonta olisi helpointa.

Päätös

Anttolan aluejohtokunta pyytää selvitystä Anttolan siirtoviemärin toteutumisaikataulusta Metsä-Sairilaan. Anttolan aluejohtokunta pyytää Mikkelin kaupunkia selvittämään mahdollisuutta, voiko siirtoviemärin rakentamisen yhteydessä rakentaa kevyenliikenteenväylän Mikkeliin. Kevyenliikenteenväylä lisäisi kuntalaisten turvallisuutta. Linjaehdotuksia on erilaisia, eikä linja tule kulkemaan koko matkaa 62 -tien vartta pitkin. Kevyenliikenteenväylä tulisi kuitenkin tehdä koko Anttola-Mikkeli välille. 

Mikkeli-Anttola-Puumala-reitti on jo nyt suosittu pyöräilyreitti. Lisäksi se tukisi meneillä olevaa Anttolan aluejohtokunnan luontomatkailuhanketta, jossa Anttolaan tulee luontomatkailun keskus. On todettu, että luontomatkailun keskuksen yksi merkittävistä haasteista on Anttolan saavutettavuus. Pyöräilyreitti lisäisi Anttolan houkuttelevuutta luontomatkailun keskuksena ja parantaisi Anttolan saavutettavuutta.

Anttolan aluejohtokunta esittää, että projektin suhteen pyrittäisiin pitämään kiinni vuoden 2017 Mikkelin ympäristötilinpäätöksessä mainitusta aikataulusta, jonka mukaisesti Anttolan jätevedenpuhdistamo tullaan lakkauttamaan vuosina 2021–2022. Anttolan aluejohtokunta pitää tärkeänä, että siirtoviemäri saataisiin toteutettua suunnitellulla aikataululla mm. ympäristösyistä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Teresa R. Gestranius, Anttolan aluejohtokunnan puheenjohtaja, anttolan.ajk@gmail.com

Anttolan aluejohtokunta kannattaa Anttolan jätevesien käsittelyn liittämistä nykyaikaiseen Metsä-Sairilan jätevedenpuhdistamoon siirtoviemärillä. Anttolalaisten etu on, että samalla siirtoviemärin kanssa rakennetaan pyörätie, joka kulkee Anttolasta Mikkeliin.

Päätös

Hyväksyttiin seuraavalla lisäyksellä:

vanhaa jätevedenpuhdistamoa ei tule enää kunnostaa.

Merkitään, että Suvi Salonranta ja Petri Noponen poistuivat tämän pykälän käsittelyn aikana kokouksesta.

Tiedoksi

Mikkelin vesilaitos, tekninen johtaja

Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.